Kenestä Vuoden Sijoittaja 2021? Entä Vuoden Sijoitusteko? - Nordnet Bank AB
2021-08-02

Kenestä Vuoden Sijoittaja 2021? Entä Vuoden Sijoitusteko?

Nordnet järjestää Vuoden Sijoittaja -kilpailun jo neljättä kertaa. Tänä vuonna palkitaan viime vuoden tapaan sekä Vuoden Sijoittaja että Vuoden Sijoitusteko. Yleisöäänestys on alkanut ja voittaja selviää syyskuun puolivälissä.

Kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun.

  • Sijoittaminen tarvitsee vaikuttajia. Yksityissijoittajat eri podcastien, blogien ja sosiaalisen median kanavien takana tuovat sijoittamista esiin tavallisille sijoittajille sopivalla kielellä. He ovat esikuvia, joihin voi samaistua ja jotka omalla esimerkillään madaltavat sijoittamisen aloittamisen kynnystä, nostavat esiin mielenkiintoisia sijoituskohteita ja jakavat avoimesti muille sen, miten itse tekevät sijoituksia. Vuoden Sijoittaja -kilpailun avulla tuomme esiin juuri nämä sijoittamisen todelliset tähdet, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Vuoden Sijoitusteko voi olla tuore tutkimus, kirja, ajankohtainen projekti, uusi media tai uusi tapa auttaa suomalaisia vaurastumaan ja kiinnostumaan taloudesta. Vuoden Sijoitusteko -palkinnon voittaja on joko yksityishenkilö tai muu taho, joka yleisön mielestä ansaitsee erityisen hatunnoston hankkeelleen. Tänäkin vuonna kategorian finalistit edustavat uudenlaista näkökulmaa, toteaa Suvi Tuppurainen.

Kilpailun tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna Nordnetin Suvi Tuppurainen, Inderesin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, sekä Vuoden Sijoittaja 2020 Jasmin Hamid ja Vuoden Sijoitusteko 2020 Rahajunnut (Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo), on valinnut finalistit seuraavasti.

Vuoden Sijoittaja 2021 -finalistit:

  • Hanna-Maria Heikkinen:
    Hanna-Maria Heikkinen on sijoittajasuhdejohtaja, hallitusammattilainen ja yksityissijoittaja. Hän haluaa edistää kansankapitalismia, koska taloudellinen mielenrauha ja vaurastuminen kuuluvat kaikille. Hanna pyrkii keskustelemaan sijoitusasioista aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja tuomaan suoraa osakesijoittamista lähemmäksi yksityisijoittajia moderneilla tavoilla.
  • Mirko Hurmerinta:
    Mirko Hurmerinta on osingoille perso sijoittaja, jonka intohimona on edistää kansankapitalismia. Hän on vahvasti sitä mieltä, että tänään on mainio päivä aloittaa pitkäjänteinen säästäminen ja sijoittaminen. Päivätöikseen sijoittajasuhdeasiantuntijana Mirko pyrkii omalta osaltaan parantamaan pörssiyhtiöiden sijoittajasuhdekulttuuria erityisesti yksityissijoittajien suuntaan.
  • Heikki Keskiväli:
    Heikki Keskiväli on yksityissijoittaja, sijoituskirjailija ja energia-alan ammattilainen. Hänen intohimonsa on aktiivinen osakepoiminta, sijoitusoppien sekä -numeroiden kansantajuistaminen viihteellisten tarinoiden keinoin. Heikki on kirjoittanut kirjat Tähtäimessä osakkeet sekä Considering stocks.
  • Jens Kyllönen:
    Jens Kyllönen on entinen pokeriammattilainen ja intohimoinen sijoittaja. Hän on yksi maailman menestyneimpiä nettipokeriammattilaisia, joka on nykyisin siirtynyt ammattisijoittajaksi. Jens valmistui hiljaittain maineikkaasta London School of Economicsista laskentatoimen ja rahoituksen maisteriksi, ja pitää sijoitusblogia Sijoitustieto.fi:ssä.
  • Sanni Lehtonen:
    Sanni Lehtonen on intohimoinen piensijoittaja ja suositun @vaurastaelamaa-Instagram-tilin ylläpitäjä. Sanni haluaa olla vaikuttamassa siihen, että yhä useampi meistä mahdollistaa itselleen ja läheisilleen taloudellista turvaa, liikkumavaraa ja riippumattomuutta sekä mahdollisuuden elää näiden avulla enemmän omannäköistä elämää.
  • Jukka Lepikkö:
    Jukka Lepikkö on ammattitreidaaja ja yksityissijoittaja, joka on viimeisten vuosien aikana nostanut vahvasti treidaamista esiin suomalaisessa sijoituskeskustelussa. Hän on huippusuosituissa sisällöissään esitellyt uudenlaisen lähestymistavan sijoittamiseen, joka yhdistelee teknistä analyysiä, makroindikaattoreita ja sijoittajasentimenttiä.
  • Vuoden Sijoitusteko 2021 -finalistit:

  • HS Visio:
    HS Visio on maaliskuussa 2021 aloittanut mediabrändi, joka keskittyy talouteen, teknologiaan, yrityksiin, markkinoihin, johtamiseen ja tulevaisuuteen. HS Visio lisää talousjournalismin määrää Suomen mediakentässä merkittävästi. HS Vision kohderyhmää ovat päättäjät, nuoret talous- ja teknologia-alan ammattilaiset sekä taloudesta, teknologiasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneet.
  • Lukiolaisten sijoittajakoulu:
    Lukiolaisten sijoittajakoulu on koko lukion ajan kestävä kurssi, jossa opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita innostavalla tavalla. Elokuusta 2021 eteenpäin mukaan on ilmoittautunut 60 oppilaitosta, 44 eri paikkakunnalta. Sijoittajakoulun kehitti Englantilaisen koulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja Timo Holmström, joka toi konseptin Talous ja Nuoret TATiin valtakunnalliseen levitykseen.
  • Näin sijoitan pörssiosakkeisiin – opas nuorelle (Seppo Saario):
    Seppo Saarion vuonna 1984 ilmestynyt Miten sijoitan pörssiosakkeisiin on osoittautunut kestäväksi myyntimenestykseksi. Kirjaa on useasti päivitetty vastaamaan muuttuneita markkinoita. Hänen uusi teoksensa Näin sijoitan pörssiosakkeisiin – opas nuorelle pyrkii tarjoamaan opastusta, mistä osakesijoittamisessa on kyse ja miten on mahdollista vaurastua pienellä alkupääomalla.
  • ROI Oman talouden personal trainer -sovellus:
    ROI Oman talouden personal trainer -sovellus auttaa säästämään, sijoittamaan ja maksamaan velat pois. ROI tarjoaa sekä ilmaista että kuukausimaksullista sisältöä ja valmennuksia, joilla kuka tahansa voi kehittää omia sijoittamisen ja talouden hallintataitoja.
  • Sijoita rahasi vastuullisesti (Kaisa Kurittu):
    Kaisa Kuritun
    Sijoita rahasti vastuullisesti -kirja avartaa, rohkaisee ja viihdyttää, jotta jokainen voi saada vastuullisesta sijoittamisesta paremman otteen. Kirja valottaa sijoittamisen, ilmastonmuutoksen torjunnan, ihmisoikeuksien vaalimisen ja hyvän johtamisen kytköksiä sekä perkaa lukemattomia pörssiyhtiöitä ja rahastoja, niin hyvässä kuin pahassa.
  • Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajat valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestäminen tapahtuu osoitteessa nordnet.fi/fi/sijoittaja. Kilpailu huipentuu voittajien valintaan 17.9.2021.

    Lisätietoja antaa:

    Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

    +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi