Nordnet kaapannut Suomessa jo 100 000 asiakasta kilpailijoiltaan

Nettivälityksen pioneerina 1990-luvun lopulla aloittaneesta Nordnetistä on kuoriutunut hovikelpoinen isojen pankkien haastaja. Suomalaisten piensijoittajien eniten käyttämä välittäjä on nopeasti noussut yhdeksi Helsingin pörssin suurimmista toimijoista. Nordnetin aktiivisten asiakkaiden lukumäärä Suomessa on tänään ylittänyt 100 000 asiakkaan rajan. Pohjoismaissa asiakkaita on jo lähes 400 000.

Nordnet, ja sen edeltäjä eQ Online, on toiminut Suomessa sijoittajille suunnan näyttäjänä jo vuodesta 1998. Toiminnan alusta lähtien tavoitteena on ollut madaltaa arvopaperikaupankäynnin kynnystä ja tarjota omatoimiselle piensijoittajalle edullisesti ammattilaisten työkaluja vastaavat palvelut.

- Monia Nordnetin lanseeraamia innovatiivisia palveluita pidetään nykyään itsestäänselvyytenä. Osakekaupankäynnin palkkiot ovat enää murto-osa entisestä, arvopaperisäilytys ja reaaliaikaiset pörssikurssit tarjotaan asiakkaille veloituksetta, osakkeita voi ostaa mobiilisovelluksilla ja mm. USA:n pörsseihin voi sijoittaa yhtä vaivattomasti kuin kotimaisiinkin yhtiöihin. Nordnet on ollut mukana luomassa myös uutta koronmaksukäytäntöä, jossa korkoa maksetaan talletustilin päiväsaldolle, eikä aina kuukauden alimmalle saldolle. Lähivuosien muutoksista ovat hyvänä esimerkkinä rahastokaupankäynnin osto- ja myyntikulujen poistaminen ja ETF-kuukausisäästäminen ilman välityspalkkioita, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.

- Kaikki uudistukset on tuotu markkinoille juuri sijoittajaa ajatellen. Näitä uudistuksia ei olisi, jos meillä ei olisi aktiivista asiakaskuntaa, joka jatkuvasti osallistuu kanssamme mm. keskusteluun sijoittamisesta eri kanavissa, Odenwall jatkaa.

- Helsingin pörssi haluaa onnitella 100 000 asiakkaan rajan saavuttanutta Nordnetiä menestyksekkäästä toiminnasta Suomessa. On hienoa, että myös yksityissijoittajille on tarjolla ammattimaisia työkaluja sijoitustensa hoitamiseen. Näkisimme mielellämme osakesijoittamisen laajenevan suomalaisten parissa vielä entisestään, sanoo NASDAQ OMX Helsingin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl.

Tänä keväänä Nordnet tekee sijoittamisesta sosiaalista integroimalla viime kesänä ostetun Shareville-palvelun kaikissa Pohjoismaissa osaksi Nordnetiä. Kyseessä on Suomessa täysin uudenlainen tapa tehdä kauppaa ja seurata menestyneitä sijoittajia.

Sitä ennen on aika juhlia. Nordnet juhlii saavutustaan työn merkeissä asiakkaidensa kanssa maanantaina 10.2.2014 pörssissä ja tarjoaa yhden päivän ajan kaikki kotimaiset pörssikaupat vain 1 euroa per toimeksianto. Ei muita rajoituksia.

Lisätietoja antaa:
Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja
+358 40 565 6043 / niklas.odenwall@nordnet.fi

Nordnet is a Nordic online bank with about 492,500 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We provide services that simplifies savings and loans. With a modern and smart approach, we focus on active savers. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.

Files