Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto nousi lokakuussa noin 2,5 prosenttia edelliskuuhun verrattuna. Koko pörssin vaihto nousi puolestaan 7,1 prosenttia. Online-välittäjien kauppamäärät nousivat 4,5 prosenttia ja koko pörssin 5,9 prosenttia. Edellisvuoden tasoihin verrattuna koko pörssin kauppamäärät laskivat jopa 30,5 prosenttia ja yksityissijoittajien puolestaan 29,5 prosenttia. Euromääräinen pörssivaihto laski 33,8 prosenttia ja yksityissijoittajilla laskua oli 28,6 prosenttia.
”Tuloskausi toi jännitystä yksityissijoittajien piireihin. Taas kerran nähtiin odotuksien ylityksiä ja alituksia, jotka saivat aikaan voimakkaita kurssireaktioita useissa eri osakkeissa. Kaupankäyntimääriin tuloskausi ei kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut. Vaikka pientä kasvua nähtiin, ero vuoden 2011 lokakuun volyymeihin on suuri. Epävarmuus tulevasta nakertaa kaupankäyntiaktiviteettia”, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall toteaa.
”Yksityissijoittajat olivat lokakuussa syyskuun tapaan myyntilaidalla. Tämä voi olla merkki siitä, että luotto osakemarkkinoihin on horjumassa ja sijoittajat etsivät vaihtoehtoisia sijoituskohteita. Toisaalta tuloskauden vahvat kurssinousut useissa osakkeissa ovat voineet johtaa voittojen kotiuttamiseen”, Odenwall jatkaa.
”Kuukauden ehkä odotetuin tulosjulkistus tuli kansanosakkeenakin tunnetulta Nokialta. Mieleenpainuva asia tuloksessa oli, että Nokia Siemens Networksin tulos oli vasten monen analyytikon arvioita positiivinen. Älypuhelinpuolen tulos oli kuitenkin huono ja tappiota tehtiin taas reilusti. Jää nähtäväksi onko uusista Lumia-puhelimista Nokian pelastajiksi”, Odenwall tuumaa.
Metso ostetuin, Wärtsilä myydyin
Online-välittäjien kautta ostettiin lokakuussa nettomääräisesi eniten Metsoa ja seuraavaksi eniten Fortumin osakkeita. Nettomääräisesti myydyimpien listan kärjessä olivat Wärtsilä ja Orion B.
”Metso oli lokakuussa syyskuun tapaan yksityissijoittajien suosikkiosake. Vaikka tulos ei positiivisesti yllättänyt, sai halpa arvostustaso yksityissijoittajat ostolaidalle”, Odenwall toteaa.
”Nettomyydyin osake yksityissijoittajien piireissä oli Wärtsilä, joka on ollut vakaassa nousussa tulosjulkistuksensa jälkeen. On mielenkiintoista, että Nokian osake löytyy nettomyydyimpien osakkeiden kärkisijoilta. Tämä voi olla merkki, että yksityissijoittajien usko osakkeeseen on hetkellisesti hiipumassa”, Odenwall päättää.
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo Privatbank
Lokakuu 2012 | Lokakuu 2011 | Muutos ed. | Syyskuu 2012 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Vaihto (EUR) | % | Vaihto (EUR) | vuoteen | Vaihto (EUR) | kuukauteen |
Nordnet | 648420894 | 4,10 | 971484679 | -33,25 % | 649072311 | -0,10 % |
Nordea | 932758757 | 5,90 | 1109701262 | -15,95 % | 941228343 | -0,90 % |
UB | 62938054 | 0,40 | 153090927 | -58,89 % | 42345985 | 48,63 % |
FIM Pankki | 262519877 | 1,66 | 582024492 | -54,90 % | 228221053 | 15,03 % |
Saxo Privatbank | 826844 | 0,01 | 66736616 | -98,76 % | 929237 | -11,02 % |
Yhteensä | 1907464426 | 12,06 | 2883037976 | -33,84 % | 1861796929 | 2,45 % |
OMXH Vaihto (yhteensä) | 15818933075 | 100 | 22161700597 | -28,62 % | 14765631812 | 7,13 % |
Lokakuu 2012 | Lokakuu 2011 | Muutos ed. | Syyskuu 2012 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Kaupat (kpl) | % | Kaupat (kpl) | vuoteen | Kaupat (kpl) | kuukauteen |
Nordnet | 169352 | 5,62 | 256231 | -33,91 % | 174151 | -2,76 % |
Nordea | 183139 | 6,07 | 204771 | -10,56 % | 171534 | 6,77 % |
UB | 9414 | 0,31 | 21958 | -57,13 % | 6999 | 34,50 % |
FIM Pankki | 53572 | 1,78 | 97293 | -44,94 % | 44619 | 20,07 % |
Saxo Privatbank | 131 | 0,00 | 9575 | -98,63 % | 234 | -44,02 % |
Yhteensä | 415608 | 13,79 | 589828 | -29,54 % | 397537 | 4,55 % |
OMXH Kaupat (yhteensä) | 3014870 | 100 | 4340738 | -30,54 % | 2848334 | 5,85 % |
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – lokakuu 2012
Yhtiö | Nordnet | UB | FIM | Saxo | Nordea | Yhteensä |
Nokia | 39432 | 703 | 6385 | 60 | 29671 | 76251 |
Nokian Renkaat | 12406 | 934 | 3753 | 0 | 11317 | 28410 |
Outokumpu | 10222 | 756 | 3342 | 1 | 11654 | 25975 |
Metso | 12994 | 483 | 3148 | 1 | 9029 | 25655 |
Fortum | 10459 | 209 | 2248 | 16 | 11723 | 24655 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – lokakuu 2012
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Metso | 17 049 927 | Wärtsilä | -18 892 425 | |
Fortum | 10 294 989 | Orion B | -10 382 766 | |
Cargotec | 10 060 569 | Sampo | -6 996 198 | |
UPM Kymmene | 6 973 159 | Huhtamäki | -6 488 530 | |
Nokian Renkaat | 6 661 671 | Nordea | -6 288 437 | |
Elisa | 4 910 930 | Nokia | -5 857 282 | |
Neste | 2 547 851 | Konecranes | -4 699 693 | |
Sanoma | 2 050 268 | Rautaruukki | -4 642 495 | |
Cramo | 1 809 791 | Kesko | -3 972 396 | |
OMXH25 | 1 786 709 | Tieto | -3 495 935 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka