Vuoden Sijoittaja ja Sijoitusteko -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun.
– Sijoittamisen ja omistajuuden voi tuoda osaksi jokapäiväistä arkea monella eri tavalla. Tämän vuoden finalisteissa on mukana inspiroivia tarinoita aina pienillä summilla aloittamisesta nuorten talouskasvatukseen ja arjen omistajuuteen – he kaikki raivaavat omalla toiminnallaan tietä suomalaiselle kansankapitalismille, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Vuoden Sijoittaja 2026 -finalistit:
Roni Back on yksi Suomen tunnetuimmista tubettajista, joka on edistänyt sijoituskeskustelua puhumalla avoimesti omista sijoituksistaan mediassa ja vlog-kanavallaan. Hän sijoittaa itse muun muassa indeksirahastoihin sekä kiinteistöihin.
Jenni Kynnös on sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja, joka on tehnyt kaksi miljoonaluokan exitiä ja rakentanut yli 30 listaamattoman yhtiön portfolion. Kynnökselle sijoittaminen on omistamista, yrittämistä ja omien rahojen laittamista peliin asioiden puolesta, joihin uskoo.
Ina Mattilan tavoitteena on saavuttaa taloudellinen riippumattomuus 35-vuotiaana. Jo 14-vuotiaana sijoittamisen aloittanut Mattila jakaa talousmatkaansa haluten osoittaa, että vaurastumiseen ei tarvita korkeaa palkkaa tai saatua alkupääomaa.
Verneri Pulkkinen on aktiivinen sijoituskeskustelun ja taloudellisen lukutaidon edistäjä, joka työskenteli pitkään Inderesillä yhteisönrakentajana ja sijoitussisällön asiantuntijana. Pulkkinen on ollut intohimoinen sijoittaja vuodesta 2009.
Tinja Tähtinen on kaupan myyjästä sijoitusvaikuttajaksi päätynyt sisällöntuottaja, joka kartutti tavallisella palkalla yli 60 000 euron varallisuuden. Hän jakaa helposti lähestyttäviä säästövinkkejä ja osoittaa, että vaurastuminen on mahdollista pienilläkin summilla.
Vuoden Sijoitusteko 2026 -finalistit:
Aalto-yliopistossa toimiva Aalto Investment Club tuo yhteen sijoittamisesta kiinnostuneita opiskelijoita ja alan toimijoita. Opiskelijahallitus järjestää tapahtumia kasvattaakseen opiskelijoiden sijoitusosaamista sekä madaltaakseen kynnystä perehtyä sijoittamiseen.
Rahoituksen professori Vesa Puttonen käsittelee maaliskuussa 2026 julkaistussa kirjassaan henkilökohtaisen talouden ydinasioita. Kirja osoittaa, miksi niin harva yltää vaurastumisen kierteeseen, vaikka miljoonan hankkiminen on teoriassa yksinkertaista.
Pörssisäätiön maksuton Pörssilähettiläs-ohjelma kouluttaa nuoria sijoittamisen perusteisiin, minkä jälkeen he pitävät sijoittamisen oppitunteja toisille nuorille. Yhdeksän vuoden aikana yli 112 000 nuorta tavoittanut ohjelma edistää osakesijoittamista.
Omistajan K-Plussa yhdistää kanta-asiakkuuden ja osakeomistajuuden tarjoamalla Keskon osakkeenomistajille etuja sekä räätälöityjä tarjouksia. Tavoitteena on kannustaa ostosten keskittämiseen ja tehdä osakeomistuksesta näkyvämpää ihmisten arjessa.
Vuodesta 1999 järjestetyt Sijoitusmessut ovat Suomen suurin, vanhin ja merkittävin sijoitusalan tapahtuma, joka tarjoaa tietoa sijoittamisesta myös suorina verkkolähetyksinä. Tapahtuma on Tampereen Nuorkauppakamarin vapaaehtoisvoimin toteuttama.
Finalistit on valinnut kilpailun tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen, Vuoden Sijoittaja 2025 Merja Mähkä ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Karri Salmi.
– Tämän vuoden finalisteja kun katsoo, ei voi kuin ihailla, mitä Suomessa tapahtuu sijoitusrintamalla. Sijoittamista edistävät hyvin erilaisista taustoista tulevat ihmiset ja yhteisöt ja voittajia olemme me kaikki, sanoo Merja Mähkä.
Voittajat valitaan yleisöäänestyksellä 13.10.–11.11.2026. Äänestäminen tapahtuu osoitteessa nordnet.fi/sijoittaja. Kilpailu huipentuu voittajien valintaan 25. marraskuuta Sijoittaja 2026 -tapahtumassa Messukeskuksessa Helsingissä.