2011-06-03

Osakekauppa toukokuussa: Sijoittajat kotiuttivat lomarahoina 64 miljoonaa

Toukokuussa pörssin osakekauppojen lukumäärä sekä euromääräinen vaihto nousivat, mutta vähittäisasiakkaiden aktiviteetti kulki vastakkaiseen suuntaan. Yksityissijoittajat kevensivät osakeriskiään lähes 64 miljoonalla eurolla.


Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnetin, Nordean UB:n, FIMin, Saxo-E*Bankin) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski toukokuussa lähes 10 % edelliskuusta koko pörssin vaihdon ollessa 2,5 % plussalla. Kauppamäärissä ero oli vieläkin suurempi. Pörssikaupat kasvoivat 11,3 %, mutta vähittäisasiakkaiden aktiviteetti laski 2,6 %.

”Helsingin pörssin toukokuu muodostui selvästi mollivoittoiseksi. Laskevat tai ilman suuntaa olevat markkinat saavat sijoittajat usein vähentämään aktiviteettiaan ja laskemaan riskitasoaan, mikä näkyy myös tarkastelluissa luvuissa suurena nettomyyntinä. Suurten yhtiöiden laskukärjessä oli Nokian lisäksi Konecranes, jonka pelättiin lähtevän mukaan ylihintaiseen tarjouskilpailuun saksalaisesta Demagista. Kokonaisuutena pohjoismaisten pörssien alkuvuosi on ollut heikko jääden mm. Saksan ja USA:n jalkoihin. Ennen lomakauden alkua sijoittajat pohtivat, palaako osakemarkkina nousu-uralle vai jatkuuko laskutrendi kesähelteillä. Sanonta ”Sell in May and stay away” eli myy toukokuussa ja pysy poissa piti paikkansa erittäin hyvin viime kuussa”, toteaa Nordnet Suomen arvopaperinvälityksen johtaja Nuutti Hartikainen.

Nokian kilpailee alkuvuoden huonoimman osakkeen tittelistä

Yksityissijoittajien suosimien online-välittäjien kautta käytiin tuttuun tapaan eniten kauppaa Nokialla. Seuraavaksi eniten kauppaa käytiin UPM:n, Talvivaaran, Sampon ja Fortumin osakkeilla. Viiden kärjen yhteenlaskettu osuus kaikista online-välittäjien kaupoista oli reilut 27 %.

Nokian tulosvaroituspäivänä 31.toukokuuta tehtiin online-välittäjien kautta lähes kolmasosa Nokian kuukausitason kappalemääräisestä vaihdosta. Kyseisenä päivänä Nokian osakkeen vaihto Helsingissä ylitti neljä prosenttia koko yhtiön osakekannasta. Nokiaa myytiin tulosvaroituksen jälkeen online-välittäjien kautta nettomääräisesti kahdella miljoonalla eurolla.  Piensijoittajat ovat ostaneet myös toukokuun alussa irronneilla osingoilla reilusti lisää yhtiön osakkeita, sillä se päätyi koko kuun osalta netto-ostojen kolmannelle sijalle.

Toukokuun toiseksi vaihdetuin osake, UPM, päätyi myös kuun osalta selvään laskuun. Kolmanneksi eniten kauppaa käytiin Talvivaaralla, jonka kurssi vajosi kuun puolivälissä alimmalle tasolleen sitten syyskuun 2010. Useat yhtiön osakkeeseen sijoittaneet luottavat kurssin palaavan takaisin vuodenvaihteen tasolle, johon on revähtänyt nousuvaraa jo noin 30%.

”Toukokuun myydyimpien osakkeiden listalle päätyneet Nordea ja Sampo osoittavat sijoittajien kasvaneen varovaisuuden Euroopan pankkisektorin osalta. UPM:n ja Stora Enson sijoittuminen ostetuimpien joukkoon viestii piensijoittajien uskosta, että metsäyhtiöiden vaisussa kurssikehityksessä olisi kyse vain hetkellisestä korjausliikkeestä. Nykyisillä kurssitasoilla valitettavan moni sijoittaja on jäänyt jumiin myös Nokiaan, jonka osake kilpailee alkuvuoden huonoimman osakkeen tittelistä”, Hartikainen jatkaa.

Lisätietoja antaa:
Nuutti Hartikainen, Nordnet Suomen arvopaperinvälityksen johtaja
+358 9 681 78 499 , +358 50 3903 805

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo E*Bank

Toukokuu 2011 Toukokuu 2010 Muutos ed. Huhtikuu 2011 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 689 515 167 3,09 627 692 264 9,85 769 009 342 -10,34
Nordea 1 132 996 106 5,08 1 364 159 429 -16,95 1 221 506 656 -7,25
UB 70 919 427 0,32 312 968 920 -77,34 63 561 966 11,58
FIM Pankki 590 975 722 2,65 1 193 887 001 -50,50 611 236 214 -3,31
Saxo E*Bank 81 864 060 0,37 28 509 625 187,15 121 895 700 -32,84
Yhteensä 2 566 270 482 11,50 3 527 217 239 -27,24 2 850 771 844 -9,98
OMXH Vaihto (yhteensä) 22 321 578 204 100,00 28 613 750 791 -21,99 21 774 833 165 2,51
Toukokuu 2011 Toukokuu 2010 Muutos ed. Huhtikuu 2011 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 147 843 5,10 122 697 20,49 154 740 -4,46
Nordea 150 278 5,18 205 792 -26,98 146 332 2,70
UB 7 603 0,26 26 974 -71,81 6 843 11,11
FIM Pankki 67 141 2,32 120 191 -44,14 71 165 -5,65
Saxo E*Bank 9 741 0,34 3 285 196,53 13 866 -29,75
Yhteensä 382 606 13,19 478 939 -20,11 392 946 -2,63
OMXH Kaupat (yhteensä) 2 899 908 100,00 3 291 638 -11,90 2 605 178 11,31

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – toukokuu 2011

Yhtiö Nordnet UB FIM E*Trade Nordea Yhteensä
Nokia 18 299 561 6 209 1 310 15 225 41 604
UPM 7 564 694 3 857 401 7 944 20 460
Talvivaara 8 440 20 3 252 220 5 179 17 111
Sampo 4 714 146 3 570 427 5 372 14 229
Fortum 3 666 261 3 874 718 5 444 13 963

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

 
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – toukokuu 2011

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
UPM 14 380 109 Orion – 12 600 616
YIT 13 311 686 Nordea – 11 839 795
Nokia 8 402 216 Fortum – 11 371 113
Konecranes 7 961 738 Kesko – 10 794 436
Neste 5 427 700 Amer Sports – 10 126 830
Talvivaara  4 466 141 Sampo – 9 366 240
Outokumpu 4 157 666 Metso – 7 275 637
Teliasonera 3 202 423 Tikkurila – 5 877 028
Stora Enso
2 181 117 Elisa – 4 328 786
Wärtsilä 2 092 848 Rautaruukki – 4 114 812

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Nordnet provides services that simplify savings, investments and loans to private investors in the Nordic region. We focus on active savings with a modern and smart approach. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Nordnet is the leading broker in the Nordic region with about 370,000 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.

Files