2016-04-21

Nordnet Q1: Suomalaisten asiakkaiden määrä jatkaa kasvuaan

Alkuvuosi on ollut osakemarkkinoilla vaikea. Tästä huolimatta Nordnetin suomalaisasiakkaiden määrä on jatkanut jyrkkää kasvuaan. Viimeisten 12 kuukauden aikana kasvu on ollut 14 prosenttia.


Vuoden 2016 alku on ollut osakemarkkinoilla epätavallisen vaikea: kaikki pohjoismaiset pörssit ovat tulleet alaspäin ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kvartaalin alku oli erityisen turbulentti – pohjoismaiset pörssit olivat pahimmillaan 15–20 prosentin laskussa. Vuoden alku olikin huonoin sitten vuoden 2008 finanssikriisin. Kurssilaskuun vaikuttaneita tekijöitä olivat alhainen öljyn hinta, osakemarkkinoiden lasku Kiinassa, negatiiviset korot ja huoli Suomen makrotilanteesta.

– Pörssivuosi 2016 alkoi vaikeissa merkeissä, mikä näkyi myös alentuneina tuloina Nordnetin Suomen yksikössä. Uusien asiakkaiden määrä jatkoi kuitenkin vahvaa kasvuaan ja olemme menestyneet monella muulla mittarilla viimeaikoina erinomaisesti. Nämä asiat lupaavat hyvää loppuvuodelle, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.

Nordnet Suomen kohokohdat, Q1 2016 vs Q1 2015

tulot laskivat 20 prosenttia, syinä välityspalkkiotulojen ja valuutanvaihtokomissiotulojen aleneminen
kulut nousivat 15 prosenttia, syinä markkinointipanostusten lisäys ja henkilöstökulujen nousu
Q1 tulos edelleen positiivinen
asiakkaiden määrä 132 000, kasvua 14 %

Nordnet on YouGov-tutkimusyhtiön tekemän tutkimuksen mukaan suositelluin pankki suomalaisten säästäjien ja sijoittajien keskuudessa. Maaliskuussa Cision valitsi Nordnetblogin Suomen parhaaksi talousblogiksi, ja kvartaalin aikana myös osakestrategimme Jukka Oksaharju sai tunnustusta: hänet valittiin yhdeksi Suomen kymmenestä vaikutusvaltaisimmasta mielipidevaikuttajasta.

– Tyytyväiset, Nordnetiä toisilleen suosittelevat asiakkaat ovat tärkeitä kasvullemme. Näemme selvästi, että kiinnostus tuotteitamme ja palvelujamme kohtaan kasvaa ja tapamme kommunikoida säästämisestä tuo meille palkintoja. Tämä kaikki todistaa, että strategiamme on ajan hermolla, sanoo Niklas Odenwall.

Lue koko tiedote osoitteesta http://org.nordnet.se.

Lisätietoja antaa:
Niklas Odenwall, maajohtaja, Nordnet Suomi
puh. +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi

Nordnet on pohjoismainen pankki, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin. Nordnetin tavoitteena on antaa asiakkaille työkalut omien sijoitustensa hallintaan ja olla pohjoismaisten säästäjien ja sijoittajien ykkösvalinta. Nordnet AB on listattu Tukholman pörssiin. Tutustu meihin osoitteessa www.nordnet.fi tai www.nordnetbankab.wpengine.com.