2022-10-03

Kenestä Vuoden Sijoittaja 2022? Entä Vuoden Sijoitusteko?

Nordnet järjestää Vuoden Sijoittaja ja Sijoitusteko -kilpailun jo viidettä kertaa. Yleisöäänestys on alkanut ja voittaja selviää 16. marraskuuta.

Vuoden Sijoittaja ja Sijoitusteko -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun.

  • Ilmapiiri on nyt hyvin erilainen kuin Vuoden Sijoittaja 2021 -kilpailun aikaan. Osakemarkkinat ovat laskeneet merkittävästi ja inflaatio on ennätyksellisellä tasolla. Mutta ehkä juuri siksi on tärkeää nostaa yksityissijoittajia ja tahoja, jotka ovat auttaneet ja auttavat suomalaisia vaurastumaan ja kiinnostumaan taloudesta pitkällä tähtäimellä. Kilpailussa onkin mukana tänä vuonna myös erityisen kokeneita sijoittajia, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Kilpailun tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna Nordnetin Suvi Tuppurainen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Vuoden Sijoittaja 2021 Jukka Lepikkö ja Vuoden Sijoitusteko 2021 TATin Sijoittajakoulua edustavana TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä, on valinnut finalistit seuraavasti.

Vuoden Sijoittaja 2022 -finalistit:

  • Jarmo Friman
    Jarmo Friman on yksityissijoittaja, Falco Sijoitusklubin perustajaornitologi ja intohimoinen finanssitwitteristi. Jarmon salkku tilttaa energiaan, metalleihin ja lähestymistapaan, jota voisi kutsua kontraamiseksi. Jarmo avaa Twitter-tilillään @JarmoFriman käyttämäänsä metodia ja kirjoittaa säännöllisesti muista sijoitusaiheista. ”Aina jossain on bull!”
     
  • Marja-Leena Haapanen
    Marja-Leena Haapanen on osakesijoittaja, kouluttaja, Suomen Osakesäästäjien hallituksen jäsen, Naisten Oman Pörssiklubin ja Virtual Money Clubin perustaja, sekä juuri naisille suunnattujen sijoitustapahtumien järjestäjänä uranuurtaja. Marja-Leena on luennoinut laajalti naisen oikeudesta ja velvollisuudesta hoitaa oma rahataloutensa, varallisuutensa kasvattamisesta sijoittamalla, sekä omaisuutensa hallinnasta.
     
  • Sven-Eric ”Svenne” Holmström
    Svenne Holmström on yksityissijoittaja ja yrittäjä. Hän on omistanut elämänsä sijoittamiseen, aloittaen vuonna 2000. Yli 20 vuoden työura on keskittynyt sijoittamiseen ensin pankkimaailmassa ja edellisen viiden vuoden aikana rippumattomana sijoituskouluttajana. Hän on kirjoittanut satoja blogeja, artikkeleita ja kolumneja sijoittamisesta ja on aktiivinen Suomen Osakesäästäjissä. Svenne kouluttaa sijoittamista maanläheisellä ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Hän on myös aktiivinen keskustelija eri somen sijoitusryhmissä.
     
  • Leena Niemistö
    Leena Niemistö on lääkäritaustainen sarjayrittäjä, startup-sijoittaja ja hallitusammattilainen. Sijoitustoiminnallaan Leena haluaa edistää vaikeiden kansansairauksien varhaista diagnosointia ja vaikuttavaa hoitoa, vihreää siirtymää ja jokapäiväistä elämää helpottavien digitaalisten ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa. Leenan rooli on sparrata kasvuyrittäjiä, usein hallituksen puheenjohtajana tai neuvonantajana. Leena on ollut mukana viiden yhtiön listaamisessa jatkaen näiden tukemista myös listayhtiöinä. Leena haluaa esimerkillään rohkaista sijoittamaan myös varhaisen vaiheen listaamattomiin siemen- ja kasvuvaiheen yhtiöihin.
     
  • Päivi Rantanen
    Päivi Rantanen on viiden lapsen kotiäiti, joka kertoo selviytymistarinaa velkakierteestä taloudelliseen tasapainoon. Päivin taloudenhallinta ja säästäväinen elämäntyyli on innostanut tuhansia perheenäitejä tarkastelemaan omaa talouttaan ja sijoittamaan. Vuonna 2021 Päivi säästi 10 000 € perhevapailla ja samaan aikaan aloitti sijoittamisen. Päivin rahamatkaa voi seurata Instagramissa @kolmiokuudelle-tilillä.
     
  • Johannes Sippola
    Johannes Sippola on lääketieteen opiskelija ja sijoitusyhtiön toimitusjohtaja. Johannekselta löytyy sijoituskokemusta vajaa neljä vuotta, ja matkalla Johannes on erikoistunut osakepoimintaan ja kerännyt ison tietomäärän myös treidaamisen saralla. Sijoitusuran aikana koko Suomen sijoitusyhteisöstä on tullut Johannekselle kuin toinen koti – kansankapitalismin edistäminen ja Suomen sijoitusyhteisössä aktiivinen kanssasijoittajien auttaminen ja heidän kehittyminen sijoittajina on Johannekselle sydämen asia.
  • Vuoden Sijoitusteko 2022 -finalistit:

  • Mamma Betalar
    Mamma Betalar -podcastin missiona on edistää etenkin naisten taloudellista tasa-arvoa. Podissa näyttelijä Jasmin Hamid sekä yrittäjä Nata Salmela paneutuvat ruuhkavuosien pyhään kolminaisuuteen: työhön, perheeseen ja rahaan. Mamma Betalar on yksi Suomen kuunnelluimpia podcasteja, joka tuo sijoitus- ja rahateemat ymmärrettävässä muodossa suoraan kuuntelijan korviin.
     
  • Mihin Sitä Säästäis?
    Mihin Sitä Säästäis? on Lari Heinosen luoma mediabrändi, joka on muutamassa vuodessa kasvanut yhdeksi YouTuben, TikTokin ja koko Suomi-somen isoimmista sijoituskanavista. Tarkoituksena on ollut alusta lähtien avata sijoittamista, säästämistä ja muita talouteen liittyviä asioita kansantajuisesti, koska kaikilla on oikeus ymmärtää mistä puhutaan. Lari Heinonen on pyörittänyt Mihin Sitä Säästäis? -brändiä yksin, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus kasvattaa siitä yhä suurempi ja enemmän ihmisiä tavoittava media. Tavoitteena on saada yhä useampi Suomalainen oppimaan sijoittamisesta ja innostumaan oman talouden hoitamisesta.
     
  • Omistajuuden professuuri
    Omistajuuden professuuri on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle keväällä 2022 perustettu lahjoitusprofessuuri. Professuurihankkeen käynnistämisessä avainroolissa ollut Tero Luoma kokosi hankkeelle tukijoita yhdessä Lari Raitavuon kanssa. Professuuria tuki ennätykselliset 100 lahjoittajaa. Tämän maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen professuurin yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on vahvistaa omistajuuden kulttuuria Suomessa. Omistajuuden professoriksi nimitettiin kauppatieteiden tohtori Samuli Knüpfer. Samulin mielestä sijoittamisen kulttuuri on Suomessa hyvällä pohjalla, mutta siinä on vielä paljon parannettavaa. Omistajuuden professorina hän haluaakin edistää sitä, että mahdollisimman moni saataisiin Suomessa sijoittajaksi. Hänen mielestään on myös tärkeää varmistaa, että Suomessa on tarpeeksi menestyviä yrityksiä, joihin sijoittaa.
     
  • Yle Pörssipäivä
    Yle Pörssipäivä on viikoittainen podcast, jossa keskustellaan sijoittamisesta, listatuista yhtiöistä, toimialoista ja laajemminkin taloudesta – jokaiselle tärkeää omaa taloutta unohtamatta. Sijoittajien lisäksi podissa tavataan asiantuntijoita talouden eri aloilta, analyytikoita, yritysvieraita ja vaikuttajia. Pörssipäivän juuret ovat radiossa, josta se siirtyi podcastiksi vuoden 2022 alussa. Kuluneen, vajaan kymmenen vuoden aikana markkinoilla ollaan koettu monet nousut ja laskut, mutta Pörssipäivän perusajatus on pysynyt muuttumattomana. Podcastia tekee Mikko Jylhä, ja tuottaa Pertti Ylikojola.
  • Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajat valitaan yleisöäänestyksellä 3.–31.10.2022. Äänestäminen tapahtuu osoitteessa nordnet.fi/fi/sijoittaja. Kilpailu huipentuu voittajien valintaan 16.11.2022 klo 17.20 SijoittajaMessuilla Messukeskuksessa Helsingissä

    Lisätietoja antaa:

    Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

    +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

    Nordnet on digitaalinen pankki säästäjille ja sijoittajille. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarjoamme asiakkaillemme käyttäjäystävällisen palvelun, laajan valikoiman sijoituskohteita ja edulliset hinnat säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tutustu meihin tarkemmin: www.nordnet.fi, www.nordnetab.com, www.nordnet.se, www.nordnet.no ja www.nordnet.dk.