Ruotsin valtio myi ja piensijoittajat tankkasivat Nordeaa

Nokian strategiapäivä ja tuloskausi kiihdyttivät piensijoittajien kaupankäynnin ennätyslukemiin. Online-sijoittajien kauppojen lukumäärä kasvoi 18 % tammikuusta 2011 ja 61 % verrattuna vuoden 2010 helmikuuhun. Piensijoittajat luottavat edelleen Nokian osakkeeseen.

Helmikuun pakkassäässä ei suomalaisen piensijoittajan päätä palellut. Suomalaiset tankkasivat Nordean, Metson, Koneen, Sanoman, Nokian ja Tiedon osakkeita. Myydyimpien osakkeiden listan kärjessä komeilivat Sampo ja Nokian Renkaat. Myös konevuokraajat Cramo ja Ramirent olivat myydyimpien listalla.

”Kylmä sää ei näkynyt pörssissä ja Ruotsin valtion Nordean osakkeiden myynnit nähtiin piensijoittajan lämmikkeenä. Ostajia oli kappalemääräisesti kaksinkertainen määrä myyjiin verrattuna. Lisäksi suomalaiset spekuloivat mahdollisella toimialan yritysjärjestelyllä”, kertoo piensijoittajien asiamies Juha Raumolin Nordnetistä.

Sampon ja Nokian Renkaiden hyvä kurssikehitys johti voittojen kotiutukseen helmikuussa.

”Piensijoittajat kotiuttivat voittoja Samposta ja Nokian Renkaista ja ainakin lyhyellä tähtäimellä moni suomalainen onnistui myymään osakkeensa voitolla”, kertoo Raumolin.

Suomalaiset eivät hylänneet Nokiaa – muissa Pohjoismaissa Nokia ei kiinnosta

Nokian strategiapäivä sai suomalaiset villiintymään Nokiasta. Tilastojen mukaan helmikuussa suomalaiset tekivät ennätysmäärän Nokia-kauppoja ja osakkeeseen säästävien suomalaisten määrä kasvoi. Noin viidesosa kaikista Nordnetin Suomessa tehdyistä kaupoista oli Nokian kauppoja. Kaikissa muissa Pohjoismaissa kiinnostus oli hyvin laimeaa.

”Suomalaiset ovat tankanneet Nokiaa uskollisesti uuden strategian julkistamisen jälkeen. Ostajia on ollut kaksin- tai kolminkertainen lukumäärä myyjiin verrattuna ja koko kuukauden ostot olivat suurempia kuin myynnit. Valitettavasti monet polttivat näppinsä, kun Nokian kurssi valui helmikuussa alaspäin”, kertoo Raumolin.


Lisätietoja antaa:

Juha Raumolin, piensijoittajien asiamies, Nordnet
+358 9 681 78 676, +358 50 500 4525


Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo-E*Trade

Helmikuu 2011Helmikuu 2010Muutos ed. Tammikuu 2011Muutos ed.
VälittäjäVaihto (EUR)%Vaihto (EUR)vuoteenVaihto (EUR)kuukauteen
Nordnet1 347 941 7174,161 005 612 161     +34,0 %1 201 172 929+12,2 %   
Nordea2 037 926 9276,291 015 229 977   +100,1 %1 593 527 230+27,9 %    
UB107 740 0630,33106 340 921       +1,3 %  131 354 209-18,0 %   
FIM Pankki1 060 655 2813,27611 462 611      +73,5 % 904 552 503+17,3 %    
Saxo-E*Trade126 861 0180,3979 440 522      +59,7 %  133 480 647-5,0 %
Yhteensä4 681 125 00614,442 818 086 192      +66,1 %3 964 087 518+18,1 %             
OMXH Vaihto (yhteensä)32 411 318 944100,0023 361 737 330      +38,7 %   25 538 841 827+26,9 %
Helmikuu 2011Helmikuu 2010Muutos ed. Tammikuu 2011Muutos ed.
VälittäjäKaupat (kpl)%Kaupat (kpl)vuoteenKaupat (kpl)kuukauteen
Nordnet241 1126,53180 554       +33,5 %  209 650+15,0 %         
Nordea276 3097,49149 812       +84,4 %225 300+22,6 %       
UB9 1820,2510 681        -14,1 %9 236-0,6 %   
FIM Pankki113 4373,0759 173       +91,7 %    96 217+17,9 %     
Saxo-E*Trade14 0180,385 680      +146,8 %14 589-3,9 %
Yhteensä654 05817,72405 900        +61,1 %554 992+17,8 %      
OMXH Kaupat (yhteensä)3 691 002100,002 593 138        +42,3 %2 970 100+24,8 %  

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – helmikuu 2011

YhtiöNordnetUBFIME*TradeNordeaYhteensä
Nokia50 9522 23811 4051 75362 120128 468
Metso10 7971908 60275312 30932 651
Sampo9 3994216 4809199 47226 691
UPM7 9981923 10480212 38224 478
Wärtsilä6 06729410 4371 0816 50024 379

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – helmikuu 2011

Ostetuimmat osakkeetMyydyimmät osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)YhtiöNettomyyntiarvo (EUR)
Nordea33 458 781Sampo- 24 473 413
Metso24 930 526Nokian Renkaat- 19 771 467
Kone19 867 409Cramo- 6 610 343
Sanoma14 102 516Neste Oil- 6 258 153
Nokia12 632 101Fortum- 5 004 799
Tieto12 372 826M-real B- 4 927 628
Elisa11 740 102Sponda- 4 575 422
Wärtsilä11 277 551Pohjola- 3 119 620
Kesko B11 222 985Pöyry- 2 659 579
UPM9 949 958Ramirent- 2 588 958

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka


Nordnet provides services that simplify savings, investments and loans to private investors in the Nordic region. We focus on active savings with a modern and smart approach. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Nordnet is the leading broker in the Nordic region with about 365,000 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. Visit us at
www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi