Kyseessä lukion läpi kestävä opintokokonaisuus
Lukiolaisten sijoittajakoulu on lukion läpi kestävä kahden opintopisteen kurssi, joka koostuu kuukausittaisista kokoontumisista opettajan johdolla (1 x 75 min). Oppitunteja on 9–10 kpl per vuosi, eli yhteensä 2,5 vuoden aikana 22–25 kappaletta. Kurssilla tarkastellaan erilaisia talouden ilmiöitä sijoittamisen näkökulmasta ja harjoitellaan taloustaitoja.
- Otimme itse yhteyttä TATiin, kun kuulimme pilotista. Meille on tärkeää ja antoisaa olla mukana kumppanina demokratisoimassa säästämistä ja sijoittamista. Pohjoismaisessa Nordnet in Society -hankkeessa työskentelemme tasa-arvon, vastuullisuuden ja digitaalisen oppimisen parissa. Lukiolaisten sijoittajakoulu edistää näitä kaikkia, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Tarkoitus on tarjota lukion opettajille innostava tapa opettaa sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita. Opettajille on valmiit opetusmateriaalit, tuntisuunnitelmat ja koulutusta niiden käyttämiseksi. Materiaalit laativat Timo Holmström ja TAT yhdessä Nordnetin ja muiden asiantuntijoiden kanssa ja ne testataan käytännön opetustyössä. Opettajilla on mahdollisuus hyödyntää myös vierailevia asiantuntijoita, osallistua valtakunnallisiin tapahtumiin ja käydä tutustumiskäynneillä alan yrityksissä.
- Lukiolaisten sijoittajakoulun pilottiin osallistuneiden 150 opiskelijan tyytyväisyys kurssiin on ollut 4,4/5 ja koettu hyöty 4,6/5. Yli 60 prosenttia kertoo jo alkaneensa sijoittaa. Kannustamme kaikkia lukioita ottamaan kurssin mukaan valikoimaansa. Lukiot voivatkin nyt ilmoittautua mukaan lukuvuodelle 2021–2022. Tavoitteena on tavoittaa vuonna 2021 vähintään 20 lukiota ja 700 opiskelijaa, ja vuonna 2022 vähintään 50 lukiota ja 2 000 opiskelijaa, sanoo Talous ja nuoret TATin kumppanuuspäällikkö Julia Kiljunen.
Sijoituksia tehdään sijoitussuunnitelman mukaisesti vanhempien suostumuksella
Tapaamisten ohella lukiolaiset avaavat itselleen arvo-osuustilit ja tekevät itse laatimansa säästämissuunnitelman mukaisesti halutessaan sijoituksia osakkeisiin ja rahastoihin. Näin lukioihin syntyy nuorten sijoittajien yhteisö, joka seuraa taloutta aktiivisesti ja jossa nuoret oppivat toisiltaan.
- Uskon, että nuorten talousosaamisen kasvattaminen saa yhä useamman suomalaisen valjastamaan pitkäjänteisestä, kustannustehokkaasta osakesäästämisestä vetoapua oman elämänkaarensa rahoittamiseksi. Silloin ihan kaikkea ei tarvitse rahoittaa palkkatyöllä. Bonuksena saa puskurin koettelemusten varalle ja riippumattomamman elämän, summaa Nordnet Suomen talousasiantuntija Martin Paasi.
Sijoittajakouluun osallistuminen edellyttää alaikäisten opiskelijoiden osalta huoltajien suostumusta. Jos opiskelijat sijoittavat säästöjään, tapahtuu se aina vanhempien ja nuorten päätöksellä ja vastuulla.Lukiolaisten sijoittajakoulusta voi lukea lisää osoitteesta tat.fi/lukiolaisten-sijoittajakoulu.
Lisätietoja antavat:
Suvi Tuppurainen
Nordnet Suomen maajohtaja
+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi
Julia Kiljunen, kumppanuuspäällikkö
Talous ja nuoret TAT
+358 44 075 8085, julia.kiljunen@tat.fi