2021-09-17

Vuoden Sijoittaja 2021 on Jukka Lepikkö ja Vuoden Sijoitusteko 2021 Lukiolaisten sijoittajakoulu

Vuoden Sijoittaja ja Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittajat on valittu yleisöäänestyksellä, johon tänä vuonna yksilöityjä ääniä tuli ennätyksellinen määrä, yhteensä 3 433 kappaletta (2.–31.8.2021). Vuoden Sijoittaja 2021 -voittajaksi nousi 38,5 %:n äänisaaliin kahmaissut Traders’ Clubistakin tuttu ammattitreidaaja ja yksityissijoittaja Jukka Lepikkö. Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittajaksi 34,2 %:n äänipotilla kiiri Lukiolaisten sijoittajakoulu.

Vuoden Sijoittaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa.

Finalistit yleisöäänestykseen valitsi alkukesästä 2021 tuomaristo, johon kuuluivat Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Inderesin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen, sekä Vuoden Sijoittaja 2020 -voittaja Jasmin Hamid ja Vuoden Sijoitusteko 2020 -voittaja Rahajunnut (Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo).

  • Tänä vuonna Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajia yhdistää oppimisen teema. Lukiolaisten sijoittajakoulussa opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita innostavalla tavalla. Jukka Lepikkö vuorostaan opettaa jo hieman edistyneemmille sijoittajille, kuinka markkinaliikkeitä voi hyödyntää lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä käyttäen teknistä analyysiä, sijoittajasentimenttiä sekä makroindikaattoreita. Nämä kaksi voittajaa kattavat yleisönään sekä aloittelijat että kokeneemmat sijoittajat. Sijoituskeskusteluun kaivataan monipuolista sisältöä ja näkemystä. On monta tapaa sijoittaa, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Vuoden Sijoittaja 2021 kansantajuistaa treidausta

Vuoden Sijoittaja 2021 -finalistit olivat Hanna-Maria Heikkinen, Mirko Hurmerinta, Heikki Keskiväli, Jens Kyllönen, Sanni Lehtonen ja Jukka Lepikkö.

Vuoden Sijoittaja 2021 -voittaja Jukka Lepikkö on nostanut viimeisten vuosien aikana treidaamista esiin suomalaisessa sijoituskeskustelussa ja ollut mukana tekemässä treidaamisesta trendikästä. Traders’ Club videosarjassa Jukka on esitellyt uudenlaisen lähestymistavan sijoittamiseen, joka yhdistelee teknistä analyysiä, makroindikaattoreita ja sijoittajasentimenttiä. Videosarjaa on julkaistu jo yli sadan jakson verran ja se onkin kerännyt huikeat yli 1,9 miljoonaa näyttökertaa, joka kertoo vahvaa todistusta siitä, että treidaus kiinnostaa suomalaisia sijoittajia ja tämänkaltaiselle sijoituskeskustelulle on tilausta. Lisäksi Jukka on kirjoittanut Treidaa kuin ammattilainen -kirjan, joka on julkaistu sekä fyysisenä painoksena, että e-kirjana.

  • On ollut upeaa seurata viimeisten vuosien aikana, kuinka sijoitusinnostus on levinnyt Suomessa. Markkinoille on tullut paljon uusia sijoittajia ja pitkäjänteisen säästämisen lisäksi myös aktiivisempi kaupankäynti on kasvattanut suosiotaan merkittävästi. Treidaajien määrä on moninkertaistunut ja sen ympärille on kasvanut tiivis yhteisö, jossa tietoa ja osaamista jaetaan kaikkien kesken. On ollut etuoikeus olla etulinjassa luomassa ensimmäisiä suomalaisia treidaussisältöja ja huomata, kuinka suosituiksi ne ovat kasvaneet nopeassa ajassa. Olen äärimmäisen otettu ja onnellinen Vuoden Sijoittaja -tittelistä ja toivon tämän entisestään lisäävän treidaamisen tunnettuutta suomalaisessa sijoituskeskustelussa. Kannustan myös kaikkia sijoittajia aikahorisontista riippumatta tutustumaan treidaussisältöihin, sillä niiden kautta voi oppia ymmärtämään paremmin osakemarkkinoita ohjaavia tekijöitä, sanoo ammattitreidaaja Jukka Lepikkö.

Vuoden Sijoitusteko 2021 demokratisoi nuorten talousosaamista

Vuoden Sijoitusteko 2021 -finalistit olivat HS Visio, Lukiolaisten sijoittajakoulu, Näin sijoitan pörssiosakkeisiin – opas nuorelle (Seppo Saario), ROI Oman talouden personal trainer -sovellus ja Sijoita rahasi vastuullisesti -kirja (Kaisa Kurittu).

Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittaja Lukiolaisten sijoittajakoulu on maksuton koko lukion kestävä kurssi, jossa opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita nuoria innostavalla tavalla. Konsepti on historian ja yhteiskuntaopin opettajan Timo Holmströmin käsialaa ja sen levityksestä sekä kehityksestä vastaa Talous ja Nuoret TAT. Mukaan Lukiolaisten sijoittajakouluun on ilmoittautunut jo 60 toisen asteen oppilaitosta, 44 eri paikkakunnalta. Suosio viestii nuorten alati kasvavasta kiinnostuksesta sijoittamista ja säästämistä kohtaan. Sijoittajakoulun hyväntekeväisyyssalkut mahdollistavat sijoittamisen kokeilemisen varallisuudesta riippumatta ja on siten mukana demokratisoimassa nuorten talousosaamista.

  • Vuoden Sijoitusteko 2021 -palkinnon voittaminen on valtava kunnia. Lukiolaisten sijoittajakoulun saama tunnustus kertoo siitä, kuinka paljon Suomessa arvostetaan koulutusta. Nyt ei kuitenkaan ole aika levätä laakereilla, sillä varsinainen työ on vasta aluillaan. Tavoitteenani on tarjota joka ikiselle suomalaisnuorelle perhetaustasta riippumatta mahdollisuudet kokeilla sijoittamista käytännössä. Lämpimät kiitokset kaikille Lukiolaisten sijoittajakoulua äänestäneille, sanoo historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja Lukiolaisten sijoittajakoulun ”isä” Timo Holmström.
  • Lähes 20 prosenttia Suomen lukioista on ottanut TATin Lukiolaisten sijoittajakoulun opintojaksovalikoimaansa sen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Se on huikea saavutus ja kertoo siitä, että sijoittaminen ja omistajuus kiinnostavat nuoria. Iloitsen siitä, että sijoittajakoulun avulla oman talouden hallinta, omistajuus ja sijoittaminen tulevat tutuksi myös niille nuorille, joiden kotona ei puhuta sijoittamisesta, sanoo Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.

Lisätietoja kilpailusta ja edellisten vuosien voittajat: nordnet.fi/fi/sijoittaja

Lisätietoja antaa:

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Suvi Tuppurainen
Suomen maajohtaja
+358 9 6817 8378
suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Nordnet on digitaalinen pankki säästäjille ja sijoittajille. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarjoamme asiakkaillemme käyttäjäystävällisen palvelun, laajan valikoiman sijoituskohteita ja edulliset hinnat säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tutustu meihin tarkemmin: www.nordnet.fi, www.nordnetab.com, www.nordnet.se, www.nordnet.no ja www.nordnet.dk.