2023-05-04

Yksityissijoittajien osakekauppa huhtikuussa: Maltillisia lisäsijoituksia Nokian loikatessa ylivoimaisesti ostetuimmaksi

Helsingin pörssin yleisindeksi jäi huhtikuun lopussa lähes samalle tasolle kuin maaliskuun lopussa pankkisektorin turbulenssin pysyessä otsikoissa. Nordnet Suomen asiakkaat kasvattivat sijoituspainoaan 95 miljoonalla eurolla kaikki sijoitusinstrumentit yhteenlaskien. Nokiaa lisättiin 44 miljoonalla eurolla.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta huhtikuusta 20,9 prosenttia. Koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 34,4 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin kaupankäynti väheni maaliskuun 2023 euromääräisestä aktiviteetista 32,4 prosenttia. Myös kappalemääräinen kaupankäynti hiljeni edelliskuuhun verrattuna 28,3 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä suurin 10,5 prosentilla kauppojen kappalemäärästä.

Lisäsijoitusten tekeminen jatkui maltillisesti

  • Helsingin pörssin yleisindeksi jäi huhtikuun lopussa lähes samalle tasolle kuin maaliskuun lopussa. Kuukausi alkoi lievästi nousujohteisena, mutta kääntyi loppua kohden lievästi laskevalle uralle kansainvälisen pankkisektorin epävarmuuksien nostaessa jälleen päätään. Yksityissijoittajat ovat kuitenkin sietäneet epävarmuutta ja ostaneet Nordnet Suomessa tammi-huhtikuussa kaikkia sijoitusinstrumentteja lisää yhteensä noin puolet koko viime vuoden ostomäärästä, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Edeltävä maaliskuu oli suomalaisten yksityissijoittajien keskuudessa kiivain ostokuukausi sitten koronakevään 2020. Lisäsijoitusten tekeminen jatkui myös huhtikuussa, mutta selvästi maaliskuuta maltillisemmin. Kaikkiaan Nordnetin suomalaisasiakkaat netto-ostivat kotimaisia osakkeita lisää 51 miljoonalla eurolla. Tästä netto-ostosummasta jopa 85 prosenttia kohdistui Nokian osakkeiden netto-ostoihin, jatkaa Tuppurainen.
     
  • Ulkomaisten osakkeiden lisäämistä jatkettiin varovaisesti noin 4 miljoonalla eurolla. Kaupankäynnin aktiviteetti kohdistui jälleen kerran erityisesti Teslaan, siinä missä kuukauden selvästi netto-ostetuimmaksi ulkomaiseksi osakkeeksi nousi norjalainen Yara, lisää Tuppurainen.

Nokia palasi parrasvaloihin ylivoimaisena ostosuosikkina

  • Nokian osake laski huhtikuussa jopa 15 prosenttia päätyen alimmalle kurssitasolleen sitten kevään 2021. Selvä kurssilasku aktivoi yksityissijoittajat ostolaidalle. Nokian osake oli huhtikuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa kuukauden ostetuin sekä eri tilien määrällä mitattuna että euromääräisesti. Lisäksi Nokia oli kuukauden vaihdetuin kotimainen osake. Yhtiön suosio oli yhtä vahvaa niin arvo-osuustileillä kuin osakesäästötileilläkin, taustoittaa Tuppurainen.

Q1-tuloskausi on tarjoillut nopeita kurssiliikkeitä

  • Q1-tuloskausi on edennyt jo jälkipuoliskolleen. Tuloskauden keskeisiksi teemoiksi ovat nousseet pankkisektorin vahvat tulokset ja kuluttajayhtiöiden haastava toimintaympäristö. Tuloskaudella onkin nähty tuntuvia kurssireaktioita molempiin suuntiin. Tämä viestii yhtiöiden tulevaisuuden näkymien erkaantumisesta, mitä vauhdittaa yleisen talouskasvun hidastuminen. Yhtiökohtaiset erot tulevat todennäköisesti lähiaikoina kasvamaan ja osakepoiminnan merkitys nousemaan. Toisaalta hajauttamalla joko suorin sijoituksin tai rahastojen kautta voi pyrkiä varmistamaan menestyvien kohteiden päätymisen myös osaksi omaa sijoitussalkkua, arvioi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – huhtikuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nokia             35 911 681 Wärtsilä                -6 070 595
UPM-Kymmene             12 736 365 Uponor                -5 819 766
Sampo               9 157 822 Qt Group                -4 595 986
Metsä Board B               3 066 883 Citycon                -4 461 169
Incap               2 995 173 Nordea                -3 342 556
Fortum               2 684 945 Rovio                -3 244 107
Nokian Renkaat               2 202 804 Kone                -2 994 823
YIT               1 391 020 Telia                -2 951 625
Revenio Group               1 126 447 Cargotec                -2 131 986
Admicom               1 052 819 Stora Enso R                -2 000 234

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – huhtikuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nokia              7 894 679 Qt Group                -1 800 529
UPM-Kymmene              4 168 614 Uponor                -1 490 274
Sampo              2 225 284 Wärtsilä                -1 320 569
Nokian Renkaat              1 434 568 Konecranes                   -612 695
Fortum              1 204 183 Rovio                   -610 046
Incap              1 117 307 Citycon                   -549 301
Metsä Board B              1 007 032 Telia                   -503 893
Nordea                 917 300 Cargotec                   -494 809
SSAB B                 913 711 TietoEVRY                   -410 543
Neste                 620 007 Kone                   -386 172

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit