Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta marraskuusta 24,2 prosenttia. Koko pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 15,4 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin kaupankäynti kuitenkin nousi kuluvan vuoden lokakuun euromääräisestä aktiviteetista 3,6 prosenttia. Sen sijaan kappalemääräinen kaupankäynti putosi viime kuuhun verrattuna 7,4 prosenttia.
Rahastot ja ETF:t kiinnostivat kotimaisia osakkeita enemmän
- Kaikki sijoituskohteet huomioiden Nordnet Suomessa marraskuu oli toiseksi kiivain ostokuukausi sitten maaliskuun. Yksityissijoittajat ovat nyt lisänneet sijoituksiaan tuntuvasti kahden peräkkäisen kuukauden ajan. Ostot kohdistuvat rahastoihin ja ETF:iin. Ne näyttävät olevan suoria osakkeita helpommin ostettavissa aikojen ollessa epävarmat. Suorien kotimaisten osakesijoitusten maltillinen keventäminen marraskuussa perustunee hyvään 6 prosentin indeksituottoon, ei epäluottamukseen yhtiöitä kohtaan, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
- Nordnetin suomalaisasiakkaat nettomyivät kotimaisia pörssiosakkeita arvo-osuustileiltä 26 miljoonalla eurolla, mutta osakesäästötileille netto-ostoja jatkettiin edelleen 4 miljoonalla eurolla. Erityisesti finanssiosakkeet vilkastuttivat osakekaupankäyntiä. Eri tilien määrällä mitattuna eniten kauppaa käytiin Sammolla ja euromääräisesti eniten Nordealla. Sampo päätyi edellisten kuukausien tapaan molempien tilimallien selvästi nettomyydyimmäksi osakkeeksi. Moni sijoittaja rahoittaa uusia osakeostoksia myymällä liki ennätystasolla olevaa Sampoa. Nordealla kauppa-aktiviteetti jakautui tasaisemmin osaketta ostaneiden ja myyneiden kesken, jatkaa Tuppurainen.
Tesla vauhditti ulkomaisten osakkeiden kaupankäyntiä
- Ulkomaisia osakkeita kahmittiin lokakuun tavoin lisää reippaasti, jopa 28 miljoonan euron netto-ostoin. Tästä summasta noin 10 miljoonaa euroa ostettiin Black Fridayn aikana. Tänä vuonna 45 prosenttia laskeneen Teslan osake oli kuukauden ylivoimainen suosikkiosake. Euromääräisesti suomalaisasiakkaat sijoittivat Teslaan lisää nettona 5 miljoonaa euroa, jatkaa Tuppurainen.
Nokian Renkaita, Valmetia ja Qt:ta lisättiin
- Marraskuun kolme netto-ostetuinta kotimaista pörssiosaketta olivat samat sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä. Venäjä-riskistään kuluvan vuoden aikana kärsinyt Nokian Renkaat kertoi heti kuukauden alussa investoivansa uuteen tehtaaseen Romaniaan. Tämä uutinen näyttää kauppatilastojen valossa saaneen positiivisen vastaanoton yksityissijoittajien keskuudessa. Valmetia ja Qt:ta ostettiin lisää molempien yhtiöiden kohdalla marraskuussa nousseisiin kurssitasoihin, mikä viittaa uskoon kestävämmästä kurssikäänteestä, arvioi Tuppurainen.
Yksityissijoittajien varovaisuus väistyy vähitellen
- Asiakkaiden nettosäästäminen jatkui Nordnet Suomessa marraskuussa positiivisena tarkoittaen sitä, että kuukauden aikana rahaa ja arvo-osuuksia siirrettiin Nordnetiin enemmän kuin Nordnetistä pois. Yksityissijoittajien halu aktivoitua osoittaa siis vilkastumisen merkkejä. Myös pörssin listautumismarkkina on piristynyt selvästi Q2:n ja Q3:n hiljaiselon jälkeen. Vaikka vielä on ennenaikaista kuuluttaa markkinasyklin heikoimman pörssivaiheen jääneen varmuudella taakse, ilmaantui käänteestä marraskuussa useita lupaavia ennusmerkkejä, kertoo Tuppurainen.
Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi
Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – marraskuu 2022
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Nokian Renkaat | 7 479 148 | Sampo | -11 171 498 | |
Valmet | 5 111 658 | Outokumpu | -7 052 187 | |
Qt | 5 055 398 | Neste | -6 030 059 | |
UPM | 4 359 402 | Caverion | -4 790 228 | |
Duell | 3 265 832 | Wärtsilä | -4 446 341 | |
Koskisen | 2 284 677 | Nokia | -3 941 351 | |
Kamux | 1 115 539 | Metso Outotec | -3 388 475 | |
Spinnova | 1 088 976 | Nordea | -2 831 818 | |
Terveystalo | 1 037 118 | Harvia | -2 815 634 | |
Kesko B | 1 006 889 | Konecranes | -2 386 720 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit
Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – marraskuu 2022
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Valmet | 2 455 949 | Sampo | -4 443 568 | |
Nokian Renkaat | 1 771 243 | Caverion | -1 212 399 | |
Qt | 1 670 894 | Outokumpu | -1 189 303 | |
UPM | 1 146 644 | Konecranes | -961 456 | |
Duell | 981 941 | Neste | -940 082 | |
Kamux | 824 449 | Harvia | -598 822 | |
Marimekko | 737 215 | TietoEVRY | -443 532 | |
Koskisen | 601 076 | Kone | -422 125 | |
Kesko B | 500 318 | Orion B | -387 988 | |
Fortum | 494 026 | Metso Outotec | -351 430 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit