2025-03-06

Yksityissijoittajien osake- ja rahastokauppa helmikuussa – Huippuvahvan pörssivuoden alun kurssinousua kotiutettiin, mutta rahastojen ostaminen jatkui vilkkaana

Pörssivuosi 2025 on startannut Helsingissä fanfaarien soidessa, vaikka yleismaailmallinen uutisointi on ollut huolestuttavaa. Yleisindeksi nousi tammi-helmikuun aikana jopa kymmenen prosenttia. Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaista osakepainoa kurssinousussa.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto kasvoi vuodentakaisesta helmikuusta 3,3 prosenttia. Silti koko pörssin kauppojen kappalemäärät laskivat 0,5 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa nousi tammikuun 2025 euromääräisestä aktiviteetista 19,9 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäynti vilkastui edelliskuuhun nähden 11,9 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä edelleen suurin 13,6 prosentilla kauppojen määrästä.

Alkuvuoden vahvaa pörssinousua kotiutettiin maltillisesti

– Pörssivuoden 2025 alku ei ole noudattanut viime vuosilta tuttua kaavaa. Helsingin pörssi on piristynyt ja osa yhtiöistä on nauttinut jopa kymmenien prosenttien kurssinousuista. Samalla Helsingin pörssin osakkeiden tuottoero Yhdysvaltain markkinoihin verrattuna on ainakin tilapäisesti kaventunut, sillä New Yorkin pörssissä on ollut havaittavissa turbulenssia. Herää kysymys, olemmeko nyt käännekohdassa, jossa suomalaiset alkavat taas luottaa kotipörssiin ja suomalaisyhtiöiden tuloksentekoon, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

– Kotimaisia pörssiosakkeita nettomyytiin tammikuussa yksityissijoittajien toimesta ja sama ilmiö jatkui helmikuussakin. Osakepainon maltillinen vähentäminen on ymmärrettävä ilmiö alkuvuoden vahvan pörssikehityksen jälkeen. Helmikuun aikana myös ulkomaiset pörssiosakkeet olivat Nordnetin suomalaisasiakkaiden joukossa lievästi nettomyytyjä. Oletan kuitenkin osan myyntituloista palautuvan pörssiin kevään aikana, kun suomalaisyhtiöt alkavat jakaa mahdollisesti jopa 14 miljardin euron osinkopottia, jatkaa Tuppurainen.

Nesteen kurssikäänteeseen sijoitetaan edelleen lisää

– Neste jatkoi myös helmikuussa suomalaisten yksityissijoittajien ylivoimaisena kauppa- ja ostosuosikkina osakekurssin pysyttyä tuntuvassa kurssipudotuksessa viime vuoden tapaan. Euroclearin julkisten omistustilastojen mukaan Neste on jo kuudenneksi omistetuin osake noin 193 000 omistajallaan. Osakkeen mahdollinen kurssikäänne kasvattaisi siten varallisuutta suuressa joukossa suomalaisia kotitalouksia, taustoittaa Tuppurainen.

– Ulkomaisista osakkeista NVIDIA oli kuukauden ykkönen kauppamäärillä mitattuna, mutta Aker Carbon Capture nousi netto-ostetuimmaksi ulkomaisosakkeeksi euromääräisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että NVIDIAn osakekaupassa sijoittajien näkemykset eroavat nyt puolesta ja vastaan, mikä tasapainottaa nettokaupankäynnin muutoslukuja, kertoo Tuppurainen.

Helmikuun lisäsijoitukset rahastoihin – lähitulevaisuuden kiikarissa osinko-osakkeet

– Rahastosijoittaminen niin pörssinoteerattuihin ETF:iin kuin myös perinteisiin rahastoihin jatkui vahvana helmikuussa. Rahastojen kautta hajautus oli totuttuun tapaan vahvaa. Tammi-helmikuun suorassa osakekaupassa ei ole vielä toistaiseksi näkynyt selviä viitteitä osinko-osakkeiden tankkauksen käynnistymisestä, mutta oletan suuren yleisön aktivoituvan osakevalinnoissaan osinkoteemalla maalis-huhtikuun aikana, arvioi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja,
+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä kotimaista osaketta – helmikuu 2025

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät
Neste Nordea
Nokian Renkaat SSAB B
Mandatum Qt Group
Kesko B Valmet
Kojamo Metso
Terveystalo Telia
Metsä Board B Fortum
Citycon Finnair
F-Secure Nokia
Detection Technol. Konecranes

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä ulkomaista osaketta – helmikuu 2025

Netto-ostetuimmat Nettomyydyimmät
Aker Carbon Capt. Tesla
Rheinmetall AG Palantir
Novo Nordisk B NVIDIA
SAAB B Meta Platforms
Fluence Energy Hims & Hers Health
AMD Microsoft
Berkshire Hathaway Amazon.com
BAE Systems Barrick Gold
Investor AB B Apple
Renk Group AG Fresenius

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit