2020-07-03

Yksityissijoittajien osakekauppa kesäkuussa: kauppa-aktiviteetti jatkui vilkkaana ja Sammon osake jatkoi suursuosikkina

Kesäkuussa osakekauppa jatkui kevään tapaan erittäin vilkkaana. Suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat Nordnetin kautta osakepainoaan 15 miljoonalla eurolla pääosin osakesäästötileille. Sampo jatkoi yksityissijoittajien suosikkina vastaten lähes kokonaan kotimaisen osakepainon lisäyksestä.

Koko Helsingin pörssin vaihto nousi vuodentakaisesta kesäkuusta 40,3 prosenttia. Kasvua kertyi myös tavanomaista vilkkaamman toukokuun euromääräiseen aktiviteettiin verrattuna 15,3 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat jopa 62,5 prosenttia. Lisäksi pörssin kappalemääräinen kaupankäyntiaktiviteetti piristyi viime kuusta 6,6 prosenttia.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin kappalemääräisesti peräti 124,9 prosenttia viime vuoden kesäkuuta enemmän. Yksityissijoittajien kappalemääräisessä kaupankäyntitahdissa kuitenkin muodostui laskua vilkkaasta toukokuusta 3,5 prosenttia Nordnetin yhä ollessa suurin online-välittäjä 11 prosentin osuudella kauppojen kappalemäärästä. Nordnet oli suurin online-välittäjä euromääräiselläkin vaihdolla mitaten.

Sammon osakkeita lisättiin osingon irtoamisen jälkeenkin

  • Finanssikonserni Sammon osake oli toukokuun tavoin myös kesäkuussa Nordnetin kautta osakekauppaa käyvien suomalaisten yksityissijoittajien ylivoimaisesti netto-ostetuin osake. Arvioin, että yksityissijoittajien luotto Sampoon perustuu todennäköisesti yhdistelmään ennustettavasta osingosta, defensiivisen vakuutusliiketoiminnan suuresta painosta ja uskosta siihen, ettei koronakriisi eskaloidu pankkikriisiksi vaikeuttaen Sammolle merkityksellisen Nordean orastavaa tuloskäännettä, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Nokian osake oli toista kuukautta peräkkäin selvästi nettomyydyin osake. Tilastojen valossa moni odottaa Nokian uudelta johdolta linjauksia ennen suurten liikkeiden tekoa, jatkaa Tuppurainen.

Norwegian, Nikola ja Tesla kirittivät ulkomaisten osakkeiden kauppaa

  • Kesäkuussa suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat osakepainoaan ulkomaisissa osakkeissa yhtä paljon kuin kotimaisissa osakkeissa. Vaihdetuimpien ulkomaisten osakkeiden kärkikolmikon muodostivat Norwegian, Nikola ja Tesla. Kaupankäynnissä uudeksi suosikiksi nousseella Nikolalla oli huomionarvoisesti kuukauden aikana jopa enemmän kaupankävijöitä kuin Teslalla. Uskonkin, että myös tästä eteenpäin suomalaisten yksityissijoittajien mielenkiinto poimia ulkomaisilta markkinoilta mahdollisia korona-ajan voittajia kasvaa entisestään, analysoi Tuppurainen.

Q2-tuloskaudelta odotetaan tarkentuvia tulevaisuuden näkymiä

  • Helsingin pörssin suuryhtiöistä jopa 40 prosenttia on tällä hetkellä vetänyt pois tulevaisuuden ohjeistuksensa koronaan liittyvän epävarmuuden vuoksi. Vaikka suomalaisten yksityissijoittajien osakekauppa onkin jatkunut erittäin vilkkaana, yhtiökohtaiset osakepainojen muutokset ovat jääneet maltillisiksi. Näyttää siltä, että suuri osa yksityissijoittajista odottaa yhtiöiden kertovan pian alkavalla Q2-tuloskaudella tarkemmin tulevaisuuden näkymistään, kertoo Tuppurainen.
  • Selkeällä sijoittajatarinalla olisi nyt suuri tilaus ja se voisi johtaa sijoittajakiinnostuksen osalta merkittäviinkin yhtiötason muutoksiin tuloskaudella. Nyt punnitaan yhtäältä yhtiöiden kykyä arvioida liiketoimintansa tulevaa kehitystä ja toisaalta myös halua viestiä siitä sijoittajille avoimesti ja ymmärrettävästi. Arvioin valtaosan pörssiyhtiöistä tarkentavan näkymiään tuloskaudella ja siksi odotan kauppa-aktiviteetin jatkuvan vilkkaana, päättää Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola)

Kesäkuu 2020 Kesäkuu 2019 Muutos ed.  Toukokuu 2020 Muutos ed. 
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 1 360 191 718 5,08 528 920 984  +157,2 % 1 424 978 676  -4,5 %
Danske Bank 445 396 208 1,66 492 759 718  -9,6 % 420 183 370  +6,0 %
Nordea 1 189 203 220 4,44 858 316 846  +38,6 % 1 455 342 628  -18,3 %
Pohjola 385 247 768  1,44 263 248 385   +46,3 % 496 995 852  -22,5 %
Yhteensä 3 380 038 914 12,62 2 143 245 933  +57,7 % 3 797 500 526  -11,0 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 26 800 364 797 100 19 101 413 351  +40,3 % 23 238 806 104  +15,3 %
Kesäkuu 2020  Kesäkuu 2019   Muutos ed.  Toukokuu 2020 Muutos ed. 
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 603 713 10,98 205 859  +193,3 % 592 966  +1,8 %
Danske Bank 72 971 1,33 74 599  -2,2 %                    74 194  -1,6 %
Nordea 415 801 7,56 189 945  +118,9 % 453 509  -8,3 %
Pohjola 145 494  2,65 80 039  +81,8 %                  161 902  -10,1 %
Yhteensä 1 237 979 22,52 550 442  +124,9 % 1 282 571  -3,5 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 5 499 904 100 3 384 680  +62,5 % 5 160 788  +6,6 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – kesäkuu 2020 

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Sampo  8 227 312 Nokia                 -6 339 399
Metso  5 393 900 Revenio Group  -3 766 366
Konecranes  4 524 895 Nordea  -3 418 111
Pihlajalinna  3 449 104 Telia  -2 865 427
Fortum  1 776 865 UPM-Kymmene  -1 329 944
Outokumpu  1 720 436 Verkkokauppa.com  -1 315 772
Elisa  1 594 743 Kone                 -1 267 559
Citycon  1 408 949 Metso  -1 258 281
Kamux  1 330 864 Basware  -780 401
Finnair  1 097 595 SSAB B  -747 727

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – kesäkuu 2020 

Ostetuimmat osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR)
Sampo  4 203 300
Fortum  1 268 981
Konecranes  1 111 814
Cargotec  1 058 374
Kamux  971 260
Finnair  827 237
Citycon  698 317
Metso  647 690
Pihlajalinna  523 149
Qt Group  296 924

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto