2021-03-02

Naisten ryntäys osakemarkkinoille jatkuu

Suomessa naisten 36 %:n osuus Nordnetin asiakaskunnasta on suurin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Naisasiakkaiden määrä kasvaa selvästi kovempaa vauhtia kuin miesten kuroen kiinni sukupuolten välistä eroa. Uusista asiakkaista naisten osuus oli viime vuonna 43 %. Eniten naisia suhteessa miehiin löytyy ikäryhmästä 56–65-vuotiaat. Tilastot on koottu tuttuun tapaan kansainvälisen naistenpäivän alla.

Naisasiakkaiden määrä kaksinkertaistui kahdessa vuodessa 

Nordnet Suomen asiakaskunnasta on 36 % naisia ja 64 % miehiä. Aktiivisia asiakkaita on Suomessa yli 400 000. Suomalaisten naisasiakkaiden määrä on kasvanut kahdessa vuodessa huikeat 99 %, kun miesten määrä on kasvanut samaan aikaan 56 %. Suomessa naisten osuus Nordnetin asiakaskunnasta on suurin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ruotsissa naisia koko asiakaskunnasta on 33 %, Tanskassa 28 % ja Norjassa 20 %.

  • Miehillä on vielä niin iso etumatka, että koen tärkeäksi kannustaa naisia näkyvästi sijoittamisen pariin. Naiset seuraavat esimerkkejä ja esikuvia, jotka tekevät sijoittamisesta kiinnostavampaa. Nordnetin järjestämän Vuoden Sijoittaja -kilpailun voitti vuonna 2019 Julia Thurén ja viime vuonna Jasmin Hamid. Esikuvan ei tarvitse kuitenkaan olla mikään asiantuntija, vaan yhtä lailla kuunnellaan tuttavia tai niitä, joita seuraa muutenkin sosiaalisessa mediassa, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen
  • Naiset puhuvat nykyään avoimesti säästämisestä ja jakavat sijoituskokemuksiaan selkeästi ja yksinkertaisesti. Haluamme olla siellä, missä sijoittajat ovat. Esimerkiksi Nordnet Suomen Instagram-tilin seuraajista jo puolet on naisia, jatkaa Tuppurainen.

Alaikäisissä asiakkaissa tyttöjen ja poikien osuus on tasainen. Tyttö- ja poikalapsille tilejä avataan yhtä herkästi. Tilanne muuttuu, kun kyseessä ovat täysi-ikäiset. Määrällisesti eniten naisasiakkaita löytyy ikäryhmästä 26–35-vuotiaat. Siinä ryhmässä naisten osuus verrattuna miesasiakkaisiin on 37 %. Eniten naisia suhteessa miehiin, 39 %, löytyy kuitenkin ikäryhmästä 56–65-vuotiaat.

  • On ilahduttavaa, että yli viisikymppiset naiset ovat ottaneet taloutensa haltuun. Tässä ikäryhmässä varallisuutta on jo alkanut kertyä ja ollaan kaikkein lähimpänä tasa-arvoista kuvaa sijoittamisesta, sanoo Suvi Tuppurainen. 

Uusissa asiakkaissa naisten ja miesten osuudet lähes tasoissa

Vuonna 2020 Nordnetiin tulleista uusista asiakkaista oli 43 % naisia ja 57 % miehiä. Joinain kuukausina uusista asiakkaista naisia on ollut lähes yhtä paljon kuin miehiä, esimerkiksi elokuun 2020 aikana jopa 49 % oli naisia ja 51 % miehiä.

  • Maaliskuussa 2020 koronapandemian alkaessa ja tammikuussa 2021 Gamestop-huumassa voimakkaat markkinaliikkeet houkuttelivat pääosin miehiä. Miehet ryntäävät markkinoille herkemmin silloin, kun pörssissä rytistään rajusti alas tai kurssit raketoivat. Naiset eivät välttämättä tavoittele sijoittamisella äkkirikastumista tai taloudellista riippumattomuutta, eli haaveile eläköityvänsä nelikymppisenä. Naisia motivoi oman ja läheisten talouden turvaaminen. Sijoittaminen on heille yhä enemmän identiteetti- ja elämäntapakysymys, kertoo Suvi Tuppurainen. 

Naisten salkuissa indeksirahastoja, hypeosakkeet kaukana kärjestä

Naisten suosikkirahastoja ovat sekä Nordnetin omat että rahastokumppaniemme indeksirahastot ja ETF-rahastot, jotka seuraavat globaalia osakemarkkinaa tai kehittyviä markkinoita. Naisten omistetuimpien osakkeiden top 5 -lista on täysin sama kuin miesten. Listalta löytyvät Fortum, Nokia, Nordea, Sampo ja Finnair.

  • Eroavaisuuksia täytyy tarkastella laajemmin. Naisten omistetuimpien instrumenttien top 30 -listalla on 15 osaketta, ja loput ovat rahastoja ja ETF:iä. Miehillä eri osakkeita top 30 -listalla on 19. Omistuksia tarkastellessa nähdään, että 57 %:ssa naisten sijoitussalkuissa on pörssiosakkeita ja 66 %:ssa on vähintään yhtä rahastoa. Miehillä sen sijaan on yleisimmin salkuissaan osakkeita. Naisten suosikit eli indeksirahastot edustavat matalaa kynnystä aloittaa pitkäjänteinen osakesäästäminen ja rahastojen suurempi suosio takaa hajautetumman osakesalkun, toteaa Tuppurainen. 
  • Naisten ulkomaiset osakesuosikit ovat Apple, Nordnet AB, Coca-Cola, Norwegian ja Pfizer. Korkealla miesten omistuslistalla tällä hetkellä olevat hypeosakkeet Gamestop ja AMC Entertainment eivät pääse lähellekään naisten omistusten kärkeä ja tilastot piirtävät myös tätä kautta naissijoittajista maltillisemman kuvan, sanoo Suvi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja
+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi