Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta elokuusta 25,3 prosenttia. Koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 34,3 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin kaupankäynti hiipui heinäkuun 2023 euromääräisestä aktiviteetista 12,9 prosenttia. Myös kappalemääräinen kaupankäynti hiljeni edelliskuuhun verrattuna 10,5 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä suurin 12,0 prosentilla kauppojen kappalemäärästä.
Kotimaisten pörssiosakkeiden ostaminen hiipui – kansanosakkeita suosittiin
- Kotimaisiin pörssiosakkeisiin sijoitettiin elokuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta lisää rahaa nettona vähiten sitten tammikuun. Elokuussa suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaisten pörssiosakkeiden omistusta arvo-osuustileillä 2 miljoonalla. Osakesäästötileillä netto-ostoja jatkettiin 9 miljoonalla eurolla. Elokuun jarrutuksesta huolimatta Nordnet Suomen asiakkaat ovat kokonaisuutena tehneet tänä vuonna lisäsijoituksia Helsingin pörssiin nettona enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
- Kaupankäynti keskittyy nyt vahvasti kansanosakkeisiin. Etenkin Nordea kasvattaa etumatkaansa suomalaisten yksityissijoittajien suosituimpana kansanosakkeena. Euroclear Finlandin tilastojen valossa Nordean ero toisena olevaan Nokiaan on omistajien lukumäärässä mitattuna pian jo 100 000 omistajaa. Nordeassa sijoittajakansaa kiinnostaa korkea osinkotuotto, joka on tänä vuonna toistaiseksi yhdistynyt korkotason nousun tukemaan tuloskasvuun, jatkaa Tuppurainen.
- Myös toisella kansanosakkeella Fortumilla käytiin elokuussa kauppaa aktiivisesti. Fortum oli elokuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden selvästi netto-ostetuin kotimainen osake kymmenen miljoonan euron lisäyksellä. Lisäksi Fortum oli kuukauden vaihtoykkönen osakkeella kauppaa käyneiden eri asiakkaiden lukumäärällä mitattuna, kertoo Tuppurainen.
Katseet kääntyivät rahastoihin
- Elokuun sijoitustoiminnalle oli leimallista lisäsijoitusten kohdistaminen rahastoihin. Kaikkiaan ETF:iin ja perinteisiin rahastoihin virtasi Nordnetin suomalaisasiakkaiden kuukausitason uusista sijoituksista noin 75 prosenttia. Kuukausi oli rahastojen merkinnöissä kovin ostokuukausi koko vuonna 2023. Korkorahastot syrjäyttivät suosiossa indeksirahastot, taustoittaa Tuppurainen.
Tesla, Novo Nordisk ja Nvidia nousivat ulkomaisen osakekaupan suosikeiksi
- Suomalaiset yksityissijoittajat löysivät elokuussa useita kiinnostavia kohteita ulkomaisista pörsseistä. Tesla nousi ykköseksi osakkeella kauppaa käyneiden asiakkaiden määrällä mitaten. Novo Nordisk puolestaan oli vaihdetuin ulkomainen osake euromääräisesti. Tekoälybuumilla ratsastava Nvidia sen sijaan keräsi suurimmat netto-ostomäärät euroissa, kertoo Tuppurainen.
Uusien asiakkaiden virrassa nähtiin piristymistä
- Uusien asiakkaiden määrän kasvu piristyi loppukesän aikana. Moni uusi sijoittaja on havainnut suomalaisyhtiöiden osakekurssien olevan mielenkiintoisilla tasoilla. On mahdollista, että elokuun lopun ja syyskuun alun suotuisa kurssikehitys osoittaa kesän vaisun kurssikehityksen jäävän tiilapäiseksi ilmiöksi katseiden kohdistuessa vähitellen ensi vuoden näkymiin, arvioi Tuppurainen.
Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877,
suvi.tuppurainen@nordnet.fi
Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – elokuu 2023
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Fortum | 7 529 571 | Sampo | -4 933 780 | |
Qt Group | 3 762 201 | Nordea | -3 917 254 | |
Nokian Renkaat | 2 750 139 | Wärtsilä | -3 676 174 | |
TietoEVRY | 2 640 267 | UPM-Kymmene | -3 340 369 | |
Oriola B | 2 209 604 | Nokia | -2 848 870 | |
Kesko B | 2 087 541 | Uponor | -2 255 875 | |
Valmet | 1 694 887 | Kempower | -1 860 193 | |
Neste | 1 492 220 | Metso | -1 316 483 | |
Telia | 1 266 141 | Kamux | -1 266 088 | |
Talenom | 597 540 | Tokmanni | -764 912 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit
Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – elokuu 2023
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Fortum | 2 459 366 | Kempower | -533 760 | |
Qt Group | 1 667 262 | Nokia | -452 612 | |
Neste | 1 150 210 | UPM-Kymmene | -420 575 | |
Valmet | 867 283 | Wärtsilä | -409 206 | |
Kesko B | 738 128 | Kamux | -352 324 | |
Nokian Renkaat | 646 880 | Tokmanni | -350 524 | |
TietoEVRY | 587 951 | Harvia | -312 436 | |
Sampo | 383 823 | Uponor | -208 542 | |
Nordea | 344 405 | Marimekko | -202 383 | |
Orion B | 343 936 | Metso | -133 760 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit