2014-04-16

Nordnet tuo Alpcot Russia R -rahaston Suomen markkinoille


Nordnetin Rahastomaailma kasvaa jälleen yhdellä uudella rahastoyhtiöllä, kun Alpcot Russia R -rahasto lanseerataan Nordnetin kautta.

Alpcot on pieni itsenäinen rahastoyhtiö. Yhtiön ruotsalaiset salkunhoitajat toimivat Lontoosta käsin. Björn Lindströmillä ja Katre Saardilla on kokemusta Itä-Euroopan ja Venäjän markkinoista aina 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Alpcot Russia -rahasto sijoittaa yli 30 yhtiöön, joihin salkunhoitajat todella uskovat. Rahasto on lyönyt indeksin vuosina 2012 ja 2013. Se vastaanottaa 3 vuoden Morningstar-luokituksensa touko–kesäkuussa 2014.

Alpcot Russia -rahasto on ollut tarjolla aikaisemmin Nordnetin Ruotsin asiakkaille. Nordnet Ruotsissa Alpcot Russia R on ollut parhaiten tuottava Venäjä-rahasto viimeisen kolmen kuukauden, viimeisen kuuden kuukauden ja viimeisen vuoden ajalta.

–  Toivotamme Alpcotin tervetulleeksi Suomeen. Jatkamme määrätietoisesti rahastotarjontamme laajentamista tarjoamalla myös pienemmille rahastoyhtiöille helpon ja tehokkaan jakelukanavan yli 100 000 sijoitusasiakkaamme piiriin, sanoo Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja.

–  Olemme Alpcotilla iloisia, että voimme lanseerata rahastomme Suomessa Nordnetin kautta. Odotamme innolla, miten suomalaiset sijoittajat ottavat rahastomme vastaan ja toivomme rahastomme tuottavan sijoittajille hyvää tuottoa, sanoo Patrik Teste, Alpcot Capital Management Ltd.

Nordnet ei peri rahastosta merkintä- tai lunastuspalkkioita. Minimisijoitus rahastoon on 15 eur/merkintä. Rahastoa voi merkitä 16.4.2014 alkaen.

 
Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall Nordnet Suomen maajohtaja
040 565 6043 / niklas.odenwall@nordnet.fi

Lisätietoja Alpcot Capital Managementista antaa:
Patrik Teste, Portfolio Manager
+44 20 7518 0530 / info@alpcot.com

 

Nordnet is a Nordic online bank with about 501,300 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We provide services that simplifies savings and loans. With a modern and smart approach, we focus on active savers. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.