2014-05-07

Osakekauppa huhtikuussa: Lisää Venäjä-riskiä salkkuun

Yksityissijoittajat jatkoivat edelleen pääosin myyntinäkemyksellä, sillä nettomyyntejä tehtiin yhteensä noin 150 miljoonalla eurolla, vaikka lukemasta on putsattu Pohjola Pankin osakkeen massiiviset ostotarjouskaupat. Riskinsietokykyä idän suuntaan löytyy kuitenkin edelleen myös ostolaidalla ainakin netto-ostetuimpien osakkeiden kärkipään perusteella.


Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto nousi huhtikuussa 23,5 % prosenttia edelliskuukauteen nähden. Koko pörssin vaihto puolestaan nousi lähes samassa linjassa, eli 19,7 prosenttia. Online-välittäjien kauppamäärät laskivat edelliskuukaudesta 1,0 prosenttia, ja koko pörssin osalta laskua kertyi 3,6 prosenttia.

Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna koko pörssin kauppamäärät laskivat 5,0 prosenttia, kun yksityissijoittajat puolestaan nostivat kauppamääriään 9,2 prosenttia. Koko pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta 37,3 prosenttia, ja yksityissijoittajienkin kohdalla 53,93 prosentin verran.

–  Kun ottaa huomioon kaupat myös ulkomaisilla osakkeilla ja muilla pörssinoteeratuilla tuotteilla, Nordnetin suomalaisten asiakkaiden kauppamäärät nousivat 12,2 prosenttia viime vuoden vertailukauteen nähden. Tämä kertoo omalta osaltaan maantieteellisen hajauttamishyödyn ymmärryksen leviämisestä, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall kertoo.

 
Nokia ostetuin, Pohjola Pankki myydyin

Huhtikuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli Nokia, ja myydyin luonnollisesti ostotarjouksen kohteena jatkava Pohjola Pankki. Seuraavaksi ostetuimpia olivat Nokian Renkaat ja YIT, ja myydyimpien päässä kärkikolmikkoon pääsivät Metso ja Fortum.

–  Nokian ilmoittamat pääoman jakosuunnitelmat miellyttivät yksityissijoittajia, ja ostoskoriin lapioitiin myös lisää Venäjä-riskiä paketoituna Nokian Renkaiden ja YIT:n osakkeiden muotoon, Odenwall pohtii.

–  Myydyimpien päässä jatkettiin ostotarjousteemalla, kun Pohjola Pankin jälkeen myydyimmäksi osakkeeksi nousi Weir Groupin vihamieliselle ostotarjoukselle rukkaset antanut Metso, Odenwall jatkaa.

 
Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi
   

 
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo Privatbank)

Huhtikuu 2014 Huhtikuu 2013 Muutos ed. Maaliskuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 847 644 294 3,51 761 035 711 11,38 % 810 676 512 4,56 %
Nordea 2 034 243 261 8,43 1 030 600 112 97,38 % 1 500 419 302 35,58 %
UB 45 895 109 0,19 61 973 065 -25,94 % 51 873 622 -11,53 %
FIM Pankki 335 749 490 1,39 266 187 013 26,13 % 279 310 801 20,21 %
Saxo Privatbank 245 055 0,00 476 008 -48,52 % 457 277 -46,41 %
Yhteensä 3 263 777 208 13,53 2 120 271 909 53,93 % 2 642 737 514 23,50 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 24 116 952 518 100 17 563 105 874 37,32 % 20 148 850 409 19,69 %
Huhtikuu 2014 Huhtikuu 2013 Muutos ed. Maaliskuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 232 238 6,97 224 852 3,28 % 235 399 -1,34 %
Nordea 246 546 7,40 218 691 12,74 % 253 482 -2,74 %
UB 6 513 0,20 10 265 -36,55 % 8 164 -20,22 %
FIM 67 958 2,04 52 931 28,39 % 61 818 9,93 %
Saxo Privatbank 86 0,00 123 -30,08 % 110 -21,82 %
Yhteensä 553 341 16,61 506 862 9,17 % 558 973 -1,01 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 3 330 856 100 3 507 148 -5,03 % 3 456 262 -3,63 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
 

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – huhtikuu 2014 (*

Nordnet UB FIM Saxo Privatbank Nordea Yhteensä
Nokia 24 021 585 0 9 33 408 58 023
Talvivaara 29 360 35 523 0 9 914 39 832
Outokumpu 19 791 949 0 5 12 816 33 561
Metso 11 718 556 917 3 11 479 24 673
Nokian Renkaat 9 888 207 2 874 9 11 434 24 412

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

 
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – huhtikuu 2014 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nokia 26 734 487 Pohjola Pankki -554 904 537
Nokian Renkaat 3 429 613 Metso -57 362 759
YIT 3 185 713 Fortum -44 003 863
Konecranes 2 871 235 Outokumpu -14 510 156
TeliaSonera 2 840 391 Neste Oil -13 404 337
Cargotec 2 678 057 Elisa -11 144 056
Stora Enso R 2 621 229 Outotec -8 806 872
Valmet 2 058 621 Kesko B -6 650 766
Sanoma 1 322 415 Orion B -6 037 004
Amer Sports 1 309 093 Rautaruukki -5 458 737

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3. lähtien

 

Nordnet is a Nordic online bank with about 501,300 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi