Osakekauppa huhtikuussa: Nokian yritysjärjestely maistui piensijoittajille, Nokian Renkaissa joukkopako tulosjulkistuksen alla

Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportit kauhistuttivat osan sijoittajista, kun keskinkertaiset liiketoiminnan kasvuluvut eivät antaneet riittävää tukea alkuvuoden hurjalle kurssirallille. Yleinen kurssikehitys kääntyi kuun lopussa laskevaksi, ja piensijoittajat kiirehtivät sankoin joukoin myyntilaidalle.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola, UB) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski huhtikuussa 31,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto kuitenkin kasvoi vuodentakaisesta huhtikuusta 20,7 prosenttia. Online-välittäjien kauppamäärät nousivat edelliskuusta euromääräisesti 3,3 prosenttia. Koko pörssin osalta kauppamäärät kasvoivat enemmän, 11,5 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 13,4 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 9,3 prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. Koko pörssin kauppamäärät kasvoivat kuluvan vuoden maaliskuusta 7,0 prosenttia. Yksityissijoittajien osalta kasvua oli 3,0 prosenttia.

Havaittavissa pienten ja keskisuurten helmien pohjakalastelua

- Piensijoittajat ottivat Nokian Alcatel–Lucent-kaupan vastaan avosylin, ja osake kohosi huhtikuun toiseksi netto-ostetuimmaksi. Huomioiden kaupan julkistamisen jälkeen Nokian lähes neljänneksellä romahtaneen osakekurssin, voidaan todeta sekä ajoituksen että maksutavan osuneen häränsilmään, kommentoi Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.

- Lisäosinkovaltuutuksen loppuvuodelle omaava Metso valtasi netto-ostetuimman osakkeen kärkisijan. Huomionarvoista on, että ostetuimpien listan sijat 3–10 kuuluvat pienille ja keskisuurille yhtiöille. Voimistuvana ilmiönä piensijoittajat pyrkivät pohjakalastamaan piileviä helmiä, jotka eivät ole osallistuneet alkuvuoden ilotulitukseen pörssissä. Tästä joukosta huhtikuun kolmanneksi netto-ostetuimmaksi kiivennyt Elektrobit on vakiinnuttamassa asemansa keskisuurten yhtiöiden kestosuosikkina. Kenties Elektrobitin yhtymäkohdat Nokian markkinakommenteissa seksiä tihkuvaan Hereen ja autoteollisuuteen selittävät maanlaajuista ostovimmaa. Nykytrendillä yhtiö kiilaa tämän vuoden aikana kansanosakkeiden kaartiin, jatkaa Odenwall.

Osinko-osakkeet myyntiin heti osingon irtoamisen jälkeen

Huhtikuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli yllättäen Metso, vaikka yhtiön tulosjulkistuksesta jäi karvas sivumaku. Nettomyydyimmäksi päätyi tulosraporttinsa alla Nokian Renkaat.

- Alkuvuonna osinkoineen 50 prosenttia kokonaistuottaneen Nokian Renkaiden osakkeita painettiin huhtikuun aikana myyntilaitaan kaksin käsin. Piensijoittajat eivät kulje luottavaisina yhtiön perjantaiseen tulosjulkistukseen, koska Nokian Renkaille tärkeän Venäjän automarkkinan myyntiluvut ovat viime aikoina muistuttaneet laskettelua mustassa rinteessä. Venäjä-riskiä sietävien kannattaa kuitenkin katsoa laatuyhtiössä kvartaalia pidemmälle nykyarvostuksella, jolle liiketoiminnan kassavirta tuottaa yli kymmenen prosentin vuosituoton, analysoi Odenwall.

- Talven mittaan suomalaisten salkkuihin lapioidut osinko-osakkeet eivät jääneet yhtiökokousten jälkeen tuleen makaamaan ja seuraavaa kevättä odottamaan, vaan runsaslukuinen piensijoittajien joukko tyhjensi salkkunsa osinkolapuista heti osinkojen irtoamisten jälkeen. Huhtikuun nettomyydyimpien sijat 2–6 ilmentävät osinko-osakemyyntejä, kertoo Odenwall.

Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola ja UB)

VälittäjäHuhtikuu 2015
Vaihto (EUR)
%Huhtikuu 2014
Vaihto (EUR)
Muutos ed.
vuoteen
Maaliskuu 2015
Vaihto (EUR)
Muutos ed.
kuukauteen
Nordnet1 201 069 7834,13847 644 29441,70 %1 066 481 54912,62 %
FIM 499 407 0011,72335 749 49048,74 %539 061 379       -7,36 %
Nordea2 534 316 3588,712 034 243 26124,58 %2 567 376 347         -1,29 %
Pohjola872 943 3953,004 380 358 344-80,07 %787 544 53710,84 %
UB128 594 7440,4445 895 109180,19 %111 290 21515,55 %
Yhteensä5 236 331 28117,997 643 890 498-31,50 %5 067 954 0273,32 %
OMXH Vaihto (yhteensä)29 108 694 11810024 116 952 51820,70 %26 114 329 51211,47 %
VälittäjäHuhtikuu 2015
Kaupat (kpl)
%Huhtikuu 2014
Kaupat (kpl)
Muutos ed.
vuoteen
Maaliskuu 2015
Kaupat (kpl)
Muutos ed.
kuukauteen
Nordnet251 8806,67232 2388,46 %237 3306,13 %
FIM 76 6272,0367 95812,76 %76 716-0,11 %
Nordea253 5726,71246 5462,85 %267 355-5,16 %
Pohjola154 7544,10134 09715,40 %137 14912,84 %
UB14 3300,386 513120,02 %10 76833,08 %
Yhteensä751 16319,89687 3529,28 %729 3183,00 %
OMXH Kaupat (yhteensä)3 776 5881003 330 85613,38 %3 529 7887,00 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – huhtikuu 2015 (*

NordnetFIMNordeaPohjolaUBYhteensä
Nokia44 689034 05512 3102 23993 293
Outokumpu20 093013 2989 1291 74844 268
Fortum13 21908 6575 2476927 192
UPM-Kymmene7 770010 3114 5411 07423 696
Nokian Renkaat8 92206 9924 24920420 367

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – huhtikuu 2015 (*

Ostetuimmat osakkeetMyydyimmät osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)YhtiöNettomyyntiarvo (EUR)
Metso11 120 232Nokian Renkaat-50 741 247
Nokia9 555 137Nordea-45 522 891
Elektrobit4 641 221UPM-Kymmene-44 683 568
Cramo4 595 052Tieto-36 034 478
Raisio V852 122Elisa-31 787 127
Lemminkäinen538 234Fortum-29 039 180
Afarak Group466 572Wärtsilä-21 234 891
Basware432 599Cargotec-20 980 626
Glaston431 532TeliaSonera-18 464 923
Restamax417 760 Neste-14 738 866

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien


Nordnet is a Nordic online bank with about 561,400 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm.
Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi