2015-08-13

Kiinan tilanne ei huolestuta piensijoittajaa

Helsingin pörssi on horjahdellut Kiinan viimeaikaisen pörssiromahduksen ja varsinkin juanin tuoreen devalvoitumisen myötä. Piensijoittajat näkevät kuitenkin jyrkätkin kurssilaskut ostotilaisuuksina.


Kiinan keskuspankki on antanut juanin devalvoitua nyt kolmantena peräkkäisenä päivänä. Helsingin pörssin kehitystä kuvaava OMX Helsinki 25 -indeksi notkahti eilen keskiviikkona 2,87 prosenttia aiempien devalvoitumisten myötä. Heikompi juan tukee Kiinan vientiä, herättäen pelon valuuttasodan syntymisestä maailmanmarkkinoilla. Piensijoittajaa tämä ei kuitenkaan huolestuta. Kiinan kurssiturbulenssi nähdään tilapäisenä levottomuutena, eikä sen uskota katkaisevan pörssin pitkäkestoista nousutrendiä.

– Eilinen kurssidippi sai piensijoittajat ryntäämään kaikkien Helsingin pörssin Kiina-sidonnaisten yhtiöiden ostolaidalle. Nordnetin kautta osakekauppaa käyvien suomalaisasiakkaiden keskuudessa Cargotecin, Koneen, Konecranesin, Metson, Outokummun, Outotecin, Valmetin ja Wärtsilän osakkeilla oli eilen poikkeuksetta enemmän osaketta ostaneita kuin myyneitä salkkuja. Kaikkiaan Kiina-sidonnaisten yhtiöiden euromääräiset netto-ostot eli suomalaisten piensijoittajien Kiina-painon lisäys kohosi eilen yli kolmeen miljoonaan euroon, kertoo Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju.

– Kiinassa ei tapahdu Suomi-ilmiötä, vaan keisari painaa tarvittaessa lisää rahaa. Koronnostojen sarjan aloittamista kuun lopussa valmistelevalle Yhdysvaltain keskuspankille markkinat pakkosyöttävät päivälliseksi Pekingin ankkaa. Turbulenssi tuli kuin tilauksesta. Mikäli viimeaikainen levottomuus lykkää Fedin elvytystoimien takaisinvetoa, ovat juuri nyt käsillä kuluvan pörssivuoden parhaat ostokelit, jatkaa Oksaharju.

Lisätietoja antaa:

Jukka Oksaharju, Nordnet Suomen osakestrategi
050 376 0589 / jukka.oksaharju@nordnet.fi

Nordnet is a bank for investments and savings with business in Sweden, Denmark, Finland and Norway. The idea behind Nordnet is to give customers control of their money, and the goal is to become the no. 1 choice for investments and savings in the Nordics. Nordnet AB (publ) is listed in Nasdaq Stockholm. Visit us at www.nordnetbankab.wpengine.com, www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk or www.nordnet.fi.