2020-04-17

Miljoonan asiakkaan raja ylittyi Nordnetissä

Nordnetin pohjoismainen asiakaskunta on ylittänyt miljoonan rajan. Pelkästään ensimmäisen vuosineljänneksen aikana tänä vuonna Nordnet sai 90 000 uutta asiakasta. Suomessa ylitettiin maaliskuussa 300 000 aktiivisen asiakkaan raja.

Nordnet perustettiin Ruotsissa vuonna 1996. Se on noin 25-vuotisen historiansa aikana kasvanut ruotsalaisesta nettimeklaripalvelusta sijoittajan digitaaliseksi pankiksi, joka toimii neljässä maassa – Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Nordnet ylitti 500 000 asiakkaan rajan helmikuussa 2016, ja nyt asiakaskunta on kaksinkertaistunut tästä vain hieman yli neljässä vuodessa.

  • Se, että jo yli miljoona sijoittajaa on valinnut Nordnetin pankikseen on tärkeä virstanpylväs ja osoitus siitä, että tavoitteemme demokratisoida sijoittamista puhuttelee ihmisiä. Haluan kiittää kaikkia työntekijöitämme ja yhteistyökumppaneitamme, joiden pitkäjänteisen työn ansiosta Nordnetistä on kehittynyt johtava pohjoismainen sijoittajan ja säästäjän pankki, sanoo Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja.
  • Vähintään yhtä suuri kiitos kuuluu kaikille teille yli miljoonalle asiakkaallemme, jotka sijoitatte kauttamme ja haastatte minua ja muita Nordnetin työntekijöitä päivittäin palautteella ja kehitysideoilla. Yhdessä rakennamme seuraavan sukupolven sijoittajan pankkia, jatkaa Suvi Tuppurainen.

Nordnetin asiakaskunnasta 32 % eli hieman yli 300 000 asiakasta asuu Suomessa. Ruotsissa asiakkaista asuu 37 %, Norjassa 17 % ja Tanskassa 14 %. Nordnetin asiakaskunta on kasvanut viimeisten 12 kuukauden aikana 26 % – asiakaskunta on siis kasvanut tässä ajassa 795 000 asiakkaasta miljoonaan. Ilman yritysostoja asiakaskasvu on ollut kovinta Suomessa.

  • Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Nordnet sai pohjoismaisella tasolla ennätysmäiset 90 000 uutta asiakasta. Puheet siitä, että koronavirusepidemian aiheuttama laskumarkkina passivoisi yksityissijoittajia, ei tässä valossa pidä lainkaan paikkaansa, toteaa Tuppurainen.
  • Kun Nordnet perustettiin, yhtiön fokus oli osakevälityksessä Ruotsin markkinoilla. Tänä päivänä olemme pohjoismainen pankki, joka tarjoaa laajan valikoiman sijoitustuotteita ja -palveluita. Kasvamme vahvasti kaikissa tuotekategorioissa, sanoo Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi