Sosiaalisessa sijoitusverkostossa Sharevillessä jo lähes 30 000 käyttäjää

Alle kolme kuukautta lanseeraamisen jälkeen sosiaalinen sijoitusverkosto Shareville lähestyy 30 000 käyttäjän virstanpylvästä. Lyhyessä ajassa yli 28 000 Nordnetin asiakasta, yhteensä 9 miljardin kruunun pääomalla, on päättänyt jakaa sijoitussalkkunsa Sharevillessä.

Yli 28 000 pohjoismaista sijoittajaa on päättänyt jakaa sijoitussalkkunsa sosiaalisessa verkostossa, mikä tarkoittaa, että salkku näkyy kaikille palvelun käyttäjille. Käyttäjä voi muun muassa seurata muiden käyttäjien osakekauppoja reaaliajassa, keskustella ajankohtaisista asioista tai osakkeista sekä nähdä top-listoja muun muassa parhaiten tuottaneista salkuista.

-       Olemme sanoinkuvaamattoman iloisia siitä, että Shareville on otettu avosylin vastaan pohjoismaisten sijoittajien joukossa, ja että kaikki odotuksemme ovat ylittyneet. Sekä aktiivisuus että vuorovaikutus ovat molemmat korkealla tasolla, mikä kertoo tarpeesta läpinäkyvyydelle sekä halusta nähdä miten muut sijoittavat, sanoo Jan Dinkelspiel, Nordnetin innovaatiojohtaja.

-       Kasvuvauhti on nopea. Noin joka neljäs uusi asiakas jakaa sijoitussalkkunsa heti Sharevillessä, mitä pidämme merkkinä palvelun vahvasta vetovoimasta. Kiitos Sharevillen, kenestä tahansa sijoittajasta voi tulla tähtisalkunhoitaja, sanoo Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja.

Nordnet osti enemmistön sosiaalisesta sijoitusverkostosta Sharevillestä kesällä 2013, ja avasi palvelun omalle asiakaskunnalleen syksyllä 2014. Tällä hetkellä yli 420 000 pohjoismaisella asiakkaalla on mahdollisuus tehdä omasta sijoitussalkusta julkinen ja saada itselleen seuraajia.

Lisätietoa antavat:
Jan Dinkelspiel, innovaatiojohtaja, Nordnet, +46 735 311333
jan.dinkelspiel@nordnet.se

Niklas Odenwall, maajohtaja, Nordnet Suomi, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi



  
Nordnet is a Nordic online bank with about 533,300 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm.
Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi