Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnetin, UB:n, FIMin, Saxo-E*Traden) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski 3,8 % edelliskuusta saavuttaen 1 622 milj. euroa, mutta nousi vuoden 2009 heinäkuuhun verrattuna 12,8 %. Online-välittäjille kertyi kauppoja heinäkuussa 2010 yhteensä 243 459 kappaletta, joka on 44,1 % enemmän kuin viime vuonna. Kesäkuuhun 2010 nähden online-välittäjien kauppojen lukumäärä kuitenkin laski 3,8 %. Online-välittäjien osuus kaupoista on nousutrendissä.
”Suomalaiset säästäjät ja sijoittajat ovat olleet heinäkuun helteissä aktiivisia. Nordnet on saanut ajankohtaan nähden Suomessa ennätysmäärän uusia asiakkaita ja hyvästä kesäsäästä huolimatta yritysten parantuneet tulevaisuudennäkymät aktivoivat säästäjiä”, toteaa Nordnet Suomen edustaja Juha Raumolin.
Nokia suomalaisten säästäjien ja sijoittajien mansikka-apaja?
Online-välittäjien kautta käytiin eniten kauppaa Nokialla. Seuraavaksi eniten kauppaa käytiin Outokummun, Fortumin, Metson ja Stora Enson osakkeilla. Viiden kärjen yhteenlaskettu osuus kaikista online-välittäjien kaupoista oli lähes 40 %.
Nokian Renkaiden osake jatkoi myydyimpien osakkeiden kärjessä myös heinäkuussa. Toiseksi eniten vähittäisasiakkaat myivät Kemiraa, jonka kurssi saavutti kolmen vuoden huippunsa. Kolmanneksi päätyi Sampo, jonka toisen vuosineljänneksen tuloksen pelätään kärsineen kevään markkinaturbulenssin vuoksi.
Sijoittajat tankkasivat jälleen eniten Nokiaa ennusteisiin osuneen tuloksen siivittämänä. Heinäkuun Nokia-uutisointia sävyttivät osaltaan myös Nokia Siemens Networksin yrityskaupat sekä spekulointi toimitusjohtaja Kallasvuon asemalla. Heinäkuu myös katkaisi Nokian osakkeen laskukuukausien sarjan. Ostetuimpien listan toiselle sijalle nousi Fortum, jossa vähittäisasiakkaat näkivät hyvän ostomahdollisuuden kurssin pudottua tulosjulkistuksen jälkeen. Kesäkuun kolmanneksi voimakkain ostohalu kohdistui Metsoon, jonka toisen vuosineljänneksen tulos ylitti ennusteet. Yhtiö nosti myös loppuvuoden ohjeistustaan selvästi.
”Suomalaiset online-sijoittajat uskovat edelleen Nokiaan. Online-sijoittajat lisäsivät Nokia-omistuksiaan ennen ja jälkeen Nokian osavuosikatsausta. Uskomme, että houkutteleva Nokian ostomahdollisuus on yksi selittävä tekijä miksi olemme saaneet paljon uusia asiakkaita”, kertoo Raumolin.
Lisätietoja antaa:
Juha Raumolin, Nordnet Suomen edustaja, +358 9 6817 8676, +358 50 500 4525
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet, UB, FIM ja Saxo-E*Trade
Heinäkuu 2010 | Heinäkuu 2009 | Muutos ed. | Kesäkuu 2010 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Vaihto (EUR) | % | Vaihto (EUR) | vuoteen | Vaihto (EUR) | kuukauteen |
Nordnet | 729 959 236 | 3,71 | 545 260 244 | +33,9 % | 768 261 865 | -5,0 % |
UB | 166 812 964 | 0,85 | 120 749 214 | +38,1 % | 212 922 558 | -21,7 % |
FIM Pankki | 686 781 993 | 3,49 | 688 565 895 | -0,3 % | 658 165 615 | +4,3 % |
Saxo-E*Trade* | 38 075 948 | 0,19 | 82 801 976 | -54,0 % | 45 577 557 | -16,5 % |
Yhteensä | 1 621 630 141 | 8,24 | 1 437 377 329 | +12,8 % | 1 684 927 595 | -3,8 % |
OMXH Vaihto (yhteensä) | 19 654 986 292 | 100,00 | 20 199 238 347 | -2,7 % | 22 429 027 333 | -12,4 % |
Heinäkuu 2010 | Heinäkuu 2009 | Muutos ed. | Kesäkuu 2010 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Kaupat (kpl) | % | Kaupat (kpl) | vuoteen | Kaupat (kpl) | kuukauteen |
Nordnet | 142 064 | 5,81 | 96 985 | +46,5 % | 146 399 | -3,0 % |
UB | 16 706 | 0,68 | 8 740 | +91,1 % | 19 657 | -15,0 % |
FIM Pankki | 80 321 | 3,29 | 54 599 | +47,1 % | 81 796 | -1,8 % |
Saxo-E*Trade* | 4 368 | 0,18 | 8 678 | -49,7 % | 5 135 | -14,9 % |
Yhteensä | 243 459 | 9,96 | 169 002 | +44,1 % | 252 987 | -3,8 % |
OMXH Kaupat (yhteensä) | 2 443 804 | 100,00 | 1 989 844 | +22,8 % | 2 638 462 | -7,4 % |
* E-Traden heinäkuun 2010 luvut sisältävät myös Saxon markkinaosuuden vertailuluvuista poiketen.
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – heinäkuu 2010
Yhtiö | Nordnet | UB | FIM | E*Trade | Yhteensä |
Nokia | 28 717 | 6 128 | 10 502 | 789 | 46 136 |
Outokumpu | 9 089 | 1 066 | 5 323 | 303 | 15 781 |
Fortum | 6 502 | 568 | 4 568 | 858 | 12 496 |
Metso | 5 354 | 408 | 5 348 | 416 | 11 526 |
Stora Enso R | 8 212 | 261 | 1 915 | 174 | 10 562 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – heinäkuu 2010
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Nokia | 33 776 118 | Nokian Renkaat | – 5 961 849 | |
Fortum | 6 638 748 | Kemira | – 5 455 065 | |
Metso | 6 074 533 | Sampo | – 4 408 206 | |
UPM-Kymmene | 2 302 744 | YIT | – 3 429 335 | |
Neste Oil | 2 227 184 | Nordea | – 3 363 922 | |
Tieto | 1 571 416 | TeliaSonera | – 3 090 764 | |
Sponda | 1 418 238 | Kone | – 2 903 668 | |
Stora Enso R | 967 741 | Elisa | – 2 355 367 | |
L&T | 489 458 | Huhtamäki | – 1 833 218 | |
Lemminkäinen | 422 356 | Tikkurila | – 1 384 127 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka