Kolmannes suomalaisista ei ole kuullutkaan osakesäästötilistä
Vaikka osakesäästötilistä on puhuttu jo yli vuoden päivät, osakesäästötilin tunnettuus koko Suomen aikuisväestön keskuudessa on vielä alhainen. Vain 28 % suomalaisistakatsoo tietävänsä asiasta vähintään jonkin verran. 32 % suomalaisista ei ole osakesäästötilistä kuullutkaan. Osakkeita ja rahastoja omistavien keskuudessa tietoisuus on luonnollisesti korkeampi. Lähes puolet (46 %) sijoittajista tuntee osakesäästötilin hyvin tai tietää siitä jonkin verran.
– Osakesäästötiliin liittyen mm. pankeilla on edessä paljon työtä. Tutkimuksen mukaan vain 12 % suomalaisista tiesi, että henkilöllä saa olla vain yksi osakesäästötili ja 13 % sen, että tilille saa siirtää vain rahaa, eikä osakkeita. Nordnetissä aiomme toteuttaa mm. videotutoriaaleja, verkkokursseja ja tavata sijoittajia lukuisissa tapahtumissa syksyn aikana, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Jotta osakesäästötili kiinnostaisi suomalaisia, tietoa tarvitaan lisää
Maaliskuussa 2019 tehdyssä asiakastutkimuksessa 97 % Nordnetin asiakkaista ilmoitti olevansa kiinnostunut osakesäästötilistä. Kaikista suomalaisista 39 % on melko tai erittäin kiinnostunut tilistä. Odotetusti kiinnostuneimpia osakesäästötilistä ovat ne, joilla jo on suoria osakesijoituksia tai rahastoja. Heistä 62 % on erittäin tai melko kiinnostuneita osakesäästötilistä. Heistä, joilla ei ole rahastoja ja/tai osakkeita, vain 22 % on kiinnostunut osakesäästötilistä.
– Rahan puute mainitaan keskeisimpänä syynä sille, että osakesäästötili ei kiinnosta (57 % vastaajista). Myös tiedon puute osakesäästötilistä (36 %) mainitaan. Osake- ja rahastosijoittajien keskuudessa on myös pelkoa siitä osakesäästötilin ehtoja muutetaan (22 % vastaajista), kertoo Suvi Tuppurainen.
Nykyiset sijoittajat avaamassa osakesäästötiliä innokkaimmin
Vain 13 % suomalaisista pitää varmana tai todennäköisenä, että aikoo avata osakesäästötilin vuoden 2020 aikana (miehistä 19 % ja naisista vain 8 %). 19 % aikoo mahdollisesti avata sen. Osake- ja rahastosäästäjistä 26 % aikoo varmasti tai todennäköisesti avata osakesäästötilin vuonna 2020. Jos otetaan mukaan myös osakesäästötilin mahdollisesti avaavat, määrä nousee 55 %:iin.
– Nykyiset sijoittajat ovat hyvin kiinnostuneita osakesäästötilistä ja tulos on linjassa Nordnetin oman asiakastutkimuksen kanssa, jossa 59 % ilmaisi avaavansa osakesäästötilin heti kun se on mahdollista, summaa Tuppurainen.
Jopa 67 % suomalaisista kaipaa apua osakevalintoihin
Merkittävin hidaste osakesäästötilin suosiolle näyttäisi olevan se, että suomalaiset eivät tiedä mihin osakkeisiin he sijoittaisivat. Kaksi kolmesta katsoo tarvitsevansa ainakin jonkin verran apua osakkeiden valintaan. Miehistä apua kaipaa 60 % ja naisista 74 %.
– Niistäkin, joilla nyt on osake- ja/tai rahastosijoituksia, 65 % kokee tarvitsevansa ainakin jonkin verran apua valitessaan osakkeita osakesäästötilille. Tutkimuksen valossa on selvää, että pelkkä osakesäästötilin tarjoaminen ei vielä riitä: pankkien on oltava valmiita satsaamaan sijoittajien toivomiin lisäpalveluihin, kuten analyyseihin, mallisalkkuihin, osakepoimintatyökaluihin ja vertaistukeen, arvioi Suvi Tuppurainen.
Osakekauppaa aiotaan käydä aktiivisemmin
Yli puolet nykyisistä osake- ja rahasto-omistajista uskoo oman kaupankäyntiaktiivisuuden lisääntyvän osakesäästötilin myötä selvästi tai hieman. Vain 31 % ilmaisee, ettei osakesäästötili vaikuttaisi aktiivisuuteen.
– Kaupankäynti tilin sisällä ilman välittömiä verovaikutuksia nostaa arviota sijoittajan omasta kaupankäyntiaktiivisuudesta. Helsingin pörssin euromääräinen vaihto ja kauppojen lukumäärä on kasvanut viime vuosina. Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata, kuinka suuri vaikutus osakesäästötilillä on pörssivaihtoon ensi vuonna, toteaa Tuppurainen.
Tutkimuksen toteutti YouGov Finland ajalla 5.–9.4.2019. Kyselyyn vastasi 1 005 yli 18-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali n. +/-2,8 %-yksikköä.
Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi