Seuraavan kolmen viikon aikana on käynnissä merkintäjakso, jonka aikana kerätään rahaston alkupääomaa. Kaupankäynti Superrahastolla alkaa 17.6.2014. Merkintäjakson aikana on mahdollista sijoittaa suurempiakin summia 1 miljoonaan euroon saakka, mutta kaupankäynnin alkaessa minimimerkintä yksittäiselle sijoittajalle on 15 euroa ja maksimi 10 000 euroa päivässä.
– Tämä on suuri päivä ennen kaikkea suomalaisille piensijoittajille. Tuntuu aivan mielettömältä uudistaa rahastosäästämistä Suomessa ja olla ensimmäinen pankki, joka tarjoaa sijoittajille täysin kuluttoman rahaston, toteaa Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall superinnoissaan.
– Teemme tämän useasta eri syystä. Ensinnäkin olemme sitä mieltä, että vaurastumisen ei tarvitse maksaa. Toiseksi asiakkaamme ovat jo pitkään toivoneet tällaista tuotetta. Kolmanneksi haluamme nostaa sijoittajien tietoisuutta rahastosäästämisen kustannuksista ja passiivisesti hoidettujen rahastojen hyödyistä. Suomeen sijoittavien rahastojen keskimääräinen kokonaiskulusuhde on 1,58 %, eli jokaisesta 10 000 euron sijoituksesta menee 158 euroa rahaston omiin kuluihin vuodessa, Odenwall jatkaa.
Superrahastoa hallinnoi Öhman Fonder ja sitä myydään ainoastaan Nordnetin asiakkaille. Nordnet ei ansaitse rahastolla suoraan, vaan näkee rahaston markkinointikeinona uusien asiakkaiden hankkimisessa. Nordnet lanseeraa vastaavat rahastot myös Norjassa ja Tanskassa. Pohjoismaiset rahastot tulevat suomalaisten sijoittajien saataville kesän aikana.
– Maksamalla vähemmän saat enemmän. Sijoittamisessa kulut syövät tuottoa, eli niillä ei ainakaan akateemisen näytön valossa saa odotettua lisäarvoa. Minimoimalla kulut tiedät jo tänään, että sijoituksesi tuotto kuuluu parhaimmistoon jopa 40 vuoden päästä, kommentoi Nordnet Suomen talousvalmentaja Martin Paasi.
– Vaurastuminen on ihmisoikeus, johon lähes kaikilla ihmisillä on mahdollisuus pitkäjänteisen, kustannustehokkaan ja ajoissa aloitetun säästämisen avulla. Kuluton sijoitus päästää korkoa korolle -efektin valloilleen. Näin maailman kahdeksas ihme pääsee esteettömästi tekemään työtä sijoittajien taloudellisen riippumattomuuden eteen, Paasi jatkaa.
Lue lisää Nordnet Superrahasto Suomesta: www.nordnet.fi/super
Rahastosijoittamiseen liittyy aina riskejä. Rahaston arvo ja tuotto voivat sekä nousta että laskea, ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Nordnetin välittämien rahastojen avaintietoesitteet löytyvät nordnet.fi-sivuilta (toimeksiantoikkunasta ja kunkin rahaston tuotesivulta). Rahastoesitteet ovat rahastoyhtiöiden laatimia. Ennen rahastoihin sijoittamista sinun tulee perehtyä rahaston sääntöihin ja avaintietoesitteeseen.