Nordnetin viesti tulevalle hallitukselle: näin Suomi saadaan täysin verottomaksi 72 vuodessa

Mikäli valtio sijoittaisi joka vuosi budjetistaan prosentin osakkeisiin, kertyisi tästä 72 vuoden aikana sijoitusomaisuus, jolla pystyisi rahoittamaan kaikki valtion menot. Silloin Suomesta voisi poistaa kaikki verot. Suomesta tulisi täysin veroton maa ja esimerkiksi työnteko olisi kannattavampaa ja kannustavampaa kuin koskaan.

Mikäli Suomen valtio sijoittaisi osakemarkkinoille joka vuosi 72 vuoden ajan prosentin vuotuisesta budjetistaan* ja saisi sijoituksille keskimäärin 6,6 prosentin vuotuisen reaalituoton, kertyisi tästä 72 vuoden jälkeen yli 870 miljardin euron sijoitusomaisuus. Mikäli sijoitusomaisuus tämän jälkeen tuottaisi keskimäärin 6,6 prosenttia vuodessa, pystyisi tuotolla rahoittamaan valtion menot hamaan tulevaisuuteen. Silloin Suomessa ei enää maksettaisi veroja.

- Siirtämällä prosentin vuotuisesta kulutuksesta säästöihin, Suomi keräisi 72 vuodessa pääoman, joka vastaisi Norjan nykyistä öljyrahastoa. Vuosi 2087 voisi siten olla suomalaisten uusi itsenäistymisen vuosi, Nordnet Suomen talousasiantuntija Martin Paasi visioi.

- Tulevalla hallituksella on mahdollisuus aloittaa jotain ennenäkemätöntä. Tämä ei välttämättä vaatisi budjettileikkauksiakaan, koska valtio saa nyt lainaa ilmaiseksi, Paasi jatkaa.

- Kyse ei ole kansankapitalismista, vaan järkevästä taloudenpidosta. Hyödyntämällä osakemarkkinoita pitkäjänteisellä ja vastuullisella tavalla Suomesta voisi poistaa kaikki verot yhdessä sukupolvessa, Paasi toteaa.

Osakemarkkinoiden 6,6 % tuotto-olettama perustuu amerikkalaisen Jeremy Siegelin tutkimukseen osakemarkkinoiden keskimääräisestä vuotuisesta inflaatiokorjatusta tuotosta 210 vuoden ajalta (1802 - 2012)**.

- Aikajakso kattaa muun muassa Napoleonin Waterloon, Yhdysvaltojen sisällissodan, länsimaiden teollistumisen, suhteellisuusteorian ja tietokoneen keksimisen, kaksi maailmansotaa ja mustaa maanantaita, kuussa kävelyn, IT-buumin nousun ja tuhon, sekä eurokriisin. Vaikea nähdä, että tulevaisuus olisi yhtään sitä maltillisempi, Paasi toteaa.

- Toki tuotto voi olla korkeampikin, esimerkiksi sijoituksissa kehittyviä talouksia ja pienempiä yrityksiä painottamalla. Silloin suomalaiset itsenäistyvät lyhyemmässä ajassa. Esimerkiksi 8 % vuotuisella tuotolla tähän ei mene kuin 59 vuotta, Paasi summaa.

- Kysymys kuuluu, haluaako hallitus päättää aloitteesta, josta hyötyy vasta seuraava sukupolvi, Paasi haastaa.

- Eikö olisi mieletöntä, jos palkkapäivänä tilille tupsahtaisi työnantajan kanssa sovittu euromäärä, Paasi lisää.

* Vuonna 2014 Suomen valtion menot olivat 54 583 994 000 euroa (Lähde: Valtionbudjetti.fi). Esimerkissä oletetaan valtion menojen kasvavan inflaation tahdissa.
**Jeremy J. Siegel, Stocks for the Long Run, 5th Edition.

Lisätietoja antaa:
Martin Paasi, Nordnet Suomen talousasiantuntija
050 591 8292 / martin.paasi@nordnet.fi

Nordnet is a Nordic online bank with about 533,300 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.