Koko Helsingin pörssin vaihto nousi vuodentakaisesta huhtikuusta 19,7 prosenttia. Laskua kuitenkin kertyi erittäin vilkkaan maaliskuun euromääräiseen aktiviteettiin verrattuna 37,8 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät nousivat 72,9 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäyntiaktiviteetti hiljeni viime kuusta 38,8 prosenttia.
Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin kappalemääräisesti jopa 168,3 prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. Yksityissijoittajilla kappalemääräisen kaupankäyntitahdin osalta laskua muodostui ennätyksellisestä maaliskuusta 32,9 prosenttia Nordnetin vahvistaessa edelleen asemaansa suurimpana online-välittäjänä 13,1 prosentin osuudella kauppojen kappalemäärästä. Nordnet oli huhtikuussa suurin online-välittäjä myös euromääräisellä vaihdolla mitattuna.
Pörssikäänne? – Lisää osakkeita nouseviin kursseihin
-
Suomalaiset yksityissijoittajat olivat maaliskuun tavoin sankoin joukoin osakkeiden ostolaidalla myös huhtikuussa. Kaikki sijoitusinstrumentit yhteenlaskien Nordnetin suomalaisasiakkaat lisäsivät sijoituksiaan kuukauden aikana 220 miljoonalla eurolla. Vallitseva sijoittajatunnelma kuvastaa suuren yleisön voimakkaita odotuksia markkinan kestävämmästä elpymisestä, sillä Nordnetin kautta tehtyjen lisäsijoitusten määrä on poikkeuksellisen suuri huomioiden kuukauden aikana nähdyn indeksin kymmenen prosentin nousun Helsingin pörssissä. Viime viikkojen nousu koetaan siis sijoittajien keskuudessa käänteeksi, ei hetkelliseksi pompuksi, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
- Maaliskuu oli vuoden toistaiseksi vilkkain osakesäästötilien avauskuukausi Nordnetissä. Huhtikuussa osakesäästötilien määrä jatkoi edelleen selvää kasvuaan yli 6 000 uudella tilillä saavuttaen lähes 75 000 tilin rajan. On ilahduttavaa havaita, että yhä useampi sijoittaja myös hajauttaa sijoituksiaan paremmin. Huhtikuun osakesäästötilikaupoista jopa 22 prosenttia tehtiin Helsingin pörssin sijaan kansainvälisille markkinoille. Ulkomaisista osakkeista Norwegian ja Tesla olivat suomalaisten yksityissijoittajien vaihdetuimmat kohteet huhtikuussa, taustoittaa Tuppurainen.
Fortum ja Sampo ylivoimaisina ostosuosikkeina
- Fortum oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa jo kolmatta kuukautta peräkkäin netto-ostetuin osake sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä. Sampo nousi huhtikuussa molemmilla tilimalleilla toiseksi netto-ostetuimmaksi ja yhtiökaksikko edusti yhteenlaskettuna jopa selvästi yli puolta kaikista huhtikuun netto-osakeostoista. Tämä ilmentää pyrkimystä lisätä suurten ja korkeaa osinkotuottoa maksavien yhtiöiden painoarvoa. Fortumin osinko irtosi jo tältä keväältä, mutta Sampo on pitämässä yhtiökokouksensa vasta kesäkuussa. Toukokuun luvut näyttävät, voimistuuko osinkosijoittajien kiinnostus myös Sammon kohdalla, kertoo Tuppurainen.
Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola)
Huhtikuu 2020 | Huhtikuu 2019 | Muutos ed. | Maaliskuu 2020 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Vaihto (EUR) | % | Vaihto (EUR) | vuoteen | Vaihto (EUR) | kuukauteen |
Nordnet | 1 893 424 455 | 7,38 | 792 023 485 | +139,1 % | 2 560 581 790 | -26,1 % |
Danske Bank | 568 589 190 | 2,22 | 732 604 482 | -22,4 % | 793 903 517 | -28,4 % |
Nordea | 1 574 636 442 | 6,14 | 1 305 205 679 | +20,6 % | 2 468 614 769 | -36,2 % |
Pohjola | 581 154 919 | 2,27 | 364 812 857 | +59,3 % | 963 546 393 | -39,7 % |
Yhteensä | 4 617 805 006 | 18,01 | 3 194 646 503 | +44,5 % | 6 786 646 469 | -32,0 % |
OMXH Vaihto (yhteensä) | 25 654 999 549 | 100 | 21 432 746 660 | +19,7 % | 41 230 156 282 | -37,8 % |
Huhtikuu 2020 | Huhtikuu 2019 | Muutos ed. | Maaliskuu 2020 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Kaupat (kpl) | % | Kaupat (kpl) | vuoteen | Kaupat (kpl) | kuukauteen |
Nordnet | 834 416 | 13,05 | 248 612 | +235,6 % | 1 172 363 | -28,8 % |
Danske Bank | 102 419 | 1,60 | 82 561 | +24,1 % | 169 385 | -39,5 % |
Nordea | 582 717 | 9,11 | 205 966 | +182,9 % | 891 383 | -34,6 % |
Pohjola | 209 837 | 3,28 | 107 519 | +95,2 % | 344 400 | -39,1 % |
Yhteensä | 1 729 389 | 27,04 | 644 658 | +168,3 % | 2 577 531 | -32,9 % |
OMXH Kaupat (yhteensä) | 6 393 110 | 100 | 3 698 500 | +72,9 % | 10 448 936 | -38,8 % |
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – huhtikuu 2020
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Fortum | 30 216 373 | Nordea | -3 852 219 | |
Sampo | 15 146 676 | Metsä Board B | -3 526 607 | |
Wärtsilä | 5 912 755 | Orion B | -3 519 585 | |
Kesko B | 4 652 967 | Kone | -2 104 809 | |
Cargotec | 2 796 700 | NokiakiaSo | -1 726 571 | |
Nokian Renkaat | 2 777 960 | Stora Enso R | -1 637 897 | |
Outokumpu | 2 564 055 | Neste | -1 492 939 | |
UPM-Kymmene | 2 333 217 | Rovio | -1 452 974 | |
Finnair | 2 181 434 | Remedy | -1 286 885 | |
Huhtamäki | 2 042 493 | Revenio Group | -1 256 594 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto
Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – huhtikuu 2020
Ostetuimmat osakkeet | ||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | |
Fortum | 12 609 009 | |
Sampo | 6 868 118 | |
Wärtsilä | 2 464 017 | |
Nokian Renkaat | 1 440 065 | |
Cargotec | 1 426 002 | |
Neste | 1 314 835 | |
UPM-Kymmene | 1 235 119 | |
Revenio Group | 939 850 | |
Finnair | 916 923 | |
Kesko B | 894 240 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto