2013-01-22

Nordnet Säästöindeksi: Suomalaisenemmistö luottaa pörssiin ja on siirtämässä säästöjään lainanlyhennyksistä osakkeisiin

Nuoret aikuiset aikovat tänä vuonna käyttää lainanlyhennyksiin aiempaa vähemmän rahaa ja sijoittaa säästöjään rahastoihin ja osakkeisiin. Tämä käy ilmi Nordnetin neljännesvuosittain teettämästä selvityksessä. Sijoitusintoa selittää ainakin osin vastaajien kasvanut luottamus Helsingin pörssin nousuun. 


Yhä useampi pessimisti kallistunut pörssin maltillisen nousun kannalle, naiset toppuuttelevat

Jo 44 % kyselyyn vastanneista uskoo osakkeiden hintojen nousevan seuraavan 12 kuukauden aikana. Optimistien määrä on kasvanut syksystä 3 %. Reilu kolmannes eli 35 % pitää edelleen todennäköisempänä edes pientä laskua. 21 % uskoo hintojen pysyvän ennallaan.

Miehet ja naiset ovat pörssin kehityksestä täysin eri mieltä. Naisten enemmistö (40 %) veikkaa hintojen laskun puolesta, vain 34 % uskoo pörssin nousevan. Miehistä taas selvä enemmistö, 53 %, sanoo pörssin nousevan seuraavan 12 kuukauden aikana. Laskun kannalla on vain 32 %.

”Miehet toimivat aktiivisemmin osakesijoittajina ja ovat odottaneet pitkään pysyvämpää nousua, jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Kun merkkejä siitä on saatu kurssien noustua kesästä lähtien, miehet haluavat varmasti uskoa nousun pysyvyyteen. Naiset ovat sijoittajina pitkäjänteisempiä ja näkemykset muuttuvat ehkä rauhallisemmin”, pohtii Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja.

Suomalaiset uskovat nousun lähtevän vauhtiin vasta loppuvuodesta, sillä seuraavan 6 kuukauden aikana enemmistö näkee hinnoissa vielä laskua. Vaikka optimistien määrä tässäkin on kasvanut syksystä, niin laskua veikkaa yhä 41 % ja nousua 37 %. Niinkin suuri osa kuin 23 % kaikista vastaajista katsoo jopa, että riski voimakkaasta pörssilaskusta on suuri tai välitön. Määrä on laskenut kolmen kuukauden takaisesta kyselystä 6 %.

Nuoret aikuiset lisänneet sijoituksiaan ahkerasti

Lähikuukausien varauksellisuus näkyy myös siinä, että kaupankäynnin vilkastuminen antaa vielä odottaa itseään. Niiden määrä, jotka ovat ilmoittaneet käyneensä kauppaa rahastoilla tai osakkeilla on kasvanut viime syksystä kaikkien vastaajien keskuudessa vain 2 %. Nuoret, 18–39-vuotiaat aikuiset erottuvat kuitenkin tästä joukosta. Tässä ryhmässä luottamus pörssiin on ollut suurin ja syksyn kyselyyn verrattuna kauppaa käyneiden määrä on noussut 12 %.

”Tämä on aktiivisin sijoittajaryhmä muutenkin. He ovat ajan hermolla ja Nordnetin omista tilastoistakin näkyy, että sieltä on hypätty mukaan taas kaupankäynnin pariin. Tyypillinen sijoitusneuvo ’osta halvalla’ on varmasti houkuttanut muutamien osakkeiden kohdalla. Ja suomalaisten suosikkiosake Nokia on tietysti ollut taas mielenkiintoinen kohde pitkän tauon jälkeen”, sanoo Niklas Odenwall.

Kaupankäyntiään vuoden 2013 aikana aikovat lisätä vastaajista etenkin miehet ja myös pohjoissuomalaiset verrattuna muuhun maahan.

Usko omaan talouden kehitykseen heikkenee edelleen

Synkeät talousuutiset ja irtisanomiset näkyvät vastaajien käsityksessä oman talouden kehityksestä vuoden 2013 aikana. Positiiviseen kehitykseen uskovien määrä on laskenut kolmen kuukauden takaisesta 3 %.  Saman verran on kasvanut se joukko, joka uskoo taloutensa pysyvän samalla tasolla (nyt 58 %). Negatiivisia uhkakuvia näkee 18 % vastaajista.

Tutkimuksesta

Joka vuosineljännes Nordnet tutkii pohjoismaalaisten suhtautumista osake- ja rahastosäästämiseen sekä henkilökohtaisen talouden kehitykseen seuraavan 12 kuukauden aikana. Kyselyissä on mukana noin 1 000 henkilöä kustakin Pohjoismaasta. Saatujen vastausten perusteella lasketaan indeksiarvo, joka antaa viitteitä muutoksista väestön asenteissa säästämiseen ja sijoittamiseen. Neljännen neljänneksen arvo Suomen osalta on 107 (Q1: 104, Q2: 99, Q3:101). Tutkimuksen virhemarginaali on noin +/-3 %.

Lisätietoja:
Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja
040 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi 

Nordnet provides services that simplify savings, investments and loans to private investors in the Nordic region. We focus on active savings with a modern and smart approach. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Nordnet is the leading broker in the Nordic region with about 445,000 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.