Nordnet avasi Sijoitus Invest 2007 -tapahtuman yhteydessä äänestyksen kysyäkseen Suomen kansalta osakkeita, jotka menestyvät parhaiten vuonna 2008. Äänestys päättyi 16.12.2007 ja äänestämässä kävi lähes 4800 ihmistä. Jokainen äänestykseen osallistuva valitsi 5 suosikkiosaketta ja perustella halutessaan valintansa.
”Halusimme saada esille tavallisten suomalaisten näkemyksen. Lähes 24.000 annettua ääntä antaa meille hyvän kuvan osakkeista, joihin uskotaan vuonna 2008. Osasimme jo etukäteen odottaa miesten olevan aktiivisia tässä äänestyksessä, mutta naisten osuus yllätti iloisesti. Äänestäneistä lähes 22 % oli naisia, joka on mielestäni selvä osoitus siitä, että myös naiset ovat alkaneet kiinnostumaan osakkeista,” kertoo Nordnetin maajohtaja Taru Rantala.
Äänestyksen pohjalta syntynyt TOP20 -osakelista ei tuo suuria yllätyksiä suomalaisten valintoihin. Äänestyksessä eniten ääniä saivat Nokia ja Fortum. Viisi osaketta sisältämä perussalkku muodostuisi äänestyksen tuloksen pohjalta em. lisäksi Marimekosta, Neste Oilista sekä Nordeasta.
”Listalta löytyy hyvämaineisia ja isoja konkareita sekä runsaasti ns. arvoyhtiöitä. Tänä vuonna voimakkaasti heilahdelleet yhtiöt, kuten Finnair ja Outotec, nousivat myös listalle. Markkinaheilahteluille vähemmän aroista yhtiöistä nousi esiin Fortum ja Sampo,” täydentää Taru Rantala.
Kilpailun ainutlaatuiseksi teki se, että äänestystuloksen pohjalta Nordnet perustaa oikean osakesalkun 2.1.2008. Osakesalkun aloituspääoma on 10.000 euroa ja siihen valittiin 8 eniten ääniä saanutta osaketta. Yhden osakkeen paino salkussa perustui osakkeen ääniosuuteen itse äänestyksessä. Osakesalkku kehityksineen arvotaan Sijoitus-Invest 2008 -messujen yhteydessä marraskuussa 2008. Arvontaan voi osallistua vain ne, jotka osallistuivat äänestykseen.
”Sijoitamme äänestystuloksen perusteella oikeasti 10.000 euroa ja seuraamme sitä vuoden 2008 ajan. Mielestäni salkku sisältää hyvän sekoituksen huipputeknologiaa, muotia, rahoitusta sekä energiaa. Erityisenä trendinä nousi esiin kansainvälisen kasvun tuomat mahdollisuudet, mahdolliset fuusiot ja markkinajohtajuus. Seuraamme suurella mielenkiinnolla, miten tämä salkku toimii vuonna 2008,” sanoo Taru Rantala.
Lisätietoja:
Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Finland, +46 8 506 334 31, +46 70 492 2132, taru.rantala@nordnet.se
Kuva: TOP20 osakelista. Äänestäneitä 4759 henkilöä ja ääniä 23.795 kpl.
Osakeprofeetta 2008 osakesalkku (aloituspääoma 10.000 euroa):
Osakkeet salkussa Painoarvo salkussa Arvo euroissa (noin)
Nokia 20,68 % 2068
Fortum 17,93 % 1792
Marimekko 13,11 % 1311
Neste Oil 12,67 % 1267
Nordea 9,82 % 982
Sampo 8,82 % 882
Outokumpu 8,53 % 853
KONE 8,45 % 845
Yhteenveto äänestäjien perusteluista:
Suomalaisten ylivoimaiset suosikit olivat Nokia ja Fortum. Lähes kolmasosa äänestäneistä valitsi salkkuunsa Nokian ja perusteluissa nousi vahvasti esille suomalainen huipputeknologia, markkinajohtajuus ja kilpailijoiden kompurointi. Suuri on yksinkertaisesti kaunista. Noin neljäsosa äänestäjistä valitsi myös Fortumin, jossa valintaa perusteltiin energian hinnan nousulla sekä puhtaan energian tuomista mahdollisuuksista. Energiaa kulutetaan aina; nousee tai laskee pörssissä kurssit.
Marimekko nousi kolmanneksi johtajavaihdoksen ja mielenkiintoisten yhteistyökuvioiden ansiosta. Uudet tuulet piristävät ja kansainvälisen brändäyksen uskotaan onnistuvan. Neste Oilin valintaa perusteltiin Fortumin lailla ympäristöystävällisten tuotteiden tuomilla mahdollisuuksilla. Nordea ja Sampo kiinnostivat fuusiospekuloinnin takia; vuodelle 2008 odotetaan häitä näille kahdelle. Outokummun kehitykseen uskotaan, mikäli teräksen hinta pysyy korkeana ja kysyntä kasvaa. Metalliteollisuuden uskotaan olevan toimialoista nouseva. Koneen suosio pohjaa kansainväliseen kysyntään ja siitä povataan maailman ykköstä tulevaisuudessa. Kone on kone, hissit ei mene pois muodista.