2017-10-04

Piensijoittajien osakekauppa syyskuussa: Nordea toivotettiin avosylin tervetulleeksi Suomeen

Suomeen muuttamista suunnitteleva Nordea raketoi syyskuun ostetuimpien osakkeiden listalla. Suomalaiset piensijoittajat lisäsivät kuukauden aikana Nordea-omistustaan enemmän kuin muuta ostetuimpien osakkeiden kärkikymmenikköä yhteensä. Yleisemmin osinko-osakkeiden tankkaaminen ei ole kuitenkaan vielä käynnistynyt ensi kevääksi, vaan kyse on yrityskohtaisesta massaliikehdinnästä.

Piensijoittajien osakekauppa syyskuussa: Nordea toivotettiin avosylin tervetulleeksi Suomeen

Suomeen muuttamista suunnitteleva Nordea raketoi syyskuun ostetuimpien osakkeiden listalla. Suomalaiset piensijoittajat lisäsivät kuukauden aikana Nordea-omistustaan enemmän kuin muuta ostetuimpien osakkeiden kärkikymmenikköä yhteensä. Yleisemmin osinko-osakkeiden tankkaaminen ei ole kuitenkaan vielä käynnistynyt ensi kevääksi, vaan kyse on yrityskohtaisesta massaliikehdinnästä.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola, UB) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto kasvoi syyskuussa 16,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto nousi sekin 26,9 prosenttia vuodentakaisesta syyskuusta. Online-välittäjien kauppamäärät piristyivät myös edelliskuusta euroissa mitattuna 16,0 prosenttia. Myös koko pörssin osalta kauppamäärät lisääntyivät euroissa 18,1 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 10,1 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 6,9 prosenttia viime vuoden syyskuuta enemmän. Koko pörssin kappalemääräiset kaupat laskivat viime kuusta 7,9 prosenttia. Yksityissijoittajilla kappalemääräisten kauppamäärien osalta koettiin pudotusta elokuusta 13,5 prosenttia.

Nordean muuttosuunnitelma herätti ostoinnostuksen 

  Syyskuun alkupuoliskolla muuttoaikeistaan Suomeen kertonut Nordea nautti läpi kuukauden huimasta suosiosta suomalaisten piensijoittajien keskuudessa. Pankkiosakkeen osinkotuotolla mitattuna yhä maltillinen arvostustaso houkuttelee parhaillaan paitsi riskinottohalukkaita myös kohtuullisen riskitason korkotuoton korvikkeiden etsijöitä. Vaikka Nordea ei ylimääräisestä osingonjako-optiosta muuttosuunnitelmien julkistamisen yhteydessä vielä viestinytkään, monen mielessä on jo pankin asteittain koheneva kyky muistaa omistajiaan EKP:n valvovan silmän alla. Muuton toteutuessa suomalaiset eivät enää maksaisi lähdeveroa Ruotsiin, vaan saisivat Nordea-osingot tavanomaisesti, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Myyntiaalto pyyhkäisi Helsingin pörssin yli

  Läntisillä osakemarkkinoilla on jo takana huomiota herättävän pitkä lähes yhtäjaksoinen nousukausi. Maailmantalouden uhkakuvien vilahdellessa otsikoissa tiuhaan moni pohtii aktiivisesti sitä, kuinka kauan ralli voi vielä jatkua. Vastauksena kysymykseen tämän hetken trendinä näyttää olevan suurimpien pörssiyhtiöiden keventäminen. Syyskuussa suomalaiset piensijoittajat kevensivät osakesalkkujaan nettomääräisesti jopa 105 miljoonalla eurolla, ylivoimainen ostosuosikki Nordea pois lukien peräti 130 miljoonalla eurolla, analysoi Tuppurainen.

Listautumisantien kysyntä kasvaa voimakkaasti

  Sijoitusmaailmassa piensijoittajan akuutti ongelma on edelleen se, että ulottuvilla olevat pörssin ulkopuoliset kohteet eivät juurikaan tuota matalien korkojen vuoksi. Tämä on osin tukenut viime aikojen listautumisantien poikkeuksellisen voimakasta kysyntää suomalaisten piensijoittajien keskuudessa. Esimerkiksi Rovion osakkeet menivät kuumille kiville ja yhtiön osake nousi yksistään Nordnetissä osakkeella kauppaa käyneiden eri salkkujen lukumäärällä tarkasteltuna seitsemänneksi vaihdetuimmaksi osakkeeksi syyskuussa, jatkaa Tuppurainen. 

Lisätietoja antaa:  

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

 
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola ja UB) 

Syyskuu 2017 Syyskuu 2016 Muutos ed. Elokuu 2017 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) Vuoteen, % Vaihto (EUR) kuuk, %
Nordnet 693 870 226 3,06 650 562 109 +6,66 669 978 304  +3,57
FIM 249 335 793 1,10 213 043 020 +17,04 203 159 728 +22,73
Nordea 1 048 864 776 4,63 947 767 312    +10,67 827 976 986   +26,68
Pohjola 600 018 642    2,65 413 316 851 +45,17 525 326 782   +14,22
UB 40 382 294 0,18 40 313 741 +0,17 43 660 015   -7,51
Yhteensä 2 632 471 731 11,62 2 265 003 033 +16,22 2 270 101 815 +15,96
OMXH Vaihto (yhteensä) 22 640 863 808 100 17 842 090 656 +26,90 19 176 349 257    +18,07
Syyskuu 2017 Syyskuu 2016 Muutos ed. Elokuu 2017 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) Vuoteen Kaupat (kpl) Kuukauteen
Nordnet 204 179 5,61 193 633 +5,45 283 522  -27,98
FIM 65 492 1,80 52 448 +24,87 58 492 +11,97
Nordea 178 551 4,90 181 737   -1,75 197 127   -9,42
Pohjola 127 218   3,49 112 108 +13,48 125 011   +1,77
UB 8 845 0,24 6 667 +32,67 11 051  -19,96
Yhteensä 584 285 16,04 546 593 +6,90 675 203  -13,47
OMXH Kaupat (yhteensä) 3 642 786 100 3 309 338 +10,08 3 956 390   -7,93


Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – syyskuu 2017 (*
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Yhtiö Nordnet FIM Nordea Pohjola UB Yhteensä
Nokia 22 853 0 11 306 11 425 0 45 584
Outokumpu 15 800 0 15 082 7 475 0 38 357
Nordea 8 064 0 6 988 4 805 0 19 857
Orion B 3 859 0 6 885 2 619 0 13 363
Finnair 6 219 3 214 2 039 1 548 182 13 202

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – syyskuu 2017 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nordea        25 512 162 Outokumpu        -32 011 433
Cramo          5 419 902 Wärtsilä        -21 858 391
YIT          4 918 644 Stora Enso R        -13 941 517
Citycon          2 379 005 Kone        -13 792 258
Tikkurila          1 646 172 Outotec          -8 769 166
Restamax          1 249 098 Huhtamäki          -8 491 818
Verkkokauppa.com            791 668 Finnair          -8 011 446
F-Secure            763 244 Amer Sports          -6 995 872
Orion A            666 515 Sanoma          -4 553 559
Lemminkäinen            666 031 Caverion          -4 423 693

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien

Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja: 050 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Nordnet on pohjoismainen pankki, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin. Nordnetin tavoitteena on antaa asiakkaille työkalut omien sijoitustensa hallintaan ja olla pohjoismaisten säästäjien ja sijoittajien ykkösvalinta. Tutustu meihin osoitteessa www.nordnet.fi tai www.nordnetab.com.

Filer