Uudet piensijoittajat innostuivat Venäjä-pakotteista

Vaihtoehtoisten kohteiden puute ja usko Ukrainan kriisin väliaikaisuuteen houkuttelevat kiihtyvällä tahdilla uusia osakesijoittajia pörssiin. Innostuksesta kertoo, että kesäkuun 2014 loppuun mennessä piensijoittajiin erikoistuneen Nordnetin asiakasmäärä kasvoi Suomessa 16 prosenttia vuodentakaisesta.
Elokuun 2014 alussa Nordnet teki selvityksen, millaisin yhtiövalinnoin kesä-heinäkuun 2014 turbulenssissa uuden salkun avanneet suomalaisasiakkaat ovat lähteneet vaurastumista tavoittelemaan.

Ostetuimmat eri salkkujen lukumäärällä kesä-heinäkuussa 2014 (sulkeissa keskiomistus per salkku)*

1. Nokia (3051 euroa)
2. Nokian Renkaat (2216 euroa)
3. Talvivaara (304 euroa)
4. Kone (3216 euroa)
5. Nordea (2656 euroa)
6. Cargotec (2138 euroa)
7. Neste Oil (2264 euroa)
8. TeliaSonera (2183 euroa)
9. Fortum (4173 euroa)
10. Amer Sports (2560 euroa)

* salkku avattu kesä-heinäkuun 2014 aikana

Korkeimman Venäjä-riskin Nokian Renkaat buumin harjalla

-  Kesällä osakesalkun avanneet uudet piensijoittajat ovat riehaantuneet Helsingin pörssin tuntuvinta Venäjä-riskiä kantavasta Nokian Renkaista, jonka osake on loikannut raketin tavoin toiseksi ostetuimmaksi. Ryntäys on selvä, sillä kaikkien suomalaisasiakkaiden keskuudessa Nokian Renkaiden osake on eri salkkujen lukumäärällä vasta 13:nneksi omistetuin. Venäläisten kuluttajien optimismin hiipumisen lisäksi pakoteriskiä Nokian Renkaiden kohdalla kasvattaa, että yhtiön valmistamat talvirenkaat ovat Venäjän suurin yksittäinen vientiin menevä kuluttajatuote. Yhtiöllä on kannattavan kasvuyhtiön historia, mutta varsinkin viimeaikainen railakas kurssilasku on tehnyt siitä uusien piensijoittajien rikastumisunelmien kohteen, kommentoi Nordnet Suomen osakestrategi Jukka Oksaharju.

Suurin keskiostos Fortumissa, pienin Talvivaarassa

-  Venäjän poliittisesti herkällä energiasektorilla miljardiluokan riskeissä kylpevään Fortumiin on panostettu keskimäärin suurimmin panoksin. Strategisesti tärkeä ala tunnetaan Venäjällä oligarkkien temmellyskenttänä, joten pennosilla ei olla Suomessakaan liikkeellä. Sen sijaan Talvivaara-Lotto on jätetty yleensä vetämään niin sanotusti yhdellä rivillä ja ilman Jokereita, jatkaa Oksaharju.

Nokian massahurmio on hiipumassa

-  Nokia on edelleen piensijoittajien selvä ykkössuosikki, mutta yhtiön hohto alkaa himmentyä vähitellen. Kaikkien suomalaisasiakkaiden keskuudessa Nokian osakkeita löytyy tänään 44 prosentissa salkuista, siinä missä kesä-heinäkuussa 2014 avatuissa salkuissa osuus on enää 29 prosenttia. Nokian osuus ensisijoituksista jatkanee laskuaan trendinomaisesti, ennakoi Oksaharju.

Lisätietoja antaa:
Jukka Oksaharju, Nordnet Suomen osakestrategi
050 376 0589 / jukka.oksaharju@nordnet.fi

Nordnet Suomen asiakasmäärä 30.6.2014 oli 105 000 (tilanne 30.6.2013 vertailukaudella 90 300)