”Nordnetin tavoitteena on antaa säästäjille ja sijoittajille työkalut oman säästämisen hallintaan ja tarjota vaihtoehtoisia tapoja säästää. Asiakkaamme ovat toivoneet helppokäyttöistä ETF-sivustoa, joka kerää yhteen paikkaan kattavat tiedot ETF:istä ja sertifikaateista. ETF Torin avulla tarjoamme nyt asiakkaillemme paremmat hakutoiminnot, selkeämmän yleiskuvan ja aikaisempaa paremman tuotevalikoiman. Haluamme, että asiakkaamme voivat tehdä säästämisestään fiksumpaa ja kannattavampaa”, kertoo Nordnet Suomen edustaja Juha Raumolin.
ETF Torilla kaupankäynti tapahtuu samalla tavalla kuin pörssissä, eli reaaliaikaisia osto- ja myyntikursseja tarkastelemalla. Piensijoittajien ei tarvitse odottaa rahastotoimeksiantonsa toteutumista, vaan he pystyvät heti käymään kauppaa valitsemallaan tuotteella. ETF Torilla on noin 1 700 pörssinoteerattua rahastoa ja 300 sertifikaattia, joiden avulla säästäjät voivat sijoittaa eri indekseihin, raaka-aineisiin, sekä eksoottisiin markkinoihin ja maihin, joihin oli vaikeaa sijoittaa aikaisemmin.
”Pörssinoteerattujen rahastojen ja sertifikaattien tarjonta on suuri ja kasvaa koko ajan. Asiakkaamme ovat jo pitkään toivoneet tuotteita saman katon alle. Läpinäkyvyys ja asiakkaalle tarjottava tuotetieto paranee, kun tuotteita voi vertailla esim. tuoton, sijoituskohteen tai liikeeseenlaskijan mukaan. Nyt säästäjillä on todellinen vaihtoehto kalliille rahastosäästämiselle”, kertoo Raumolin.
Pörssinoteeratut rahastot ovat lyhyessä ajassa kasvattaneet suosiotaan räjähdysmäisesti. Nordnetin elokuun tilastojen mukaan pörssinoteerattujen rahastojen vaihto ja netto-ostot olivat yli kolminkertaiset perinteisiin rahastoihin verrattuna.
”Ei tarvitse olla ammattilainen, jotta voi käydä kauppaa pörssinoteeratuilla rahastoilla. Yksinkertaisimmilla ETF:illä riskien hajautus on parempi kuin yksittäisillä osakkeilla ja riski ei ole suurempi. Tämän lisäksi hallinnointipalkkiot ovat usein matalampia kuin perinteisissä rahastoissa. Tärkein hyöty on kuitenkin joustavuus – pörssinoteerattuja rahastoja voi ostaa ja myydä osakkeiden tavoin silloin kun haluaa ja siten hyötyä markkinoiden liikkeistä nopeammin kuin perinteisessä rahastosäästämisessä”, tiivistää Juha Raumolin.
ETF Tori on käytettävissä Nordnetin verkkopalvelussa perjantaista 24.9.2010 alkaen.