Nordnet tarjoaa ensimmäisenä pankkina Suomessa osakesijoittajille mahdollisuuden avata osakesäästötilejä. Tilin voi avata Nordnetin verkkopalvelussa jo 20.11.2019 alkaen ja rahaa tilille voi siirtää lainsäädännön mukaisesti heti vuodenvaihteen jälkeen.
Tilin avaaminen ei edellytä aiempaa asiakkuutta Nordnetissä, eikä tilistä, sen säilytyksestä tai avaamisesta peritä lainkaan maksuja. Asiakkaat saavat maksutta myös reaaliaikaisesti päivittyvät, striimaavat kurssit pohjoismaisista pörsseistä maksutta. Osakesäästötilin kaupankäyntipalkkiot noudattavat samoja tasoja kuin arvo-osuustilillä, joten sijoittaja voi kauppaa tehdessään valita oman tilanteensa mukaan haluaako hän tehdä kaupat arvo-osuustilillä vai osakesäästötilillä.
Ensimmäisille osakesäästötilin avaajille huippuetuja
Kaikki osakesäästötilin 31.12.2019 mennessä Nordnetiin avanneet sijoittajat saavat käydä kauppaa ensi vuoden alussa kolme kuukautta 31.3.2020 saakka välityspalkkiohinnaston parhaalla tasolla 1. Esimerkiksi Helsingin pörssin osakkeisiin voi tällöin sijoittaa kolmen euron minimipalkkiolla.
– Osakevälitys on Nordnetin ydintä. Olen iloinen siitä, että pääsemme ensimmäisenä tarjoamaan osakesäästötilin avaamista suomalaisille sijoittajille. Tarjoamme jokaiselle tilinavaajalle maksuttoman verkkokurssin, yhteistyökumppanimme Inderesin osakeanalyysit ensimmäisiksi kuukausiksi maksutta käyttöön ja paljon muuta tukea osakevalintoihin, kuten Sijoittaja.fi:n mallisalkut. Näillä sijoittaja pääsee varmasti osakesäästötilillä helposti alkuun, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
2/3 suomalaisista kaipaa apua osakevalintoihin
YouGov Finlandin huhtikuussa 2019 tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta katsoo tarvitsevansa ainakin jonkin verran apua osakkeiden valintaan, jos avaisi osakesäästötilin. Miehistä apua kaipaa 60 % ja naisista 74 %. Niistäkin, joilla nyt on osake- ja/tai rahastosijoituksia, 65 % kokee tarvitsevansa ainakin jonkin verran apua valitessaan osakkeita osakesäästötilille.
– Olemme tehneet kattavan tutkimuksen ja taustatyön huolella siitä, kuinka suomalaiset suhtautuvat tulevaan osakesäästötiliin ja millaisia tarpeita heillä on palveluntarjoajalle. Nordnet on suurin yksityissijoittajien käyttämä osakevälittäjä (Nasdaq Helsinki, osakekauppojen lukumäärä v. 2019), joten meille on kunnia-asia auttaa sijoittajia sijoituspäätöksissä. Sijoittajat voivat seurata myös muiden osakesäästötilisijoittajien salkkuja Sharevillessä ja poimia sijoitusideat todistettavasti taitavimmilta sijoittajilta, sanoo Suvi Tuppurainen.
Osakesäästötili on tili, jolle yksityissijoittaja voi siirtää enintään 50 000 euroa rahaa ja sijoittaa sen valitsemiinsa koti- tai ulkomaisiin pörssiosakkeisiin tai Nasdaq First Northissa kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin. Osakesäästötilin tuotto on verotettavaa pääomatuloa, mutta veroa ei peritä siinä vaiheessa, kun tilillä käydään osakekauppaa ja siitä syntyy myyntivoittoja tai kun tilille maksetaan osinkoja. Sijoittaja maksaa sijoitusten tuotoista veroa vasta siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa.
Tietoja tilistä ja ennakkoavaajien eduista www.nordnet.fi/osakesaastotili
Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja
+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi