Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski joulukuussa 31,5 prosenttia edelliskuukauteen nähden. Myös koko pörssin vaihto oli laskusuunnassa, 12,3 prosentin lukemilla. Online-välittäjien kauppamäärät kuitenkin nousivat 16,1 prosenttia, ja koko pörssin tasollakin 1,3 prosentin verran.
Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 26,7 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta peräti 48,2 prosenttia. Koko pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta 34,2 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta samassa linjassa 35,6 prosenttia.
– Joulukuuhun saatiin liikettä öljyn hinnan, Venäjän talouden ja ruplan sukeltaessa yhä syvemmille tasoille. Nordnetin asiakkaat pitivät kuitenkin päät kylmänä ja kaupankäyntijärjestelmään syötettiin toimeksiantoja jopa jouluaattoyönä, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall kertoo.
Nordea ostetuin, Outokumpu myydyin
Joulukuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli Nordea, ja myydyin Outokumpu. Seuraavaksi ostetuimpia olivat Sampo ja Wärtsilä, ja myydyimpien päässä kärjestä löytyvät seuraavina Neste Oil ja Nokia.
– Ostetuimpien päässä näkyy selvästi korkealle nousseet kurssi- ja arvostustasot, sillä kärjestä löytyy vahvoja, perinteisesti osingonmaksukykyisiä yhtiöitä. Sijoittajat ovat varmasti viilanneet tuotto-odotuksiaan jonkin verran maltillisempaan suuntaan usean vuoden nousuputken jälkeen, eikä vuodelta 2015 odoteta enää kymmenien prosenttien kurssinousuja, Odenwall pohtii.
– Neste Oil nousi myydyimpien joukkoon yhtiön joulukuussa julkistaman positiivisen tulosvaroituksen jälkeen. Analyytikot antoivat osakkeelle myyntisuosituksia korkealle nousseen arvostustason seurauksena, ja saman näkemyksen voi lukea myös yksityissijoittajien reippaista nettomyynneistä, Odenwall jatkaa.
Lisätietoja antaa:
Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo Privatbank)
Joulukuu 2014 | Joulukuu 2013 | Muutos ed. | Marraskuu 2014 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Vaihto (EUR) | % | Vaihto (EUR) | vuoteen | Vaihto (EUR) | kuukauteen |
Nordnet | 690 983 369 | 4,00 | 543 361 814 | 27,17 % | 704 412 337 | -1,91 % |
Nordea | 1 533 738 381 | 8,88 | 1 122 009 084 | 36,70 % | 2 624 955 164 | -41,57 % |
UB | 76 110 153 | 0,44 | 38 078 165 | 99,88 % | 78 741 207 | -3,34 % |
FIM Pankki | 296 381 689 | 1,72 | 211 865 552 | 39,89 % | 385 713 689 | -23,16 % |
Saxo Privatbank | 0 | 0,00 | 232 137 | -100,00 % | 0 | – |
Yhteensä | 2 597 213 593 | 15,03 | 1 915 546 752 | 35,59 % | 3 793 822 397 | -31,54 % |
OMXH Vaihto (yhteensä) | 17 274 889 804 | 100 | 12 868 244 726 | 34,24 % | 19 693 302 660 | -12,28 % |
Joulukuu 2014 | Joulukuu 2013 | Muutos ed. | Marraskuu 2014 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Kaupat (kpl) | % | Kaupat (kpl) | vuoteen | Kaupat (kpl) | kuukauteen |
Nordnet | 195 371 | 6,89 | 145 794 | 34,00 % | 186 830 | 4,57 % |
Nordea | 256 508 | 9,05 | 168 211 | 52,49 % | 191 709 | 33,80 % |
UB | 15 934 | 0,56 | 5 038 | 216,28 % | 13 116 | 21,49 % |
FIM | 61 834 | 2,18 | 38 171 | 61,99 % | 64 401 | -3,99 % |
Saxo Privatbank | 0 | 0,00 | 67 | -100,00 % | 0 | – |
Yhteensä | 529 647 | 18,68 | 357 281 | 48,24 % | 456 056 | 16,14 % |
OMXH Kaupat (yhteensä) | 2 834 974 | 100 | 2 237 894 | 26,68 % | 2 798 424 | 1,31 % |
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – joulukuu 2014 (*
Nordnet | UB | FIM | Saxo Privatbank | Nordea | Yhteensä | |
Nokia | 18 379 | 1 359 | 0 | 0 | 19 626 | 39 364 |
Nokian Renkaat | 18 616 | 1 163 | 0 | 0 | 13 866 | 33 645 |
Outokumpu | 15 712 | 977 | 0 | 0 | 11 503 | 28 192 |
Outotec | 14 678 | 397 | 0 | 0 | 9 085 | 24 160 |
Nordea Bank | 7 947 | 142 | 0 | 0 | 13 750 | 21 839 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – joulukuu 2014 (*
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Nordea Bank | 13 617 738 | Outokumpu | -15 750 391 | |
Sampo A | 13 403 487 | Neste Oil | -11 285 843 | |
Wärtsilä | 11 185 341 | Nokia | -7 788 292 | |
Fortum | 10 467 915 | UPM kymmene | -5 593 857 | |
Huhtamäki | 9 205 717 | Tieto | -3 371 613 | |
Metso | 8 623 099 | Oriola-KD | -2 755 612 | |
TeliaSonera | 8 387 728 | Metsä Board B | -2 571 786 | |
YIT | 7 780 249 | Olvi A | -1 205 786 | |
Stora Enso R | 7 302 309 | Caverion | -1 172 844 | |
Valmet | 5 819 312 | Orion A | -1 036 712 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka
(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3. lähtien
Nordnet is a Nordic online bank with about 544,600 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm.
Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi