Suomalaiset hyppäsivät Koneen hissiin - Nordnet Bank AB
2011-02-04

Suomalaiset hyppäsivät Koneen hissiin

Helsingin pörssin vaihto nousi tammikuussa noin 40 % verrattuna joulukuuhun. Suomalaiset säästäjät ja sijoittajat tankkasivat Konetta, Elisaa ja Metsoa. Nokian nettomyyntiarvo kääntyi negatiiviseksi, vaikka piensijoittajat ostivat edelleen Nokiaa.


Tammikuussa suomalaiset säästäjät ja sijoittajat ovat käyneet eniten kauppaa Nokian, Sampon, Metson, UPM:n ja Koneen osakkeilla. Etenkin Nokian osavuosikatsauspäivänä sekä Nokialla kauppaa käyneiden suomalaisten lukumäärä että vaihdetuimpien osakkeiden kappalemäärä nousivat korkeiksi. Pörssikauppa on selvästi piristynyt, vaikka Helsingin pörssin indeksin nousu oli maltillinen moniin kansainvälisiin indekseihin verrattuna. Mielenkiintoinen ilmiö on myös suomalaisten säästäjien ja sijoittajien hieman laantunut innostus Nokian osaketta kohtaan.

”Luminen talvi ei ole hidastanut suomalaisten intoa säästää osakkeisiin. Suomalaisilla on vankka luottamus kotimaisiin yhtiöihin ja kevään osinkomahdollisuudet kiinnostavat. Näemme tilastoista myös, että aktiivisimmat asiakkaamme ovat myyneet Nokian osakkeitaan, kun taas säästäjät luottavat edelleen Nokiaan”, toteaa Nordnetin piensijoittajien asiamies Juha Raumolin.

Kone on suomalaisten uusi suosikki

Havaitsemme ostetuimpien yhtiöiden listalla, että kestosuosikki Nokia on pudonnut pois ja Kone, Elisa, Metso ja Fortum ovat kärjessä. Koneen ostajia on kappalemääräisesti noin tuplasti enemmän kuin myyjiä. Myydyimpien osakkeiden kärjessä komeilee UPM-Kymmenen osake ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan myös Nokian osake.

”Koneen osake oli tammikuussa alennusmyynnissä, kun suomalaiset ostivat osaketta kurssipudotuksen jälkeen. UPM-Kymmenen osakekurssin viime kuukausien railakas nousu sai suomalaiset selvästi myyntilaidalle ja osakkeen myyntilistan kärkeen. Piensijoittajat jatkoivat ostoja Nokian osakkeella, mutta ostojen kappalemäärät eivät riittäneet pitämään Nokiaa ostetuimpien yhtiöiden joukossa”, kertoo Raumolin.

Lisätietoja antaa:
Juha Raumolin, piensijoittajien asiamies Nordnet

+358 9 681 78 676, +358 50 500 4525

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo-E*Trade

Tammikuu 2011 Tammikuu 2010 Muutos ed. Joulukuu 2010 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 1 201 172 929 4,70 1 044 888 018 +15,0 % 855 189 900 +40,6 % 
Nordea 1 593 527 230 6,24 1 265 991 219 +25,9 % 1 274 621 381 +25,0 %
UB 131 354 209 0,51 129 415 260 +1,5 % 83 848 753 +56,7 %
FIM Pankki 904 552 503 3,54 947 401 824 -4,5 % 621 097 559 +45,6 %
Saxo-E*Trade* 133 480 647 0,52 62 503 485 +113,6 % 87 102 606 +53,2 %
Yhteensä 3 964 087 518 15,51 3 450 199 806 +14,9 % 2 921 860 199 +35,7 %
OMXH Vaihto (yhteensä)   25 538 841 827 100,00 24 350 521 223 +4,9 % 18 185 640 733 +40,4 %
Tammikuu 2011 Tammikuu 2010 Muutos ed. Joulukuu 2010 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 209 650 7,06 188 368 +11,3 % 160 098 +31,0 %
Nordea 225 300 7,59 166 740 +35,1 % 181 091 +24,4 %
UB 9 236 0,31 10 377 -11,0 % 7 785 +18,6 %
FIM Pankki 96 217 3,24 76 019  +26,6 % 65 360 +47,2 % 
Saxo–E*Trade* 14 589 0,49 4 533 +221,9 % 10 443 +39,7 %
Yhteensä 554 992 18,69 446 037 +24,4 % 424 777 +30,6 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 2 970 100 100,00 2 525 484 +17,6 % 2 215 202 +34,1 %

 * ETraden tammikuun 2011 luvut sisältävät myös Saxon markkinaosuuden vertailuluvuista poiketen.
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – tammikuu 2010

Yhtiö Nordnet UB FIM E*Trade Nordea Yhteensä
Nokia 37 630 28 616 2 139 9 055 2 181 79 621
Sampo 8 146 11 114 598 4 859 1 251 25 968
Metso 7 728 8 848 66 4 232 933 21 807
UPM 7 928 9 576 480 3 032 345 21 361
KONE 6 188 8 114 670 4 734 466 20 172

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – tammikuu 2010

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
KONE 31 554 384 UPM – 39 710 972
Elisa 25 327 509 Nokia – 38 465 986
Metso 24 695 790 M-Real B – 15 911 588
Fortum 22 115 984 Amer Sports – 13 097 945
Nokian Renkaat 17 944 964 Neste Oil – 11 567 397
Talvivaara 11 929 782 Nordea – 11 311 765
Stockmann B 11 534 294 Pohjola – 6 099 373
Outokumpu 8 755 383 Tieto – 4 634 663
Outotec 8 600 269 Huhtamäki – 2 472 967
Wärtsilä 8 343 267 Cramo – 2 076 051

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Nordnet provides services that simplify savings, investments and loans to private investors in the Nordic region. We focus on active savings with a modern and smart approach. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Nordnet is the leading broker in the Nordic region with about 345,000 accounts in Sweden, Norway, Denmark, Finland. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.

Filer