2018-12-27

Yksityissijoittajien osakekauppa vuonna 2018: Nokian sädekehä himmeni, Nordean kirkastui – kiinnostus sijoittamiseen kasvaa yhä

Suomalaisten yksityissijoittajien pörssivuosi 2018 on päättymässä kurssiturbulenssin tunnelmissa. Nordnetin keräämien tilastojen valossa kiinnostus osakesijoittamiseen on voimistunut selvästi syksyllä. Sijoittajakansa näkee kurssialamäen korjausliikkeenä ja uskoo vuoden 2019 olevan pienyhtiöiden vuosi.

Suomalaiset yksityissijoittajat eivät ole lamaantuneet osakemarkkinoille palanneesta heilahtelusta. Osakkeille vaihtoehtoisia houkuttelevia sijoituskohteita on edelleen niukasti tarjolla, joten sijoittajat ovat tavanomaista halukkaampia sietämään kurssiriskiä. Viime kevään tapaan on odotettavissa, että osinkotuotto kohoaa sijoituskohteiden valintakriteereissä yhä merkittävämpään painoarvoon.

Suomalaisten yksityissijoittajien määrä kasvoi syksyn kurssiturbulenssissa

 Suomalaisten pörssiyritysten osakkeenomistajien lukumäärä kääntyi selvään kasvuun osakemarkkinoiden kurssiturbulenssin käynnistyttyä syksyllä. Euroclearin tilastojen mukaan omistajien lukumäärä kohosi sekä lokakuussa että marraskuussa. Ilmiö on havaittavissa myös voimassa olevien arvo-osuustilien lukumäärän kehityksen perusteella. Nordnetin asiakkaiden keskuudessa yleistuntuma tuntuu olevan se, että loppuvuoden heilahtelu tulkitaan ostopaikaksi eikä pörssin käänteen lähtölaukaukseksi, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

 Jokainen uutisvirtaa seuraava tietysti tunnistaa maailmantalouden riskit ja uhkakuvat, mutta vain harva edelleenkään löytää osakkeille vaihtoehtoisia edes jossain määrin houkuttelevia sijoituskohteita. Myrkyllinen cocktail muodostuisi markkinoille nopeasti nousevien korkojen ja laskevien tulosennusteiden yhdistelmästä. Tämä ei kuitenkaan toistaiseksi ole ilmeisin perusskenaario. Siksi ennakoin markkinatunnelmien asteittain rauhoittuvan ja on hyvin mahdollista, että saamme Helsingin pörssiin tammikuun helpotusrallin, jatkaa Tuppurainen. 

Yksityissijoittajat ostivat Nordeaa ja pörssin pienyhtiöitä

 Syksyllä Suomeen kotipaikkansa muuttaneen ja korkealla osinkotuotollaan profiloituneen Nordean osake edusti marraskuussa jopa 80 prosenttia kaikista yksityissijoittajien ostoista. Nordea on noussut haastamaan Nokian sijoittajakansan ykkösosakkeena. Molemmilla yhtiöillä on nyt yli 200 000 osakkeenomistajaa, ja Euroclearin tilastojen valossa Nokialla on enää reilut kymmenen tuhatta osakkeenomistajaa enemmän kuin Nordealla. Nykytahdilla pankkikonserni tulee lunastamaan itselleen sijoittajakansan ykkösosakkeen paikan jo ennen kevään osinkokautta. Vallankahvan vaihtumista edesauttaa osin sekin, että Nokia oli koko vuotta 2018 tarkastellen suomalaisten yksityissijoittajien selvästi nettomyydyin yksittäinen osake, kertoo Tuppurainen.  

 Päättyvänä vuonna Helsingin pörssilistalle tuli 2010-luvun mittapuulla tarkastellen ennätyksellistä tahtia uusia yhtiöitä. Suomalaisten yksityissijoittajien kiinnostus kohdistuikin läpi vuoden niin uusiin pörssitulokkaisiin kuin myös pörssissä jo listalla pidempään olleisiin kokoluokaltaan pieniin yhtiöihin. On todennäköistä, että monivuotisen nousutrendin jälkeen moni näkee parempaa nousupotentiaalia vähemmän vaihdetuissa kohteissa, joita analyytikot ja suursijoittajat eivät ehkä ole ehtineet koluta läpikotaisin, arvelee Tuppurainen.

Nokiaa myytiin selvästi eniten

 Moni on odottanut Nokialta nopeammin tuloksia 5G-murroksesta. Tähän mennessä nähdyt suoritukset ovat tuloskatsausten osalta jääneet vain kädenlämpöisiksi. Muun pörssin lasketellessa Nokian osake on kaikesta huolimatta pitänyt pintansa melko hyvin, jopa turvasatamaan vertautuen. Tämä on saanut Nokian kallistumaan suhteessa muihin pörssiyhtiöihin, joihin pääomaa onkin vähitellen siirtynyt yksityissijoittajien salkuissa lisää, analysoi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: 

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi 

Taulukko 1. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – vuosi 2018 (*

Yhtiö Nordnet FIM Nordea Pohjola Yhteensä
Nokia 269 704 0 214 835 61 910 546 449
Outokumpu 199 194 0 156 762 59 915 415 871
Nordea 178 360 0 132 733 66 211 377 304
Orion B  79 092 0  82 487 41 209 202 788
Stora Enso R    61 127 0  71 029 25 257 157 413

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka, aikaväli 1.1.2018 – 18.12.2018

Taulukko 2. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – vuosi 2018 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nordea  69 543 836 Nokia  -28 034 547
Outokumpu  16 447 489 Tecnotree  -10 654 565
Nexstim             13 698 488 Technopolis  -10 329 393
Citycon  9 804 355 Amer Sports  -2 352 653
Orion B  4 874 404 Outotec  -2 125 701
Afarak Group  4 112 762 Caverion  -2 101 569
Componenta  4 194 675 Raisio V  -1 773 123
Dovre Group  3 952 406 Kone  -1 647 578
Stora Enso R  2 684 088 Metsä Board B  -1 576 140
Finnair  2 032 091 Glaston  -1 313 013

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka, aikaväli 1.1.2018 – 18.12.2018

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien