2014-12-02

Osakekauppa marraskuussa: Nokian Renkaiden tankkaus ei hyytynyt kaamokseen

Yksityissijoittajat toimivat marraskuussa vailla selkeää yhteisnäkemystä, sillä nettomyyntejä tehtiin yhteensä 15,5 miljoonalla eurolla. Tästä lukemasta on putsattu ostotarjouksen kohteena olevan Vaconin osakkeella tehdyt kaupat.


Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto nousi marraskuussa 17,7 prosenttia edelliskuukauteen nähden. Koko pörssin vaihto puolestaan laski 18,6 prosenttia. Online-välittäjien kauppamäärät laskivat edelliskuukaudesta 24,8 prosenttia, ja koko pörssin osalta kauppamäärät vähenivät 28,5 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukauteen nähden koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 1,6 prosenttia, mutta yksityissijoittajien toimesta kauppoja toteutettiin 10,5 prosenttia vähemmän. Koko pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta 27,2 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta 63,4 prosenttia.

– Marraskuu oli odotetusti hieman hiljaisempi pörssikuukausi ennen sijoittajan tilikauden päättymistä joulukuussa. Nordnetin asiakkaat tekivät kauppaa linjassa koko yksityissijoittajien massan kanssa, sillä marraskuun kaupat taittuivat kokonaisuudessaan aavistuksen verran nettomyyntien puolelle. Kuun viimeisinä päivinä voidaan sen sijaan puhua jo lähes myyntiaallosta, kun sijoittajat kevensivät osakepainoa nopean nousupyrähdyksen seurauksena, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall kertoo.

– Marraskuun lukuihin vaikuttaa toki oleellisesti Vaconin osakkeella tehdyt kaupat julkisen ostotarjouksen yhteydessä. Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin sijoituskohteisiin kuun lopussa maksettu lunastussumma ohjautuu talven aikana, Odenwall jatkaa.

Vacon ostetuin, UPM Kymmene myydyin

Marraskuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli ostotarjouksen kohteena oleva Vacon, ja myydyin UPM Kymmene. Seuraavaksi ostetuimpia olivat Nokia ja Nokian Renkaat, ja myydyimpien päässä kärjessä ovat Fortum ja Neste Oil.

– Nokian Renkaiden kurssi tuntuu pysyvän kahdenkymmenen euron paremmalla puolella pelkästään yksityissijoittajien ostolaidan ansiosta, eikä loppua tälle ostotrendille ole ainakaan vielä näkyvissä, Odenwall analysoi.

– Neste Oilin osakkeen olisikin voinut veikata löytyvän myydyimpien päästä öljyn hinnan laskun myötä, mutta yhtiön osakekurssi on pitänyt kuitenkin pintansa vahvistuneen dollarin tuoman positiivisen tulosvaikutuksen myötä, Odenwall jatkaa.

Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo Privatbank)

Marraskuu 2014 Marraskuu 2013 Muutos ed. Lokakuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 704 412 337 3,58 716 426 315 -1,68 % 863 998 116 -18,47 %
Nordea 2 624 955 164 13,33 1 237 844 136 112,06 % 1 877 652 546 39,80 %
UB 78 741 207 0,40 45 713 333 72,25 % 84 124 323 -6,40 %
FIM Pankki 385 713 689 1,96 321 195 826 20,09 % 396 826 686 -2,80 %
Saxo Privatbank 0,00  450 557 -100,00 %   –
Yhteensä 3 793 822 397 19,26 2 321 630 167 63,41 % 3 222 601 671 17,73 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 19 693 302 660 100 15 487 992 295 27,15 % 24 189 904 021 -18,59 %
Marraskuu 2014 Marraskuu 2013 Muutos ed. Lokakuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 186 830 6,68 228 547 -18,25 % 237 356 -21,29 %
Nordea 191 709 6,85 212 427 -9,75 % 282 511 -32,14 %
UB 13 116 0,47 6 754 94,20 % 10 405 26,05 %
FIM 64 401 2,30 61 953 3,95 % 76 462 -15,77 %
Saxo Privatbank 0,00  112 -100,00 % 0   –
Yhteensä 456 056 16,30 509 793 -10,54 % 606 734 -24,83 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 2 798 424 100 2 755 292 1,57 % 3 915 512 -28,53 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – marraskuu 2014 (*

Nordnet UB FIM Saxo Privatbank Nordea Yhteensä
Nokia 22 308 1 215 0 0 26 277 49 800
Outokumpu 26 092 2 283 0 0 16 512 44 887
Nokian Renkaat 16 558 208 0 0 11 324 28 090
Outotec 10 744 740 0 0 6 766 18 250
UPM Kymmene 5 401 1 122 0 0 6 432 12 955

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – marraskuu 2014 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Vacon 498 289 625 UPM Kymmene -23 403 170
Nokia 47 667 308 Fortum -18 122 690
Nokian Renkaat 10 941 332 Neste Oil -16 615 635
Outokumpu 9 932 899 TeliaSonera -6 192 043
Outotec 9 828 866 Stora Enso -5 483 448
Metso 6 845 082 Cargotec -4 595 362
Huhtamäki 2 761 470 Kone B -4 464 682
Kemira 2 286 421 Metsä Board B -3 658 782
Fiskars 1 498 831 Valmet -3 214 893
Amer Sports 1 342 326 Sampo A -3 072 650

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3. lähtien