2015-10-07

Fortum piensijoittajien ykkösosake Ruotsissa, pian myös Suomessa

Nettipankki Nordnetin kautta osakekauppaa käyvät piensijoittajat ovat tänä vuonna hullaantuneet Fortumin osakkeesta. Ruotsalaisten piensijoittajien keskuudessa Fortum on historiallisesti noussut jo omistetuimmaksi Suomi-osakkeeksi ohi Ericssonin arkkivihollisen Nokian. Suomessa Fortum on Nokian jälkeen nyt jo toiseksi omistetuin pörssiosake. Nykytahdilla järjestys vaihtuu loppuvuoden aikana.


Ruotsissa Fortum on lyönyt Nokian suosiossa. Nordnetin kautta osakekauppaa käyvistä ruotsalaisista piensijoittajista, joilla on osakeomistuksia myös Helsingin pörssistä, ennennäkemättömästi jopa 35,4 prosenttia omistaa tänään Fortumia. Keskimäärin ruotsalaiset ovat sijoittaneet Fortumiin 7 000 euroa.

Myös Suomessa Fortum nousemassa ykkösosakkeeksi ohi Nokian

Nordnetin suomalaisten asiakkaiden keskuudessa Fortumin omistus on vuodessa kasvanut eri salkuilla mitattuna 70 prosenttia. Myös syyskuussa osake oli piensijoittajien selvästi ostetuin 78,6 miljoonan euron nettolisäyksellä. Nokian syrjäyttämiseksi Nordnetin asiakkaiden omistetuimman osakkeen korokkeelta Fortum tarvitsee enää 15 prosenttia lisää omistajia. Nykytahdilla kukkulan kuningas vaihtuu loppuvuoden aikana, kertoo Nordnet Suomen osakestrategi Jukka Oksaharju.

Nordnetin kautta osakekauppaa käyvistä suomalaisista piensijoittajista 28,8 prosenttia omistaa Fortumia. Fortum-omistajien määrän kasvu on kiihtynyt osakekurssin laskutahdin kanssa samassa tahdissa. Toisin sanoen suosion kasvu vastaa myös Fortumiin kohdistuvan uuden sijoituksen osinkotuoton kasvutahtia. Roposilla ei olla kuitenkaan liikenteessä, sillä 7 800 euron keskiomistuksella suomalaiset ovat samalla pallokentällä ruotsalaisten kanssa, jatkaa Oksaharju.

Yli yhdeksän prosentin osinko toimii myyntimiehenä

Tukholman pörssin yleisindeksi on kohonnut viidessä vuodessa 44 prosenttia. Sen sijaan Helsingin pörssi on noussut samaan aikaan vain 11 prosenttia. Koska ruotsalaisilta osakemarkkinoilta on vaikeaa löytää hiipuvia kurssikäyriä edullisille osakeostoksille, ovat katseet kääntyneet itänaapuriin, Suomeen. Meiltähän näitä löytyy, eikä kurssidipistä ole puutetta, etenkään valtio-omisteisten yhtiöiden kohdalla. Kurssipudotuksen myötä Fortumin vakaa osakekohtainen osinko on nostanut uuden sijoituksen osinkotuottoprosentin omaan sfääriinsä, analysoi Oksaharju.

Suomen valtion pitkät kynnet jääneet huomaamatta Ruotsissa

Ruotsissa näyttää jääneen huomaamatta, että Fortumin asioista päätetään nykyään Keilaniemen ohella myös Kremlissä ja Smolnassa. Suomessa havainto kuuluu jo yleissivistykseen. Ruotsalaiset voidaan kuitenkin tuomita armollisemmin tästä erehdyksestä, linjaa Oksaharju.

Suomen valtio omistaa Fortumista 50,8 prosenttia. Käytäntö on osoittanut, että valtion rooli eräänlaisena yritystoiminnan takuumiehenä tarkoittaa varmuudella vain oikean sijoittajan riskin kohoamista. Fennovoima-sotkun jälkeen poliittinen riski leijuu nyt Fortumin kassan yllä. Jos valtio-omistaja sanelisi Fortumista kärkihankkeiden rahoittamiseksi SAK:laisen ylisuuren osingon, jättäisi se yli 128 000 piensijoittajan suosiman yhtiön kasvukyvyttömäksi, romahduttaen yhtiön arvon, arvioi Oksaharju.

Kesäkuun 2015 lopussa Nordnetillä oli aktiivisia suomalaisia asiakkaita 118 300. Luvussa oli kasvua 13 prosenttia vuotta aiemmasta. Aktiivisia ruotsalaisia asiakkaita Nordnetillä oli kesäkuun lopussa 230 700.

Lisätietoja antaa: 

Jukka Oksaharju, Nordnet Suomen osakestrategi, +358 50 376 0589

jukka.oksaharju@nordnet.fi

Filer