2018-05-04

Piensijoittajien osakekauppa huhtikuussa: Nokian luvut painavat enemmän kuin johdon vakuuttelut tulevaisuudesta

Maaliskuun tavoin suomalaiset piensijoittajat kasvattivat osakepainoaan merkittävästi huhtikuussa. Yhteensä 70 miljoonaa euroa siirrettiin talletuksista osakemarkkinoille varsinkin huhtikuun kurssiputoajiin. Nokian tulospäivä aktivoi sijoittajakansan, mutta herätti ostoinnon sijaan pikemminkin myyntihaluja.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski huhtikuussa 27,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Silti Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto nousi 12,4 prosenttia vuodentakaisesta huhtikuusta. Online-välittäjien kauppamäärät vähenivät edelliskuusta euroissa mitattuna 18,4 prosenttia. Koko pörssin osalta kauppamäärät putosivat euroissa 8,1 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kohosivat 19,7 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin kuitenkin 6,4 prosenttia viime vuoden huhtikuuta vähemmän. Koko pörssin kappalemääräinen kauppamäärä kasvoi viime kuusta 2,0 prosenttia. Yksityissijoittajilla kappalemääräisen kaupankäyntitahdin osalta koettiin piristymistä maaliskuusta 8,5 prosenttia.

Tulospäivä käänsi piensijoittajien peukun alas Nokialle

  Nokia ponnautti suomalaisten piensijoittajien kaupankäyntimäärät odotetusti kattoon tulospäivänä. Nokialla käytiin tulospäivänä kauppaa yhtä paljon kuin tavanomaisen viikon aikana. Huomionarvoista on, että into ostaa Nokiaa keskittyi tulosaamuun. Koko huhtikuuta tarkastellen Nokia päätyi silti piensijoittajien nettomyydyimmäksi osakkeeksi Helsingin pörssistä. Arvioisin suurta kuvaa siten, että piensijoittajien enemmistö antaa nyt enemmän painoarvoa Nokian luvuille kuin sen johdon sanoille, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Ei merkkiäkään edes orastavasta Sell in Maystä

Vanha sijoitusviisaus Sell in May and Go Away kehottaa myymään osakkeet toukokuussa ja palaamaan markkinoille vasta loka-marraskuussa. Sell in May -anomalian mukaan kurssikehitys on heikompaa kesällä kuin talvikuukausina. 

  Huhtikuussa suomalaiset piensijoittajat siirsivät nettomääräisesti 70 miljoonaa euroa lisää talletuksista osakkeisiin. Tulkitsen kuukausitason kaupankäyntitilastoja niin, että sijoittajakansa tarttuu tällä hetkellä ostomielessä lähes kaikkiin niihin sijoituskohteisiin, joiden hinnat putoavat. Tällä hetkellä ei ole merkkiäkään alkavasta Sell in Maystä, toteaa Tuppurainen.

  Netto-ostetuimpien Orionin ja Nordean kohdalla innostusta lisää kohoava osinkotuotto, mikä näyttää kiinnostavan sijoittajia siitäkin huolimatta, että osinko on jo irronnut molemmista tältä keväältä. Outokummussa moni näkee tulospäiväromahduksen jälkeen suuren alennuksen, siinä missä osa kokee Nokian Renkaiden viime kuukausien kurssilaskun olevan ylimitoitettu suhteessa Venäjän ruplan alkuvuoden heikentymisen aiheuttamiin kasvuriskeihin, analysoi Tuppurainen. 

  Vastaavasti myyntiin päätyvät nyt ne osakkeet, jotka ovat vahvistuneet viime aikoina erityisen voimakkaasti. Pikaiset kurssinousut kotiutettiin tuloskauden jälkitunnelmissa esimerkiksi Caverionista, Outotecista ja Ponssesta, jatkaa Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:  

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi
 

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, FIM, Nordea ja Pohjola) 

Huhtikuu 2018 Huhtikuu 2017 Muutos ed. Maaliskuu 2018 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto   (EUR) % Vaihto   (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 805 115 546 3,46 787 875 561 +2,2 % 690 369 093 +16,6 %
FIM 154 675 728 0,67 266 508 665 -42,0 % 190 971 309 -19,0 %
Nordea 1 039 574 234 4,47 1 614 806 643     -35,6 % 1 490 576 296   -30,3   %
Pohjola 282 633 312 1,22 461 786 187 -38,8 % 424 746 721   -33,5   %
Yhteensä 2 281 998 820 9,82 3 130 977 056 -27,1 % 2 796 663 419   -18,4   %
OMXH Vaihto (yhteensä) 23 249 053 503 100 20 684 243 511 +12,4 % 25 286 812 031   -8,1   %
Huhtikuu   2018 Huhtikuu   2017 Muutos ed. Maaliskuu   2018 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat   (kpl) % Kaupat   (kpl) vuoteen Kaupat   (kpl) kuukauteen
Nordnet 240 256 5,55 251 536 -4,5 % 221 116   +8,7 %
FIM 38 366 0,89 59 934 -36,0 % 43 451   -11,7 %
Nordea 219 517 5,07 195 675  +12,2 % 191 401   +14,7 %
Pohjola 83 838 1,94 114 366 -26,7 % 80 287   +4,4 %
Yhteensä 581 977 13,45 621 511 -6,4 % 536 255   +8,5 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 4 331 994 100 3 617 842 +19,7 % 4 249 090   +2,0 %

 Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto 

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – huhtikuu 2018 (*

Yhtiö Nordnet FIM Nordea Pohjola Yhteensä
Nokia 26 003 0 21 355 4 952 52 310
Outokumpu 19 942 0 14 893 4 777 39 612
Orion B 11 507 0 13 086 4 372 28 965
Nordea 14 061 0 10 049 2 911 27 021
Wärtsilä 4 273 0 5 961 2 252 12 486

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – huhtikuu 2018 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Orion B 31 995 829 Nokia -18 595 993
Nordea 30 042 568 Huhtamäki -11 748 154
Outokumpu 19 833 006 Metsä Board B -7 750 960
Nokian Renkaat 12 620 931 Amer Sports -7 074 902
Stora Enso R 4 760 332 Caverion -4 453 895
Wärtsilä 4 044 927 Tieto -4 154 017
Cargotec 2 992 773 Outotec -2 457 410
Cramo 1 934 390 Citycon -2 051 077
Sanoma 1 643 935 Ponsse -1 587 247
Valmet 1 563 194 Basware -1 335 250

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien