2019-02-05

Yksityissijoittajien osakekauppa tammikuussa: Optimismi kauppasodan ratkeamiseksi alkoi näkyä osakeostoissa

Nokia menetti tammikuun aikana suomalaisten yksityissijoittajien omistetuimman osakkeen aseman Nordealle. Nordea oli jälleen kuukauden selvästi netto-ostetuin. Sen sijaan Nokiaa nettomyytiin eniten ja kasvavalla vaihtomäärällä. Joulukuuhun nähden osakekaupankäynti vilkastui kaikilla mittareilla. Markkinaoptimismi kauppasodan ratkaisemiseksi välittyi kuukauden aikana myös yhtiövalintoihin.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea ja Pohjola) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto piristyi tammikuussa 33,4 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto kuitenkin hiipui 8,1 prosenttia vuodentakaisesta tammikuusta. Online-välittäjien kauppamäärät kasvoivat edelliskuusta euroissa mitattuna 51,1 prosenttia. Koko pörssin kaupankäynti vilkastui joulukuusta euroissa 23,5 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 12,3 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin silti vilkkaasti, jopa 19,5 prosenttia viime vuoden tammikuuta enemmän. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti nousi viime kuusta 18,1 prosenttia. Yksityissijoittajilla kappalemääräisen kaupankäyntitahdin osalta koettiin piristymistä joulukuusta 9,9 prosenttia.

Nordea nousi suomalaisten omistetuimmaksi osakkeeksi

 Suomalaiset yksityissijoittajat kevensivät osakepainoaan tammikuussa 35 miljoonalla eurolla. Osakepainon laskun syyllinen on Nokia, jonka 5G-läpimurron lykkääntyminen koettelee monen kärsivällisyyttä. Verkkoyhtiötä kohdannut myyntiaalto kuitenkin taukosi tulosjulkistuspäivänä, kun osaketta pääsi tankkaamaan laskevaan kurssitasoon. Tulospäivänä Nokia kääntyikin lievästi netto-ostetuksi. Nokian omistajakato pois lukien yksityissijoittajien vuosi alkoi selvässä ostomoodissa, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

– Nordea jatkoi edelliskuukausien tavoin suomalaisten yksityissijoittajien ylivoimaisesti netto-ostetuimpana osakkeena. Tammikuussa pankkikonserni teki myös historiaa ohittamalla Nokian suomalaisten laajimmin omistamana yhtiönä Euroclear Finlandin tilastoissa. Osinkosesongin lähestyessä Nordea näyttää yhä houkuttelevan uusia omistajia. Osingon lisäksi kiinnostusta pankkia kohtaan voimistaa Christer Gardellin mukaantulo omistajakuntaan. Toiveissa on se, että Nordea saisi omistajamääränsä ohella myös tuloksensa kasvamaan, jatkaa Tuppurainen. 

Kauppasodan loppumisen optimismi näkyi osakeostovalinnoissa

 Yhdysvaltalaisilla osakemarkkinoilla koettiin paras tammikuu kolmeen vuosikymmeneen. Uskon siihen, että markkinatunnelmat piristyivät kauppasodan ratkeamiseen liittyvän optimismin kohotessa selvästi. Suomalaiset yksityissijoittajat näyttävät äänestävän lompakoillaan kauppasotimisen loppuun luottaen, sillä tammikuun netto-ostetuimpien joukkoon nousi lukuisia globaalin talouden suhdanteesta riippuvaisia investointihyödykkeiden ja -palveluiden yhtiöitä. Tulkitsen ostokohteiden valintoja siten, että yksityissijoittajat arvioivat alkaneen vuoden tuloskunnon ja näkymien vähitellen osoittautuvan pelättyä paremmiksi, analysoi Tuppurainen. 

Katse kannattaa jo siirtää osinkokauteen

 Viime vuonna Helsingin pörssin kurssikehitys oli laskevaa ja osinkojen merkitys kokonaistuotoissa kasvoi. Pidän mahdollisena, että osinkojen painoarvo säilyy korkeana myös alkaneena vuonna. Suomessa jaetaan keväällä liki 14 miljardin euron osinkopotti, mikä saattaa osaltaan kohentaa salkun tuottokehityksen ennustettavuutta muutoin epävarmoina aikoina, päättää Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: 

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, FIM, Nordea ja Pohjola) 

Tammikuu 2019 Tammikuu 2018 Muutos ed.  Joulukuu 2018 Muutos ed. 
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) Kuukauteen
Nordnet 878 139 393 3,92 723 660 048 +21,3 % 661 945 428 +32,7 %
FIM  44 028 551 0,20 166 567 535 -73,6 % 128 264 183 -65,7 %
Nordea 1 644 710 301 7,35 1 140 968 085  +44,2 % 995 309 368  +65,2 %
Pohjola 679 210 207  3,04 402 714 718 +68,7 % 363 116 410  +87,1 %
Yhteensä 3 246 088 452 14,51 2 433 910 386 +33,4 % 2 148 635 389  +51,1 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 22 376 743 897 100 24 339 806 591 -8,1 % 18 121 918 605   +23,5 %
Tammikuu 2019  Tammikuu 2018  Muutos ed.  Joulukuu 2018 Muutos ed. 
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 284 318 7,24 224 124 +26,9 % 244 752  +16,2 %
FIM  13 888 0,35 42 110 -67,0 % 37 162  -62,6 %
Nordea 269 009 6,85 202 224  +33,0 % 220 157  +22,2 %
Pohjola 117 030  2,98 104 182 +12,3 % 120 298  -2,7 %
Yhteensä 684 245 17,42 572 640 +19,5 % 622 369  +9,9 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 3 926 970 100 4 476 412 -12,3 % 3 324 350  +18,1 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – tammikuu 2019 (*

Yhtiö Nordnet FIM Nordea Pohjola Yhteensä
Nokia 27 161 0 29 539 6 108 62 808
Nordea 20 179 0 17 708 7 499 45 386
Outokumpu 20 779 0 13 116 6 439 40 334
Stora Enso R   9 929 0   8 248 5 595 23 772
Nokian Renkaat   6 141 0 13 695 2 545 22 381

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – tammikuu 2019 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nordea  47 591 842  Nokia  -74 851 489
Metsä Board B  6 425 037 Amer Sports  -13 789 354
SSAB B              3 392 747 Orion B  -12 537 338
Stora Enso R  3 196 653 Pöyry  -7 132 756
Outokumpu  1 483 876 Wärtsilä  -6 854 709
Citycon  1 207 284 Nokian Renkaat  -4 784 495
Verkkokauppa.com  1 194 603 Kone  -2 201 099
Vaisala  961 415 Huhtamäki  -2 157 890
Lassila & Tikanoja  897 980 Valmet  -2 006 206
Basware  864 268 Cramo  -1 954 762

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien