2023-11-14

Vuoden Sijoittaja 2023 on Esa Juntunen ja Vuoden Sijoitusteko 2023 Sijoituskästi

Vuoden Sijoittaja ja Vuoden Sijoitusteko 2023 -voittajat on palkittu Sijoittaja 2023 -tapahtumassa Messukeskuksessa 14.11.2023. Voittajat valittiin yleisöäänestyksellä 2.–31.10.2023, johon tänä vuonna yksilöityjä ääniä tuli yhteensä 2 580 kappaletta. Vuoden Sijoittaja 2023 -voittajaksi nousi 44 %:n äänisaaliin kahmaissut yksityissijoittaja, sijoitusbloggaaja ja -kirjailija Esa Juntunen. Toisessa kategoriassa Vuoden Sijoitusteko 2023 -voittajaksi 48 %:n äänipotilla kiiri Kevin van Desselin ja Teemu Liilan perustama Sijoituskästi.

Vuoden Sijoittaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo kuudetta kertaa.

Finalistit yleisöäänestykseen valitsi alkusyksystä 2023 tuomaristo, johon kuuluivat Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Vuoden Sijoittaja 2022 Päivi Rantanen ja Vuoden Sijoitusteko 2022 Mamma Betalar -podcastin edustajana Jasmin Hamid.

  • Kilpailu ja yleisöäänestys järjestettiin nyt jo kuudetta kertaa. Olen erittäin iloinen siitä, että joka vuosi finalistien joukkoon nousee yksityissijoittajia ja tahoja, jotka ovat tunnettuja laajalle joukolle. Monet aiempien vuosien voittajat ovat edelleen näkyvillä entistä laajemman seuraajajoukon kannustamana, eikä haastava pörssivuosi ole saanut heitä katoamaan. Pitkäjänteisesti ja intohimolla työtä tekevät vaikuttajat ovat sijoitusyhteisölle kullan arvoiset, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Korona-ajan sijoitusbuumin jälkeen on tullut todellisuus vastaan, kun sijoitukset eivät enää koko ajan nousekaan, vaan suhteellisen lyhyessä ajassa on voinut tehdä mahdollisesti paljonkin turskaa. Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajia tarvitaan pitämään sijoituspuheessa järki ja toivo mukana. Paremmat ajat ovat Helsingin pörssissäkin taas kulman takana, sanoo Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen.

Vuoden Sijoittaja 2023 innostaa kaikenlaisista lähtökohdista olevia ihmisiä sijoittamaan

Vuoden Sijoittaja 2023 -finalistit olivat Elina Avela, Esa Juntunen, Jenna Mattila ja Sijoittaja-Alokas.

Vuoden Sijoittaja 2023 -voittaja Esa Juntunen on Omavaraisuushaaste-blogista sekä Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat -kirjasta tunnettu yksityissijoittaja, sijoitusbloggaaja ja -kirjailija. Esa aloitti sijoittamisen nollasta kesätyörahoillaan 17-vuotiaana ja on kirjoittanut blogiinsa kahdeksan vuoden aikana yli 700 kirjoitusta sijoittamiseen ja henkilökohtaiseen talouteen liittyen.

  • Olen äärimmäisen kiitollinen Vuoden Sijoittaja 2023 -tittelistä ja kaikille, jotka minua äänestivät. Voitto tuntuu ennen kaikkea palkinnolta yli seitsemän vuoden työstä, jota olen tehnyt Omavaraisuushaaste-blogillani ja Viisas Sijoittaja -kirjallani. Matkalla olen onnistunut innostamaan kaikenlaisista lähtökohdista olevia ihmisiä sijoittamaan ja käynyt tuhansia keskusteluja erilaisten sijoittajien kanssa, jotka ovat kasvattaneet myös minua sijoittajana. Vuoden sijoittajana tulen jatkamaan entistä kovemmin töitä avoimuuden ja pitkäjänteisyyden puolestapuhujana, niin sijoittamisessa kuin muillakin taloustaitojen elämän osa-alueilla, sanoo Esa Juntunen.

Vuoden Sijoitusteko 2023 neuvoo, ettei tuotot ole aina kaikki kaikessa

Vuoden Sijoitusteko 2023 -finalistit olivat Oma talous tutuksi -koulukiertue, Seminuoret sijoittajat -podcast, SijoittajaApp ja Sijoituskästi.

Vuoden Sijoitusteko 2023 -voittaja Sijoituskästi on Kevin van Desselin ja Teemu Liilan perustama talousaiheinen sosiaalisen median kanava. Vaikka kaksikko lähti aluksi kasvattamaan pelkkää podcastia, on Sijoituskästi tänä päivänä paljon enemmän. Nykyään Sijoituskästin ympärillä on monihenkinen tiimi, joka tuottaa sisältöä sosiaalisen median kaikkiin suurimpiin kanaviin.

  • Voitto merkitsee meille ilman muuta paljon! Sijoituskästi perustettiin 2020, jotta muutkin voisivat innostua intohimomme kohteesta. Vuoden Sijoitusteko -palkinto on meille tärkeä siksi, että tiedämme tähän asti onnistuneemme missiossamme. Titteli hyödyttää meitä varmasti uskottavuuden ja brändin kehittämisen kannalta. Olemme tulevaisuudessa entistä itsevarmempia siitä, että pystymme innostamaan ihmisiä sijoittamisen maailmaan. Kuitenkin itse titteliä tärkeämmäksi asiaksi koemme tarkoituksen sen takana. Sijoittaminen kuuluu kaikille ja mitä moni ei vieläkään tiedä, niin se on ihan superhauskaa ja mielenkiintoista, sanovat Kevin van Dessel ja Teemu Liila.
  • Tärkein neuvomme muille sijoittajille on, että aina ne tuotot ei ole kaikki kaikessa. Harrastakaa sijoittamista maltilla ja riskit huomioiden, mutta tehkää sitä niin kuin tekee mieli. Toinen tärkein neuvomme on: kerro sijoittamisesta kaverille, jatkavat Liila ja van Dessel.

Lisätietoja kilpailusta ja edellisten vuosien voittajat: nordnet.fi/sijoittaja

Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja: 050 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Nordnet on digitaalinen pankki säästäjille ja sijoittajille. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarjoamme asiakkaillemme käyttäjäystävällisen palvelun, laajan valikoiman sijoituskohteita ja edulliset hinnat säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tutustu meihin tarkemmin: www.nordnet.fi, www.nordnetab.com, www.nordnet.se, www.nordnet.no ja www.nordnet.dk.