2020-10-23

Nordnet Suomen kolmannen neljänneksen tulos oli vahva

Nordnet on julkaissut tänään osavuosikatsauksen tammi–syyskuulta 2020. Katsaus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.nordnetab.com.

Nordnet Suomi raportoi vahvan tuloksen kolmannelta vuosineljännekseltä. Tuotot kasvoivat vuoden 2020 heinä–syyskuussa 108 % verrattuna vuoden 2019 kolmanteen vuosineljännekseen. Tulos ennen veroja oli 50 miljoonaa Ruotsin kruunua, kun se viime vuoden vastaavalla neljänneksellä oli 4 miljoonaa Ruotsin kruunua.

  • Nordnetin Suomen liiketoiminnot kasvavat vahvasti. Kolmannen neljänneksen liikevoitto on 1144 % parempi kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Tulos on syntynyt korkeasta kaupankäyntiaktiviteetista, vahvasta asiakaskasvusta ja asiakkaiden lisääntyneestä säästämisaktiivisuudesta. Samaan aikaan kustannusten hallinta onnistuu skaalautuvan ja tehokkaan liiketoimintamallin avulla, jossa digitaalisuus ja automatisoidut prosessit ovat pääosassa, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Nordnetillä on 351 900 asiakasta Suomessa, mikä vastaa 32 %:n kasvua verrattuna viime vuoteen. Asiakasvarat ovat yhteensä 98 miljardia kruunua ja ne ovat kasvaneet noin 29 % viimeisten 12 kuukauden aikana.

  • Luvut ovat todella upeat sekä uusien asiakkaiden määrässä että asiakasvarojen kasvussa. Kolmannen vuosineljänneksen aikana hieman yli 17 000 suomalaista yksityissijoittajaa avasivat asiakkuuden Nordnetiin ja yli 351 000 asiakastamme kasvattivat nettosäästöjään 1,6 miljardilla kruunulla. Nordnetin tavoite on olla johtava sijoittajien ja säästäjien pankki. Vuoden 2020 vahva kehitys osoittaa, että olemme tavoitteen suhteen oikealla tiellä, Tuppurainen kommentoi.
  • Jatkamme edelleen asiakaskokemukseen panostamista, ja vuosineljänneksen alussa lanseerasimme neljä uutta omaa Nordnet indeksirahastoa. Verkkopalvelua ja mobiilisovellusta parannetaan jatkuvasti pienillä ja isommilla päivityksillä, joiden myötä käyttökokemus sujuvoituu entisestään ja uusia tuotteita sekä ominaisuuksia tuodaan palveluun, sanoo Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja.

Myös konsernitasolla Nordnetin tulos oli vahva kolmannella neljänneksellä. Kaikkien Nordnetin markkinoiden tuotot olivat kolmannella neljänneksellä yhteensä 617 miljoonaa kruunua, mikä yhdessä vakaan kustannustason kanssa tuotti 337 miljoonan kruunun tuloksen ennen veroja. Tämä vastaa 265 %:n kasvua verrattuna vuoden 2019 kolmanteen neljännekseen.

Nordnet Suomen taloudellinen tulos heinä–syyskuussa 2020:

  • Tuotot kasvoivat 108 %, vastaten 105,6 (50,8) miljoonaa Ruotsin kruunua.
  • Kustannukset kasvoivat 19 %, vastaten 55,3 (46,7) miljoonaa Ruotsin kruunua.
  • Liikevoitto on 1144 % suurempi kuin viime vuonna ja nousi 50,3 (4,0) miljoonaan Ruotsin kruunuun.

Lisätietoja antaa:
Johan Tidestad, viestintäjohtaja
+46 708 87 57 75, 
johan.tidestad@nordnet.se